Home / Kolumnit /
Maria Tolppanen – Vanhukset heitteillä

Maria Tolppanen – Vanhukset heitteillä

Vanhusten hoito ja hoiva on tässä maassa mennyt ala-arvoiselle tasolle. Laitoksissa ei ole tarpeeksi henkilökuntaa, ja kotona olevilta vanhuksilta on jo monessa kunnassa viety ruokapaketista leipä, voi ja maito.

Hoitaja tai ruokalähetti käy kolme kertaa päivässä ja vanhus joutuu odottelemaan jopa 12 tuntia sängyssä märissä vaipoissaan. Lisäksi vanhustyössä on ihmisiä, jotka eivät puhu vanhuksen kanssa samaa kieltä. Tämä on epäinhimillistä.

SDP:n entinen peruspalveluministeri Maria Guzenina syyttää perussuomalaisia vanhusten unohtamisesta. Näin ei ole, sillä perussuomalaiset ovat esittäneet Guzeninan luotsaamaan vanhuspalvelulakiin myös hoitajamitoitusta. Ne puuttuvat Guzeninan laista. Hallitus ei ole vienyt lakialoitettamme eteenpäin, vaikka se olisi ollut äärimmäisen tärkeä, että vanhustyössä olisi tarpeeksi käsipareja.

Nyt hoitajat ennättävät tehdä pakolliset hoitotyöt, mutta seuranpito, ulkoilu, ylimääräiset hoidot, kuntoutustuokiot ja perushoito jäävät minimaalisiksi.

Guzenina sanoo myös, että perussuomalaiset haluaa demonisoida maahanmuuttajia, joista moni on kouluttautunut tekemään työtä vanhusten parissa.

Tämä on toki totta ja maahanmuuttajavanhuksetkin tarvitsevat omankielistä hoitoa, mutta suomalaisia vanhuksia hoitavan on osattava kieltämme ja ymmärrettävä kulttuuriamme. On käsittämätöntä, että hoitolaitokseen tuleva hoitaja sanoo kättelyssä, että lets speak english. Sillä ei vanhuksen tai kenenkään sairaan kanssa pärjää.

Maria Tolppanen (ps.)

kansanedustaja Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa