Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Maria Tolppanen – Paperittomien hoito on Pandoran lipas

Maria Tolppanen – Paperittomien hoito on Pandoran lipas

Täysistunto 144/2014

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan velvollisuudesta järjestää eräitä terveydenhuollon palveluja eräille ulkomaalaisille ja laiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta (28.1.2015)

Maria Tolppanen (ps):

Arvoisa puhemies! Sairaiden hoitaminen kuuluu yleismaailmalliseen inhimillisyyteen. Kun ihminen sairastuu, kun tulee akuutti sairaus, kaatuu, katkaisee jalkansa tai tulee infarkti tai tulee trombi päähän, on inhimillistä, että hänet hoidetaan. Siinä ei katsota ihonväriä, ei etnistä taustaa, ei politiikkaa eikä papereita. Silloin ihminen hoidetaan, ja näinhän meillä tehdään, ja se on inhimillistä.

Mutta jos me teemme lakiin pykälän, jolla me suostumme hoitamaan paperittomia ihmisiä, jotka ovat laittomasti tulleet maahan, silloin me aukaisemme sellaisen pandoran lippaan, että me emme tiedä, mihin se tulee johtamaan. Sen jälkeen me voimme unohtaa meidän rajamme ja me voimme unohtaa ylipäätään passit ja henkilöllisyystodistukset. Silloin kaikki ihmiset voivat vain tulla ja mennä miten haluavat.

Jos ihminen on todellisesti sairas tultuaan maahan laittomasti ja jos hän tarvitsee täällä apua, varmasti hänen itsensä kannalta olisi huomattavasti parempi, että hän menisi aivan julkiseen terveydenhuoltoon ja siellä hänet kirjattaisiin ylös ja tiedettäisiin, mikä ja kuka hän on, missä hänen omaisensa ovat, mihin ilmoitetaan, jos vielä vakavampaa sattuu, jos sattuu, että menevät niin pahaksi asiat, että koko elämä loppuu siihen.

Varmasti hänen omaisensa haluaisivat silloin tietää, että näin on päässyt käymään. Mikäli häntä ei kirjata Suomeen millään tavalla, kenellekään ei voi ilmoittaa ja silloin hän on nimetön ja hänelle täytyy tehdä nimettömien hautausmaa, niin kuin tehtiin sotien aikana muun muassa sellaisille suomalaisille lapsille, jotka lappu kaulassa menivät Ruotsiin mutta jotka mennessään nälkäänsä söivät sen lapun, jolloinka ei tiedetty lasten nimiä.

Tällaisiakin hautausmaita on. Se ei ole enää tätä päivää. Tätä päivää on se, että ihmiset tunnustetaan ihmisiksi ja että ihmiset kirjataan ihmisinä sinne, missä he ovat.

Jos me teemme nyt lain, jonka mukaan kaikki ihmiset, jotka tänne tulevat ilman papereita, hoidetaan täällä, voimme varautua siihen, että meidän keskussairaalamme eivät riitä, meidän terveyskeskuksemme eivät riitä, eivätkä meidän neuvolamme riitä, koska silloin tänne tullaan hoidattamaan sairaudet sellaisista maista, joissa ei ole mahdollisuutta mennä hoidattamaan omaa sairauttaan sen takia, että ei ole varaa siihen.

Niissä kaikissa maissa, mistä ihmisiä tulee tänne, on sairaaloita. Niissä kaikissa maissa on lääkäreitä ja on sairaanhoitajia. Aika monessa sellaisessa maassa, mistä Suomeen tälläkin hetkellä paperittomastikin tullaan, eletään jopa pitempään kuin Suomessa.

Siellä leikataan kyllä sydämiä ja siellä leikataan aivokasvaimia ja siellä leikataan jalkoja ja käsiä silloin kun tarve vaatii. Mutta kenties ellei ole varaa siihen, sitten tullaan Suomeen hoidattamaan.

Erityisen hankalaa on silloin, kun me puhumme niistä sairauksista, jotka ovat erittäin vaarallisia ja leviävät, kuten esimerkiksi ebolasta. Täällähän on aikaisemmin tänään sanottu, että tämä sairaanhoidon laventaminen estäisi ebolaa. Ei estä. Se saattaa tuoda ebolan tänne.

Uskotaan, että täällä ehkä sitä hoidetaan paremmin kuin muualla, ja sen jälkeen kun yksikin, jolla ebola on, maahan tulee, niin tiedetään, että ebola on silloin maassa eikä kovin helposti täältä pois lähde. Eli jonkin verran semmoista loogista ajattelukykyä toivoisin tähänkin asiaan.

Sen haluan pitää ilman muuta auki, että ihminen, joka akuutisti sairastuu johonkin asiaan, hoidetaan täällä tietenkin. Mutta ei niin, että jos ollaan raskaana kolmannella kuukaudella, tullaan tänne ja ruvetaan käymään meidän neuvolassamme ja saadaan tietysti myöskin tämä ensimmäinen paketti elikkä äitiyspakkaus, joka sinänsä on aivan äärimmäisen hieno asia.

Se ei ole oikein, että tullaan tänne vain hyötymään meidän sosiaaliturvastamme, niin ihanaa kuin olisikin, että me voisimme tehdä niin. Mutta ajatelkaa nyt, hyvät ihmiset, että meillä on vain 5,5 miljoonaa ihmistä, meillä on pieni kansa, meidän sosiaalivaramme ovat pienet. Eivät meidän rahamme yksinkertaisesti riitä pelastamaan koko maailmaa. Pelastetaan ensin lähipiiri ja laajennetaan sitten kauemmaksi sen mukaan kun omat asiat on ensin saatu kuntoon ja lähipiiri saatu terveeksi.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa