Home / Kolumnit /
Maria Tolppanen – Loma ei vie lamaa

Maria Tolppanen – Loma ei vie lamaa

Loma ei vie lamaa

Loma ei tuonut kesää eikä vienyt lamaa. Virallinen työttömyysaste on jo kymmenen prosenttia. Työttömiä on silti enemmän, kuin tilastot kertovat. Vailla työtä on jo lähemmäs kuusisataatuhatta ihmistä.

Se on iso määrä näin pienelle kansalle. Meidän on pidettävä kaikista huolta, mutta suomineidon kukkaronpohja on lähellä. Jopa työssäkäyvillä kansalaisilla alkaa olla vaikeuksia selvitä jokapäiväisistä menoistaan. Ruokakorin hienoinen halpeneminen ei pelasta, jos rahat eivät riitä muuhun elämiseen.

Tänä kesänä olen kuullut useammin, kuin koskaan sanonnan, Suomessa on kaikki hyvin, ei täällä kukaan nälkään kuole. Ehkäpä niin, mutta ihminen ei elä pelkästä leivästä.

Asunnottomien määrä on noussut, köyhien määrä on lisääntynyt, mutta kurjuus tunnistetaan vasta sitten, kun se kolkuttaa omalla ovella. Siinä vaiheessa on jo myöhäistä pysäyttää alamäkikierre.

Nyt tarvitaan yhteiskuntasopimusta, johon osallistuvat kaikki kykyjensä mukaan. Meillä on ihmeellinen mammonan palvonta, joka tarkoittaa sitä, että rahakasoihin ei kosketa. Me otamme rahat yhteisestä kassasta niiltä, jotka tarvitsevat yhteiskunnan apua selvitäkseen päivästä toiseen.

Köyhdyttämällä köyhiä ei maan taloutta paikata. Kun työttömyysturvaa leikataan, kasvavat sosiaalimenot. Kun sosiaalimenoja leikataan, kasvaa köyhyys.

Maa tarvitsee oikeita rakennemuutoksia. Työn tekemisen on aina oltava kannattavampaa, kuin sosiaalituilla eläminen. Jos keino tähän on sosiaalitukien leikkaaminen, on keino väärä.

Turvaverkkoa on höllennettävä niin, että siitä pääsee myös pois. Pätkätöiden aikakaudella pitää pystyä sukkuloimaan työn ja työttömyyden viidakossa siten ettei talous lopullisesti romahda. Kaikki karenssit ja omavastuuajat on poistettava ja työttömyysturvan verotus on laskettava tuloveron tasolle.

Poliittisessa keskiössä on Kreikka. Asetamme sääntöjä kolmannen miljardipaketin antamiselle, mutta emme mieti tavallisen tallaajan selviämistä. Kiristämme kansan vyötä, mutta pankeille virtaavia rahahanoja emme näköjään kiinni väännä. Tämä on tuhon tie.

Toimintatapamme kiteytyy Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Matkaajat voivat ostaa junalippunsa uuden 230 metriä pitkän asemalaiturin väärästä päästä.

Halpa yhteys kentän ja keskustan välillä kuulostaa hienolta ja antaa mannermaista tuntua, mutta jokin ei toimi. Turistit eivät lippuautomaattia löydä ja huonojalkaiset eivät matkatavaroineen automaatille pääse.

Toinen esimerkki on valtion antama 1 500 euron hyvitys vanhasta autosta, kun vaihtaa sen uuteen. Tämä on kummallista, koska samaan aikaan monella ei ole mahdollisuutta hankkia edes tonnin autoa.

Ihmettelen myös pörssiyhtiö Wärtsilän uusia yt-neuvotteluja. Olen ymmärtänyt, että yhtiöllä menee hyvin. Miksi väkeä halutaan vähentää?

Kesä on kaikilla, vaikka se onkin aika sateinen. Siinä on se hyvä puoli, että tatit kasvavat ja kankaat ovat täynnä puolukan ja mustikan kukkia. Metsässä käynti rentouttaa, kannattaa kokeilla.

Maria Tolppanen

kansanedustaja (ps.) Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa