Home / Kolumnit / Maria Tolppanen: Kuntauudistus kuin kujanjuoksu

Maria Tolppanen: Kuntauudistus kuin kujanjuoksu

marialogo

Kuntauudistus velloo edelleenkin eduskunnassa. Hallitus ei ole saanut pakettiaan valmiiksi. Levällään ovat myös sote-uudistus ja valtion kolmen miljardin lisäsäästöt. Tällä viikolla jätettiin jo viides välikysymys kuntauudistuksesta.

Ennustan, että hallitus äänestää jälleen itselleen luottamuksen ja jatkaa tehtävässään, hallituksen on niin kovin vaikeaa myöntää itselleen, että se on jossain asiassa epäonnistunut.

Tällä viikolla tuli myös Suomen Perusta -ajatuspajan Kunnat kuntoon -kirjanen. Siinä on paljon hyviä huomioita ja sitten se surullisen kuuluisa viimeinen luku.

Korostan, että KTH-tilintarkastaja Pauli Vahteran ajatukset ovat hänen ajatuksiaan, eivät perussuomalaisten ajatuksia. Sanoudun jyrkästi irti kuntien ja valtion työntekijöiden lomarahojen poistamisesta, palkkojen jäädyttämisistä, ammatillisen koulutuksen leikkaamisesta, toimeentulotuen poistamisesta, lapsilisien alentamisista, humanitäärisyyden lopettamisesta ja lasten päivähoito-oikeuden karsimisesta, opintotukien leikkaamisesta ja nuorten omillaan asumisen estämisestä.

Voin vakuuttaa, että nämä eivät kuulu perussuomalaisten ohjelmaan, vaikka ne ajatuspajan kirjasta jonkinlaisina ajatuspieruina löytyvätkin. Kuten sanottua koko viimeinen luku joutaa roskakoppaan.<

Samaisessa kirjasessa on useita eri ihmisten kirjoittamia ajatuksia kuntien tilanteesta ja tulevaisuuden visioista. Esimerkiksi Heikki A. Loikkasen ajatukset ovat lukemisen arvoisia. Hän toteaa aivan oikein, ettei kuntakoon kasvattaminen takaa kilpailukyvyn paranemista eikä maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmien ratkaisemista.

Totta on myös se, että isoihin kuntaliitoskuntiin liittyy demokratiaongelmia, koska suurkunnan hallinto helposti byrokratisoituu ja vie sivukylien asukkaat kauas päättäjistä. Siinä käy helposti niin, että poissa silmistä, poissa mielestä.

Myös Matti Virén kirjoittaa mammuttikuntien byrokratisoitumisesta. Kirjassa on esitelty todellisia ongelmakohtia ja olisi hyvä, että näitä ongelmia pohdittaisiin etukäteen.

Muutoinkin kirjanen kannattaa lukea, se tuo uusia ajatuksia ja niitä tarvitaan täysin puuroutuneessa kuntauudistuksessa.

Oppositio on tarjonnut hallitukselle yhteistyön kättä tässä asiassa. Se ei hallitukselle kuitenkaan kelvannut. Sen sijaan hallitus anelee nyt oppositiota kantamaan vastuuta kolmen lisämiljardin leikkauksista ja säästöistä. Sitä oppositio ei voi tehdä, kyllä hallituksen on nyt syötävä itse pohjaan polttamansa puuro.

Pelolla odotan, minkälaisen maan tämä hallitus jälkeensä jättää. Pelkään pahoin, että nyt tehtyjä virheitä ei vuodessa, kahdessa korjata. Tämän takia välikysymys oli pakko tehdä.

Maria Tolppanen (ps.
kansanedustaja Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa