Home / Kolumnit /
Maria Tolppanen – Ay-liike saa mennä

Maria Tolppanen – Ay-liike saa mennä

Suomalainen ammattiyhdistysliike on kuin paperitiikeri. Äristään yksittäisasioissa, mutta suuriin kokonaisuuksiin ei uskalleta puuttua. Ay-liikkeen perusasioita ovat olleet työntekijöiden oikeudet, työrauha ja työntekijän toimeentulo silloinkin, kun työ loppuu työntekijästä riippumattomasta syystä. Sitä kutsutaan ansiosidonnaiseksi työttömyysturvaksi.

Maassa on nyt puolimiljoonaa työikäistä, työkykyistä ja työhaluista ilman työtä. Heidän osakseen on tullut yhteiskunnallinen halveksunta, jota ammattiyhdistysliike katsoo tyynesti vierestä. Suomessa syyllistetään työtön siitä, että työpaikka kaatuu alta.

Viimeisin hallituksen esitys alleviivaa työttömän syyllisyyden. Siinä halutaan leikata ansiosidonnaista päivärahaa. SAK:n johdolla kaikki liitot ovat olleet hiljaa asiasta. Hallituksen esityshän säästää liittojen rahoja.

Näin päivärahoja leikataan: Jos olet saanut ennen työttömyyttä palkkaa yli 3 115 euroa kuukaudessa, pienenee ansiosidonnainen päiväraha 82€/kk. Korotetun ansio-osan saajia muutos kirpaisee vielä enemmän. Jos osallistut työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, pienennetään päivärahaasi 2 000 euron palkasta 91 euroa, 3 000 palkasta 163 euroa ja 4 000 palkasta 289 euroa kuukaudessa. Nämä eurot eivät ole päivärahoja, vaan kuukausipalkkoja, joista päivärahaosuus lasketaan. Näillä toimilla hallitus maksattaa ottamaansa velkaa työttömillä 50 miljoonan euron edestä. Onko reilua? Mitähän tapahtuisi, jos jokaisen työssäkäyvän palkkaa näin leikattaisiin?

Alle 2 000 euroa tienanneiden ansiosidonnaiseen ei sentään kehdata puuttua.

Ay-liike siunaa myös sen, että työssäkäyntialuetta laajennetaan 80 kilometriin. Se on kutakuinkin Vaasan ja Seinäjoen väli. Jos työtä tarjotaan toisesta kaupungista esimerkiksi 1200-1500€/kk, on se otettava tai karenssi napsahtaa päälle.

Työntekijälle se merkitsee matkakuluja 400-800 €/kk, (junalippu yhteen suuntaan 11-22 €), asumistuki lähtee, lasten päivähoitomaksut nousevat ja työssäoloaika kasvaa matkoineen noin kolmella tunnilla. Pahimmassa tapauksessa työntekijän on otettava laina kyetäkseen käymään töissä. Takaako SAK lainan?

Mitä me teemme ammattiyhdistysliikkeellä, joka huolehtii herrojensa palkankorotukset, mutta jättää jäsenensä katsomaan tyhjin silmin tulevaisuuteen?

Maria Tolppanen (ps.)

kansanedustaja Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa