Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Maria Tolppanen, ps – Keliakiakorvaus pysyy toivottavasti Kelan ruokakorvauksen piirissä

Maria Tolppanen, ps – Keliakiakorvaus pysyy toivottavasti Kelan ruokakorvauksen piirissä

Maria Tolppanen

Keliakiakorvaus pysyy toivottavasti

Kelan ruokakorvauksen piirissä

Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps) ei kannata keliakiakorvauksen poistamista Kelan ruokakorvauksen piiristä.

Keliakiakorvaus gluteenittoman ruokavalion aiheuttamista lisäkustannuksista on kuulunut Kelan ruokakorvauksen piiriin. Korvausta voivat saada 16 vuotta täyttäneet ja alle 16-vuotiaat ovat saaneet sen ns. vammaistukena, joka on tarkoitettu pitkäaikaisesti sairaalle tai vammaiselle lapselle.

– Kela vaatii lääkäriltä vahvistettua diagnoosia ennen kuin se hyväksyy korvauksen maksamisen. Keliakiaan ei ole lääkehoitoa ja keliakiaa joudutaan tutkimaan usein pidempään ennen sen toteamista. Keliakia todetaan lääkärin tekiminä tarkkoina kokeina. Tämän vuoksi ei ole mahdollista, että kuka tahansa voi saada keliakiadiagnoosin vain kertomalla lääkärille oireistaan, Tolppanen toteaa. 

Keliakiaa sairastavan henkilön ruokavaliokustannukset ovat huomattavan korkeat.

– Esimerkiksi gluteeniton makaronipaketti maksaa noin neljä euroa, kun tavallista makaronia saa eurolla neljä pakettia. Kelan maksama ruokakorvaus on 23,60 €/ kk. Se ei ole suuri, mutta auttaa jonkin verran kuukausittaisissa menoissa, Tolppanen sanoo.

– On kohtuus, että tämä aiottu korvauksen poistaminen perutaan sillä perusteella, että se ei tuo olennaisesti säästöjä, mutta on korvaamaton keliakiaa sairastaville. Lisäksi hoitamattomana keliakia aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia yhteiskunnalle, Tolppanen sanoo. 

Hallitukselle tekemässään kirjallisessa kysymyksessä Tolppanen on ottanut kantaa siihen, että keliakiaa sairastavia tulee kohdella yhdenvertaisesti muiden pitkäaikaisesti sairaiden henkilöiden kanssa koskien heidän saamiaan Kelan maksamia korvauksia.

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa