Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Luma keskus aloittaa Pohjanmaalla

Luma keskus aloittaa Pohjanmaalla

LUMA-keskus Pohjanmaa aloittaa toimintansa

Luonnontieteiden ilmiöitä, tekniikkaa ja tekemisen meininkiä!

Lapsia ja nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian harrastamiseen ja opiskeluun innostava LUMA-toiminta alkaa nyt myös Pohjanmaalla.

Vaasan yliopistossa toimintansa aloittava LUMA-keskus Pohjanmaa on osa valtakunnallista, koko Suomen kattavaa LUMA-keskusten verkostoa, johon kuuluu yhteensä kolmetoista keskusta.

Lapsien ja nuorien innostamisen lisäksi valtakunnallisen LUMA-toiminnan tavoitteena on myös tukea opettajia elinikäiseen oppimiseen aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka, sekä vahvistaa tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä.

LUMA-keskus Pohjanmaan avajaisia vietettiin 23.9.2016 yliopistokampuksen merellisissä maisemissa. LUMA-keskus Pohjanmaan johtajan Jaakko Yli-Ojanperän mukaan keskuksen missio on ”Luonnontieteiden ilmiöitä, tekniikkaa ja tekemisen meininkiä”. 

Painotan lasten ja nuorten aktiivista roolia sekä tein sen itse opin -periaatteen merkitystä oppimisprosessissa, sanoo Yli-Ojanperä.

Vaasan yliopisto on uudessa strategiassaan valinnut yhdeksi painoalakseen energian ja kestävän kehityksen. Yli-Ojanperän mukaan tämä tulee näkymään myös LUMA-keskus Pohjanmaan tulevassa toiminnassa.

Luvassa on monenlaista toimintaa: ala- ja yläkoululaisille suunnattuja tiedekerhoja uudessa LUMA-luokassa sekä mukaansatempaavia esityksiä ja uratarinoita. 

Suomi tarvitsee lisää matematiikan,
luonnontieteiden ja teknologian osaajia

Avajaisissa puhuneen LUMA-keskus Suomi -verkoston johtajan Maija Akselan mukaan Pohjanmaan LUMA-keskus on tärkeä lisä valtakunnalliseen LUMA-verkostoon. 

Pohjanmaan LUMA-keskus on merkittävä avaus sekä kansainvälisesti, kansallisesti että alueellisesti. Se lisää yliopiston ja sen yhteistyökumppanien vahvan osaamisen näkymistä entisestään, myös päiväkodeissa, kouluissa ja perheissä, ja innostaa tulevaisuuden tekijöitä opiskelemaan matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologiaa. Suomi tarvitsee lisää näiden alojen osaajia, sanoo Aksela.

Keskus on myös merkittävä tuki opettajien elinikäiselle oppimiselle. Kaikki oppivat toisiltaan hyvässä vuorovaikutuksessa. Osaamista voidaan hyödyntää myös koulutusviennissä, Aksela lisää.

Kuvateksti: Pohjanmaan LUMA-keskus innostaa nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian oppimiseen ja harrastamiseen. Kuvaaja: Satu Aaltonen, Vaasan yliopisto.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa