Levymessut onnistui

Levymessut hyvällä fiiliksellä

Kimmo Köykkä ja ”Raikuli”.

Niin on Vaasan levymessuviikonloppu takanapäin ja voi huokaista helpotuksesta, että järjestelyt onnistuivat jälleen hyvin. Suuri kiitos kuuluu myös toiminnan tukijoille ja auttajille, myös ihan messujen rakentamisessa oli mukavasti talkooväkeä!

Pöytien sovittaminen tilaan, tuotti jonkin verran haasteita, koska oli ennätys määrä myyjiä. Tänä vuonna emme päässeet kävijämäärässä aivan siihen mitä odotimme, kävijöitä oli alle viisisataa.

Huomasimme että tänä vuonna oli kauniimman sukupuolen asiakkaita vähemmän, ehkä viimevuoden kokemukset riittivät monelle? Odotella miestään levylaatikolta toiselle. Herääkin ajatus, voisiko naisille järjestää alakerran tiloihin jotain kivaa ?

Messualue oli koko ajan täynnä ihmisiä, ihan iltapäivään saakka, oli sellainen vaikutelma että asiakkaat viihtyivät messuilla pitkään ja hakivat hartaasti puuttuvia helmiä.

Eräs levymessuja kiertävä ammattilainen tokaisi, että hän oli myynyt levyjä tunnissa sen verran mitä yleensä messuilla koko päivänä, hieno asia ..Kyseinen myyjä varasi jo ensivuoden myyntipaikan ja oli niitä jokunen muukin.

Monen myyjän toive oli, että messut olisivat kaksi kertaa vuodessa, mutta sanoin että siihen ei minulla virta riitä ja uskoisin ison kuvan toiminnassa muutenkin hiipuvan.

Vaasassa on tänä päivänä erityisen huono tilanne, kun ei ole mistä ostaa käytettyjä vinyyleitä ja muita tallenteita, koitinkin houkutella erästä levyliikkeen pitäjää avaamaan Vaasaan liikkeen, ei ollut onneksi poissuljettu asia, jäämme odottelemaan toiverikkaina tulevaa.

Kiitos kaikille jotka olivat tekemässä tapahtumasta antoisan.

terveisin: Kimmo Köykkä
valokuva: Johan Hagström


Levymeassut

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa