Levymessut 2007

Neljännet levymessut Vaasassa

Levymessut ravintola Olympic, Olympiakatu 3. klo. 10.00-16.00

Levymessut 20.01. 2007

-Hienoa kun saan taas järjestää levymessut. Auttajat ovat tänäkin vuonna hyvin mukana, kuten: VPS – henkilöstöpalvelut Eero Rinta-Valkama, ZAP-Finland Mikko Voutilainen, Radio Vaasa, Ravintola Olympic ja moni muu. Tosiasia on , että tälläisiä messuja ei tulisi ilman apuvoimia.

-Homma toimii, myyntipaikat ovat edullisia, koska tilavuokraa ei ole, ja mainoksetkin sponsoroidaan eri tavoin. Pöytävuokrat sijoitan lehtimainokseen ja pääsymaksut, menevät suoraan nuorten liikunnalle, mahtava auttajarengas!! Tänä vuonna paikat varattiin jo marraskuun puolivälin jälkeen täyteen, sanoo Messujen järjestäjä Kimmo Köykkä.

Köykän mukaan myyjiä on ympäri Suomea, kauemmat Oulusta ja Helsingistä. Myynnissä entiseen tapaan käytetyt eri tallenteet.

-Viime vuonna kävijöitä oli 700 ja tänä vuonna päästään vähintäin samaan, Köykkä hehkuttaa.!

Keskusteluun:



Maku muuttuu ajan mukana

-Oma keräämiseni alkoi joskus 80 luvun loppupuolella. Aluksi ostelin punkki / uusi -aalto levyjä ja 80 luvun poppia. Vuosien mittan musiikkimakuni on laajentunut huomattavasti, ja sehän aina harmittaa kun on vuosien saatossa kulkenut monen hyvän “helmen” ohi, eikä ole ostanut, voi olla tuttu tarina monen kerääjän tuntemuksista?

-Alkuvaiheessa ei tullut kiinnitettyä huomiota oliko uusintapainoslevy vai ei, ja eihän niistä edes tiennyt. Itselleni musiikki tässä keräämisessä on numero 1, ja jokaisesta levystä on tykättävä, jos sen levyhyllyyn tökkää, sen tähden oma kokoelmani ei ole niin suuri.

-Nuoruusvuosilta muistan, hyvin kuinka vaikuttava esimerkiksi Hassisen Koneen lp.- levy -Täältä tullaan venäjä oli. Jo levyn kannessa oli pikku nukella kondomi kädessä ja se oli noihin aikoihin jo jutun aihe, toista se on tämä päivä, kun kaikkea nähdään… Jokunen vuosi myöhemmin levyyn tuli teipattua” tykinjysky” ja sinne se nousi taivaan tuuliin, voi kauheeta, ei antanut silloin arvoa, mutta nyt kun sen olen hankkinut uudestaan , en siitä millään enää luopuisi.

-Perheeseen kuuluu : yksi vaimo ja viisi lasta, joista yksi on muuttanut taivaan kotiin. Ensimmäiset levymessuni, järjestin ikään kuin surutyönä, virtaa oli vaikka kuinka paljon, ja oli ihmisiä joille sai puhua . No olinhan messuja ajatellut muutenkin järjestää, niille oli mielestäni tilaus, kun niitä ei Vaasassa järjestetty. No nyt on kuhinaa ja homma tuntuu mukavalta.

-Itse kun kuuntelen lp-levyä, tulee minun useasti otettua levyn kansi käteen ja lueskeltua ja katseltua nerokkaita kuvia ja muotoja. Olen pannut merkille, että cd-levyjen kansia ei juurikaan tule hypisteltyä, lukeekin niin pienellä ettei vanha enää sitä näe

-Jo vuosia sitten, sanoin vaimolle että enää puuttuu muutama levy ja keräämisen voin sitten lopettaa kun ne on löytynyt, no juu nyt uupuu vaikka mitä !

-Eniten toivoisin löytäväni punkkiajan suomalaisia sinkkuja ja 70 -luvun alun progressiivisia hienoja levyjä.

Kimmo Köykkä
k.koykka@luukku.com

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa