Home / Kolumnit /
Lauri Karppi, ps – Tarkoituksellista syrjintää?

Lauri Karppi, ps – Tarkoituksellista syrjintää?

Pohjalaisessa oli lauantaina 18.4. pieni juttu tekemästäni oikaisuvaatimuksesta. Juttu oli puutteellinen, koska se perustuu Anna-Maija Iitolan tahalliseen väärinymmärtämiseen, joka oli myös kaupunginhallituksen esityslistaan välittynyt, sillä hän sen kirjoittikin.

Esityslistassa oli mainittu oikaisuvaatimuksestani vain ensimmäinen lause, mutta jätetty kaikki perustelut huomiotta. Siksi on syytä kerrata valituksen tärkeimmät kohdat:

Vaalitoimikuntia on neljä, ja jokaisessa on yhteensä kuusi jäsentä. Perussuomalaisilla ei ole yhtään paikkaa vaalitoimikunnissa. Ei yhtään.

Vaalilautakuntiin perussuomalaisten ilmoittamia vapaaehtoisia on sentään kelpuutettu, mutta pääasiassa varajäseniksi. Ei yhtään varapuheenjohtajuutta ja vain yksi puheenjohtajuus. Vain KD:llä ja vihreillä on vähemmän puheenjohtajuuksia, kaikilla muilla puolueilla moninkertaiset määrät.

Koko oikaisuvaatimuksen tarkkoine lukuineen voi lukea 20.4. kh:n kokouksen esityslistan pykälän 170 liittenä.

Iitola väittää, ettemme pystyneet antamaan riittävästi vapaaehtoisten nimiä. Mutta miksi se estäisi lautakuntien puheenjohtajuuksia ja varapuheenjohtajuuksia ja vaalitoimikuntiin osallistumisen? Oli niitä nimiä kuitenkin yli kaksikymmentä. Olin tästä häneen jo eurovaalien alla yhteydessä, ja silloin hän lupasi että tällä kertaa perussuomalaiset otetaan tasapuolisesti huomioon. Taisi unohtua.

Kaupunginhallituksen kokouksessa perussuomalaisten edustajat yrittivät puhua muihin järkeä, mutta turhaan. Lopulta he myöntyivät, jotta saataisiin vaalit nyt yleensäkin järjestettyä.

Sama kaava toistuu vaaleista toiseen. Asia esitellään niin myöhässä, ettei mitään korjauksia voi enbää tehdä.

Puheenjohtajamme Ville Jussila oli kyllä käynyt sähköpostilla kirjeenvaihtoa Anna-Maija Iitolan kanssa, ja esillä oli korjattu lista, jossa perussuomalaisten ilmoittamat edustajat oli otettu paremmin huomioon. Se hyväksyttiinkin, mutta Iitola esitteli kh:n kokouksessa silti toisen listan.

Tämä alkaa siis vahvasti näyttää siltä, että Iitola järjestelmällisesti ja tarkoitushakuisesti haluaa syrjiä perussuomalaisia.

Miten on mahdollista, että sama henkilö toimii esittelijänä omiin virheisiinsä kohdistuvassa oikaisuvaatimuksessa, sitä en ymmärrä.

Lauri Karppi (ps.)

Kaupunginvaltuutettu Vaasa

,

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa