Home / Kolumnit / Lars Gästgivars: Tulkoon sovinnon vuosi

Lars Gästgivars: Tulkoon sovinnon vuosi

Loppusyksyn aikana käyty keskustelu Vaasan keskussairaalasta jatkuu varmaan. Puhutaan valituksen jättämisestä tehdyistä päätöksistä, joten voi odottaa, että äänensävy kovenee ja kiristyy.

Tämä on katastrofaalista, kun meidän pohjalaisten tulisi päästä yksimielisyyteen keskussairaalastamme ja paljon muusta. Ei kai meidän pidä toimia Timo Keistisen mielen mukaan? RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund osoitti selväsi Vasabladetin haastattelussa 27.12. mihin tämä johtaa – saamme Vaasaan aluesairaalan.

Minulle on aina ollut itsestään selvää, että meidän pitää säilyttää sairaalan status sekä sydän- ja keuhkokirurgianosasto. Valitettavasti huomaan sekä puolestapuhujien että vastustajien parissa tänä päivänä uuden trendin. Vastustajista monet ovat maakunnan raja-alueilta, mikä on uutta. Jäljet johtavat kamppailuihin Kristiinankaupungin aluesairaalan lakkauttamisesta ja synnytysosaston sulkemisesta Pietarsaaressa. Kaikkien pitää kärsiä, jos yhden pitää kärsiä.

Tähän Pohjanmaan pitkulaisessa maakunnassa vallitsevaan ongelmaan on vaikea puuttua.

Vaasan vastustusta on vaikea ymmärtää, ellei nyt ole niin, että kaupungin edustajat ovat saaneet tarpeekseen ja aikovat kerta kaikkiaan näyttää, kuka alueella määrää. Jos niin on, niin tämän voimannäytön ajankohta on huonosti valittu.

Kaupunki on vuosikaupalla yrittänyt saada kuntaliitosta aikaan, mutta naapurit ovat kieltäytyneet. Siksi saattaa näyttää oudolta, ettei liitosneuvottelujen kynnyksellä osoita naapureitaan kohtaan yhteistyöhaluja. Johtuneeko tämä siitä, että hallitus on valinnut ne kaksitoista kaupunkialuetta joiden tulee edistää Suomen teollisuutta ja taloutta, ja Vaasa kuuluu näihin. Nyt ei myötäjäisiä enää tarvita?

Sallikaa minun arvata. Kun neuvottelut alueen tulevaisuudesta alkavat, ovat keskussairaala ja sen kehittäminen neuvottelupöydällä myötäjäisinä. Sosiaali- ja terveysuudistus on toteutettava kutakuinkin samanaikaisesti, eikä kai kukaan kunnanhallitusjäsen tällöin uskalla Vaasaan päin avata sellaisia keskusteluväyliä, jotka voisivat johtaa sellaiseen lopputulokseen, että keskussairaalan status vaarantuisi.

Tämä tarpeeton taistelu saattaa johtaa siihen, että alue tulevissa neuvotteluissa menettää kymmenkertaisesti enemmän, kuin mitä sydänkirurgian vastustajat Vaasassa arvioivat lakkauttamisella voittavansa.

Tulkoon uudesta vuodesta sovinnon vuosi, haudatkaa kaikki sotakirveet ja valitukset. Osallistukaa avoimin mielin neuvotteluihin. Alueemme voimavarat riittävät hyvin varustettuun keskussairaalaan. Sairaala, jossa ne, jotka ovat rakentaneet tätä maan vahvimpiin kuuluvaa aluetta, saavat hoitoa, älkää ottako tätä heiltä, viestit tulevaisuutta ajatellen olisivat täysin väärät.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää alkanuttaq vuotta.

Lars Gästgivars (r)
kansanedustaja Mustasaari

About Toimitus

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa