Home / Kolumnit /
Lars Gästgivars – Rakennustyömaiden tarkastukset ja pienyrittäjät

Lars Gästgivars – Rakennustyömaiden tarkastukset ja pienyrittäjät

Rakennustyömaiden tarkastukset ja pienyrittäjät

eduskunnasta

Kesän ja syksyn aikana eräät pienten rakennusliikkeiden yrittäjät ovat olleet yhteydessä minuun. He ovat paheksuneet verohallituksen rakennustoiminnalle asettamaa uutta byrokratiaa. Päätin tarttua härkää sarvista ja kutsuin viisi yrittäjää Helsinkiin verohallitukseen selittämään miten epäterve ja mahdoton uusi määräys on.

Hallitusneuvottelujen aikana olin mukana työryhmässä, joka kirjasi tarkastustarpeen hallitusohjelmaan. En silloin voinut uskoa, että virkamiehet saisivat muotoilemamme yksinkertaisen virkkeen vääristettyä tällaiseksi byrokraattiseksi, lähestulkoon käsittämättömäksi tarkastusjärjestelmäksi. Siksi oli syytä yrittää oikaista, mitä itse on ollut tekemässä.

Harvoin ovat virkamiehet niin hartaasti kuunnelleet ja tehneet niin monta kysymystä. Kahden tunnin keskusteluun osallistui 11 henkeä, viisi verohallituksesta ja kuusi pöydän toiselta puolelta. Pian olimme yksimielisiä, että harmaa talous rakennustyömailla on 95-prosenttisesti helsinkiläinen ongelma, joka koskee työmaita, joilla on paljon ulkomaalaista työvoimaa. Herää kysymys, kuinka paljon rehellisten yrittäjien on siedettävä siksi, että Etelä-Suomen rakennuksilla esiintyy vilpillistä toimintaa.

Suurin ongelma ovat yritysten kustannukset, jotka johtuvat tietojen hankkimisesta veroviraston tarkastusta varten. Toinen on epäterve kilpailu, kun yksityiskohtaiset tiedot sisältyvät tilitykseen ja suuremmat yritykset voivat seikkaperäisesti syynätä alihankkijoidensa kannattavuutta. Kolmas Pohjanmaalla voimakkaana kukoistava talkoohenki, joka on vaarassa loppua.

Edes veroviranomaiset eivät pysty tarkastamaan kymmeniä tuhansia päivittäisiä rakennustyömaaraportteja satoine tuhansine kellonaikoineen jne. Entä talkootyö, korjaukset ja muut työt, jotka esimerkiksi nuorisoseuran jäsenet tekevät seuran omalla työmaalla? Jos työn arvo on suurempi kuin 15 000 euroa, kaikilla vapaaehtoisilla talkoolaisilla on oltava työmaalla valokuvalla ja veronumerolla varustettu laatta. Yhdistyksen hallitus, joka joutuu vastuuseen, voidaan tuomita vahingonkorvaukseen ellei sääntöjä noudateta.

Tässä kooste verohallitukselle lähetetystä muistiosta:

Kaikki tilitys annetaan vain verovirastolle. Jokainen joka on rakennushankkeessa mukana, tilittää verovirastolle omat lukunsa. Jos pienurakoitsijat veroviraston vuoksi joutuvat avaamaan palkkakustannuslaskelmansa pääurakoitsijalle, kyseessä on epälojaali kilpailu. Tällöin heidän on ryhdyttävä toimiin vapaan kilpailuoikeuden puolesta.

Verovirasto poistaa järjestelmästä seikat, jotka pääasiassa rasittavat yrityksiä, mutta joita käytännössä on mahdotonta tarkastaa, ja jotka pelkästään nostavat kustannuksia. Henkilökunnan ja alihankkijoiden työtunnit ja työajat ovat tällaista kallista byrokratiaa.

Toivottavaa olisi myös kohtuullinen tilivelvollisten hankkeiden arvon korotus.

Verohallitus antaa jokaisen ilmoitetun hankkeen yhteydessä rakennuttajalle tai pääurakoitsijalle projektinumeron, johon myös kaikki alihankkijat viittaavat tilityksissään. Yrittäjä avaa projektikirjanpidon jokaista yksittäistä projektia varten ja tämä on perustana lopputilitykselle, johon projektin kaikki työtunnit sisältyvät.

Esitin myös ministeri Antti Rinteelle torstain kyselytunnilla asiaan liittyviä kysymyksiä. Hän lupasi ottaa yhteyttä verohallitukseen ja selvittää ongelmat, jotka ovat syntyneet harmaan talouden torjunnassa rakennustyömailla. Saa nähdä saavatko pienet rakennusfirmat kevennyksiä byrokratiaan.

Lars Gästgivars

Kansanedustaja (RKP) Mustasaari

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa