Home / Kolumnit / Lars Gästgivars: Positiivinen luottorekisteri

Lars Gästgivars: Positiivinen luottorekisteri

Ylivelkaantuneet kansalaiset ovat alati kasvava ongelma Suomessa, varsinkin talouden laskusuhdanteen aikana. Tämän takia maassamme on herännyt keskustelu niin kutsutusta positiivisesta luottorekisteristä.

Asia on ollut esillä jo monen vuoden ajan, mutta konkreettisia toimenpiteitä ei ole vielä saatu aikaiseksi, siitä huolimatta, että velkaantuminen on kasvanut maassamme räjähdysmäisesti.

Positiivinen luottorekisteri on kouriintuntuva ehdotus velkaantumisen vähentämiselle. Tuomioistuinkäsittelyt vähenisivät kymmenillä prosenttiyksiköillä.

Olemme siirtymässä yhteiskuntaan, jossa käteisvarojen käyttö koko ajan vähenee, ja tämän vuoksi valvontamenetelmät on päivitettävä. Luotonanto vailla tappion riskiä tulisi useimpien mielestä olla itsestään selvää.

Tänä päivänä pien- ja yhden hengen yrityksillä ei ole tehokkaita menetelmiä tarkistaa asiakkaitaan ja näiden taloudellista tilannetta. Pankit ovat tätä nykyä ainoa taho, joka voi tehdä kutakuinkin tehokkaan tarkastuksen asiakkaan velkaantumisesta ja luotoista.

Maamme maksuhäiriörekisteriä päivitetään niin hitaasti, että kansalainen ehtii kerätä itselleen suuriakin velkoja, ennen kuin maksuhäiriö rekisteröidään. Nykyisessä rekisterissämme henkilö tai yritys pysyy viisi vuotta rikkomuksen jälkeen, vaikka olisikin selvittänyt rikkomuksensa.

Positiivisen luottorekisterin myötä henkilö tai yritys poistuu rekisteristä kun on maksanut velkansa. Täten henkilölle voisi antaa mahdollisuus nopeasti aloittaa uusi toiminta, josta maassamme on suuri pula.

Jo vuonna 2009 Asiakastiedon toimitusjohtaja, Mikko Parjanne ennusti, että maksuhäiriöt vähenisivät 40 prosentilla, jos meillä olisi positiivinen luottorekisteri. Positiivisessa luottorekisterissä olisi mahdollisten maksuhäiriötietojen lisäksi myös tiedot asiakkaan lainoista.

Myös Suomen Yrittäjien mielestä hanke olisi erittäin tärkeä velkaantumisen pysäyttäjä, ja yrittäjille kyse on pikemminkin oikeusturvasta ja toimivasta markkinataloudesta.

Positiivinen luottorekisteri puuttuu Suomen lisäksi vain Maltalla ja Ranskalta. Tästä huolimatta oikeusministeriö päätti keväällä haudata asia.

Vieraillessani valtiovarainministeriössä reilu viikko sitten otin asian puheeksi. Ministeriössä myönnettiin, että huolimatta oikeusministeriön keväisestä päätöksestä keskustelu positiivisesta luottorekisteristä ei ole päättynyt. Asia on muun muassa ministerien Urpilainen ja Vapaavuori pöydällä.

Otin asian puheeksi myös oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kanssa, joka myös tiesi asian taas olevan ajankohtainen. Tilanne näyttää siis lupaavalta, ja mitä todennäköisimmin asia käsitellään uudelleen.

Tällä kerralla voimme toivoa ehdotukselle suurempaa ymmärrystä ja voimakkaampaa myötätuulta.

Yksityisyyden suoja on luonnollisesti taattava maamme kansalaisille, samalla kun meidän on myös ajateltava niitä ihmisiä, jotka ottavat kohtuuttomia taloudellisia riskejä näinä taloudellisesti vaikeina aikoina.

Koska muut maat, jotka ovat ottaneet käyttöön positiivisen luottorekisterin, ovat onnistuneet ratkaisemaan yksityisyyden suojakysymyksen, en voi uskoa, että asia kaatuu tähän, ei ainakaan toistamiseen.<

Lars Gästgivars (r.)
kansanedustaja Mustasaari

About Toimitus

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa