Laituri

Julia Johansson viemässä pikkupurtavaa pöytään.
Laituri kutsuu

Kauniit, kesäiset ilmat kutsuvat laitureille, sekä matonpesulaitureille että myös kalarannan ’virkistyslaiturille’. Laiturilla on oiva sijainti, sinne pääsee veneellä, pyörällä ja kävellen. Onhan se hyvällä tankkauspaikalla kauniin kaupunkimme upean kevytliikenneväylän vieressä ja aivan meren tuntumassa! Lisäksi sinne paistaa sopivasti ilta-aurinko

Päiväsaikaan laiturin asiakkaat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Salaatti, jätski, kaffit tai jotain muuta virkistävää on tarjolla koko päivän. Ihmiset pysähtyvät aivan selvästi pitämään luovan tauon matkansa varrella. Toiset ovat aivan selvästi tehneet treffit jonkun ystävän kanssa ja onhan laituri hyvä kohtaamispaikka, sopivan kaukana keskustan pölyistä.

Illalla sitten pöytiä valtaavat pitempäänistuvat porukat nauttimaan hyvästä seurasta, toiset hehkuvanpunaisina loistaen päivän rantavietosta.

Lauantaisin on myös kalamyyntiä laiturin yhteydessä ja sehän on todella merellisen mukavaa. Monet ihmettelee miksei Laiturin lähellä voisi olla kojuja, jossa myytäisiin makoisia mansikoita, herneitä, uusia perunoita ja vaikka koruja tai käsitaidetta. Mukaan mahtuisi vaikka alppitorvensoittajakin. Ideoita ja toivomuksia ja myös halukkaita tuntui löytyvän sekä asiakaspenkeilta kuin ohikulkumatkailijoiltakin. Toivottavasti ei kalliit hinnat ja hankala byrokratia hukuta näitä ideoita mereen.

Kuva ja teksti: Johan Hagström

II kuva: Tapio Parkkari

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa