Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Kuntaliitosselvitys käynnistyi hyvin

Kuntaliitosselvitys käynnistyi hyvin

Valtiovarainministeriön määräämä kuntajakoselvitys, joka koskee Vaasan seudun kymmentä kuntaa (Vaasa, Mustasaari, Laihia, Maalahti, Isokyrö, Vöyri, Korsnäs, Närpiö, Kaskinen ja Kristiinankaupunki), käynnistyi 7.4.2014 ja jatkuu vuoden loppuun.

Vaasan seudun kuntajakoselvitys etenee

Kuntajakoselvittäjät Ossi Repo ja Jan-Erik Enestam ovat tavanneet seudun kunnanjohtajat, joiden kanssa on sovittu työryhmien perustamisesta. Repo ja Enestam valmistelevat selvityksen, jonka pohjalta alueen kuntien valtuustot tekevät kuntajaosta lopullisen päätöksen.

– Tärkein asiantuntemus on kunnilla itsellään. Siksi valtuutetut halutaan vahvasti mukaan keskusteluun ja työryhmiin kuuluu henkilöstöä jokaisesta kymmenestä kunnasta tasapuolisesti, Repo sanoo.

Tärkeintä on turvata palvelut

Tarkoitus on tutkia, millainen alue olisi yhtenä kuntana verrattuna nykytilanteeseen. Revon mukaan väestön vanheneminen ja palveluiden tarpeen kasvu on Suomessa väistämätöntä, mikä vaatii toimenpiteitä julkiselta sektorilta.

– Vaasan seudun hyvinvointi tulee turvata jatkossakin, ja mahdollisesti syntyvän uuden kunnan pitää pystyä tuottamaan asukkailleen lakisääteiset palvelut, sanoo Repo.

Alueen mahdollisia haasteita ovat Revon mukaan kaksikielisyys ja lähidemokratian toteutuminen.

– Kielten asemaan ei puututa, mutta palvelut tulisi turvata jokaisen äidinkielellä. Lisäksi mahdollisessa koko alueen kattavassa 130 000 asukkaan kunnassa hallinnon siirtyminen kauemmas voi olla haastavaa, Repo kertoo.

Suunnitteilla myös yleisötilaisuuksia

Selvityksen etenemiseen vaikuttaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus. Uusi lakiesitys sosiaali- ja terveyspalveluista lähtee kuntiin lausuntokierrokselle kesäkuussa, minkä vuoksi työryhmät aloittavat varsinaisen toimintansa lähempänä kesää. Ryhmät jättävät väliraporttinsa syyskuun loppuun mennessä.

Repo ja Enestam käyvät keskustelemassa kaikissa kunnanvaltuustoissa ennen juhannusta. Lisäksi on suunniteltu kuntalaisille avoimia yleisötilaisuuksia.

– Tämä ei ole mitään salatiedettä. Yhteistyöllä edetään ja katsotaan, mihin porukalla päästään, Repo toteaa.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa