Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / KPO lahjoitti Vaasan yliopistolle

KPO lahjoitti Vaasan yliopistolle

110-vuotias Osuuskauppa KPO

lahjoittaa 100 000 euroa Vaasan yliopistolle

110-vuotias Osuuskauppa KPO lahjoittaa 100 000 euroa Vaasan yliopistolle. Osuuskauppa KPO on yksi Suomen suurimmista alueosuuskaupoista ja työllistää noin 1700 henkilöä pohjalaismaakunnissa.

Lisäksi vuosittain lähes 1000 nuorta pääsee kesätöissä tutustumaan työelämään KPO:n yli 100 toimipaikassa.

Vaasan yliopiston monipuoliset koulutusmahdollisuudet ja tutkimustyö tukevat pohjalaismaakuntien elinvoimaisuutta. Alueellisena toimijana meille on erityisen tärkeää, että laadukkaiden opiskelumahdollisuuksien lisäksi yliopisto tuottaa jatkossakin osaavia työntekijöitä ja innovaatioita pohjalaisen elinkeinoelämän tarpeisiin, Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop kertoo.

Vaasan yliopisto kiittää lämpimästi Osuuskauppa KPO:ta ja toimitusjohtaja Kim Biskopia tästä merkittävästä lahjoituksesta. Yliopiston varainhankintakampanja etenee hyvin, ja arvostamme kaikkia saamiamme lahjoituksia suuresti. Haluamme toimia jatkosakin hyvässä yhteistyössä rahoittajien kanssa ja olla heidän luottamuksensa arvoisia. Parhaiten tämä tapahtuu entistäkin laadukkaamman tutkimuksen ja koulutuksen kautta, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

Luottamuksen täytyy olla vahvaa, kun yritys tekee näin merkittävän rahallisen panostuksen yliopistolle. Yliopistolle jää tärkeä tehtävä lunastaa luottamus tuottamalla laadukasta koulutusta ja tutkimusta. Osuuskauppa KPO:n lahjoitus on erittäin merkittävä ja auttaa meitä olennaisesti 2,5 miljoonan euron keräystavoitteemme saavuttamisessa, kertoo yliopiston yhteyspäällikkö Mika Palosaari.

Osuuskauppa KPO osallistui merkittävällä panostuksella myös edelliseen Vaasan yliopiston varainhankintakampanjaan vuonna 2010. Tällä kertaa lahjoitus kohdennetaan kauppatieteelliselle koulutusalalle.

Valtio tukee yliopistojen varainhankintaa myöntämällä jopa kolminkertaisen vastinrahan yliopiston keräämää yksityistä pääomaa vastaan. Vaasan yliopiston varainhankintakampanja päättyy 30. kesäkuuta 2017.

Kuvassa (vas.): Vaasan yliopiston yhteyspäällikkö Mika Palosaari, vararehtori ja kauppatieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Vesalainen, rehtori Jari Kuusisto, talousjohtaja Marko Ylimäki sekä Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.

Tiina Ramsila

Asiantuntija, viestintä / Communicatio

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa