Home / Tapahtumat / Korkean tason seminaari Suomen talouden tilasta

Korkean tason seminaari Suomen talouden tilasta

Korkean tason seminaari Suomen

talouden tilasta ja kansainvälisestä taloudesta 28.9.

Vaasan yliopiston taloustieteen ja rahoituksen oppiaineet järjestävät maanantaina 28.9. korkeatasoisen seminaarin, jonka avauspuheenvuoron tulee pitämään Suomen pankin johtokunnan jäsen, arvostettu taloustieteilijä Seppo Honkapohja.

Media on tervetullut seuraamaan seminaaria, joka järjestetään maanantaina klo 14-17 Vaasan yliopiston päärakennuksen (Tervahovi) Levón-salissa.

Ennen johtajanimitystään Suomen Pankkiin Honkapohja työskenteli makrotaloustieteen professorina Cambridgen yliopistossa. Hänen esitelmänsä käsittelee kansainvälistä taloutta ja sitä, onko maailmantalouden kasvu ehkä pysyvästi hidastumassa.

Seminaarin toinen pääpuhuja on Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Johnny Åkerholm. Hän aikoo puhua seminaarissa Suomen talouskasvun eväistä. Åkerholm aikoo kertoa, mikä hänen mielestään on Suomen talouden todellinen ongelma ja mitkä ovat oikeat eväät Suomen pärjäämiselle globalisoituneessa taloudessa.

Åkerholm on työurallaan viimeksi toiminut Pohjoismaiden investointipankin toimitusjohtajana. Hän on myös pitkäaikainen valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri ja entinen Suomen Pankin kansantalousosaston osastopäällikkö.

Seminaari järjestetään 28.9.2015 kello 14:00–17:00 Vaasan yliopiston päärakennuksessa Tervahovissa auditorio Levónissa. Osoite: Wolffintie 34, Vaasa.

Seminaarin ohjelma:

·         14.00 Seminaarin avaus – Professori Hannu Piekkola, Taloustiede, Vaasan yliopisto

·         14.05 Kansainvälinen talous – Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja

·         15.00 Kommenttipuheenvuoro – Professori Timo Rothovius, Rahoitus, Vaasan yliopisto

·         15.15 Kahvitauko

·         15.40 Suomen talouskasvun eväät – Hallituksen puheenjohtaja Johnny Åkerholm, Vaasan yliopisto

·         16.20 Kommenttipuheenvuoro ja yleiskeskustelu – Professori Hannu Piekkola, Taloustiede, Vaasan yliopist

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa