Konepajankatu

Konepajankadusta tulee komea

Hietasaarenkadun ja Konepajankadun yhdistäminen ratapihan kohdalla on hyvässä vauhdissa. Jos katsoo Hietasaarenkadun ja Kauppapuistikon kulmasta asemalle päin, voi aavistaa että vaasalaisia kohtaa aivan uusi näkymä kun kadut aikanaan yhdistetään.

-Valmista pitäisi olla syksyllä 2007. Rakennustyömaalla ovat työt täydessä käynnissä. Työmaalla on eri aikoina 1-2 kuorma-autoa. Parikin kaivinkoneta. porausvaunu, latureita, timpuri.. luettelee rakennusmestari Ralf Pada.

Työt ovat Padan mukaan edistynet vailla suurempia yllätyksiä. Töiden etenemistä säätelee yhteistyö VR:n kanssa ja eri työväiheiden yhteensovittaminen.

VR:llä on aivan oma rytminsä ja joskus rataa vaihtavat junat aiheuttavat odottelua niin kuin muidenkin työryhmien töiden saattaminen yhteen, määrittelee Pada.

Valmista syksyllä 2007

-Tämä katujen yhteen liittämisen on pakko saada valmiiksi syksyyn 2007 mennessä, sillä matkakeskuksen rakentaminen Maasillan alle tulee keskeyttämään ajoliikenteen Maasillan ylitse. Uusi Hietasaarenkatu-Konepajankatu on silloin ainoa pohjoiseen päin reitti, sanoo Pada. Pada ei osaa sanoa kuinka pitkään Maasilta tulee olemaan poikki liikenteeltä.

Jo nyt on nähtävissä, että yhteenliittymästä tulee myös maisemallisesti komea. Vaasalaisia tulee varmasti miellyttämään ns. Asemapäälliköm talon alapuelle tuleva kivimuuri, joka nousee nykyisen mäen harjan korkeudelle.

-Toivottavasti nyt poistetut kivet riittävät, ja jos eivät riitä niin niitä täytyy sadaa lisää,. huokaa Pada.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa