Kondis-hanke

Missä makaa Kondis-hanke?Kondis-hanke takkuaa Vaasassa
Vaasan Kaupunginhallinnon kiviseinien sisältä on tihkunut tietoja siitä, että ns. Kondis-hanketta olisi pyöritetty virkamiesten myllyssä kohta vuoden ilman minkäänlaista tulosta.

-”Kondis palvelutalon” asiakassegmenttinä ovat yli 55 vuotiaat omillaan toimeen tulevat ikääntyvät henkilöt, jotka etsivät turvallista asumismuotoa. Palvelutalon” asukas maksaa turvallisesta asumisesta ja ympäristöstä, sanovat hankkeen puuhamieahet Eeku Strahl ja Anssi Panula.

Strahlin ja Panulan mukaan kondisasunnon hinta ei poikkea merkittävästi vastaavalla paikalla oleviin tavallisiin asuntoihin verrattuna. Esimerkiksi omakotiasumisesta luopuva voi sijoittaa vapautuvan pääoman sijoituksenakin turvalliseen keskusta-asuntoon. Kilpailuetu syntyy turvallisuudesta ja palveluista, joita perinteisessä asumisessa ei ole tarjolla. Asukkaalla säilyy myös itsenäisen asumisen vapaus ja asema. Palvelut ovat tarpeen mukaan yksilöllisesti saatavissa.

Kondis hanke sijoittuu ns. Radisson kortteliin Black Jackin ja Halpa-Hallin väliin. Mikä hankkaeen etenemisessä mättää, asiaa on tietysti kysyttävä hankkaeen hakijalta, arkkitehti Eeku Strahlilta. Onko Kondis-hanke kaatunut ja kuopattu?

Keskustelu foorumissa:

Aikaisempi juttu aiheesta:

Lue lisää klikkaamalla alapuoilella olevaa linkkiä:

Monenlaista venkoilua

Arkkitehti Eeku Strahl ja Kondis-hanke

Onko Kondis-hanke kaatunut ja kuopattu?

-Ei ole, mutta en pysty vastamaan siihen, miksi hanke ei mene eteenpäin, sanoo Eeku Strahl.

-Tiedän vain, että hallinnon rattaissa hanke pyörii. Hyvin todennäköistä on, että hanke myös siellä murskaantuu. Viimeinen tietoni on, että akj. Bengt.Strandin on pyytänyt Matti Palonevalta lausunnon asiasta. Se taas enteilee mikä tulee olemaan lopputulos.

-Se on vähän niin kuin kalastajalata kysyttäisiin onko kalanviljelylaitos hyvä vai huono asia. Ilman laaja aineistoa esim. kalan istutustoiminnasta, kalastajan lausunto tulee olemaan jo etukäteen selvä. Arvelen että mitään vastausta emme tule saamaan..

Mikä on perusongelma?

Ensimmäinen hankala asia on se, että Vaasan hallinto-organisaatio on jaettu kolmeen osaan :


    -Sosiaali-, terveys- ja sivistystoimi, akj Bengt Strandin
    -Tekninen toimi, akj Heikki Lonka
    -Keskushallinto, kj Markku Lumio ja sen alaisuudessa kaupunkisuunnittelu ja taloustoimi

-Kondis on valitettavasti hanke, joka kuuluu kaikkiin näihin kolmeen instanssiin. Jonkun on nyt tehtävä päätös, missä arvioidaan Kondiksen tuomat kokonaisedut kaupungille. Tällaista henkilöä ei vain ole olemassa..

-Olemme 15.2.05 lähtien yrittäneet löytää henkilön, jolle voisimme Kondis-hanbkeen esitellä- Meitä on tähän saakka pompoteltu osastolta toiselle, ilman että olisimme löytäneet ketään jolle voisimme asian aesittää. Tähän on nyt kulunut vuosi.

Tähänkö Kondis-hankae kaatuu?

-Näin voi käydä. Tosin olemme oma-aloitteisesti tuoneet asian erikoisasiantuntija Leif Sandille toivossa, että hän voisi ehkä viedä asiaamme eteenpäin, että ainakin sosiaali- ja terveystoimista tulisi selkeä kannanotto. Sitäkin on turha enää toivoa koska asia on taas delegoitu eteen- ja alaspäinpäin.

Ydinkysymys on, että Kondis koostuu kahdesta ratkaisevasta asiasta:
Senioriasunnoista ja palvelukeskuksesta. Tässä mielessä Kondis eroaa täysin asuntotuotannosta tai grynderin toiminnasta. Kondiksen yhteydessä haluamme mm. maksimaalisesti hyödyntää parkkitilojen rakentaminsen Radisson kortteliin. Ehdotuksessamme on enemän parkkipaikkoja kuin mitä laki edellyttää.

-Tämä ei ole pöytäkirjamaininnasta huolimattta vakuttanut J.J. Pitkämäkeä, Heikki Lonkaa ja Jussi Hallasmaata. En voi käsittää, että ennakkoasenteet ovat niin sitkeät, että siihen ei teksti mustavalkoisella riittää. Tai se on tahallinen vääristämistaho.

Vielä kerran. Mikä Kondis hankkeessa on niin vaikeata?

-Kondis on liikeidealtaan hanke, joka asettuu julkishallinnon intressien ja kiinteistöliiketoiminnan välimaastoon. Tämä on suhteellisen uusi asia ja se on myös Ventura Cupin (liike-ideakilpailun) peruslähtökohta. Eli Vaasan kaupungilla ei ole valmiita malleja siitä, miten tällaiseen yritykseen tulisi suhtautua.

-Ilmeisesti kaupunki tuntee vain raa´an grynderibisneksen ja nyt on Kondiskin istutttu samaan muotiin. Se ei tulea onnistumaan.

Onko asia käsitelty loppuun Kondiksen osalta?

-Voi olla, Odotamme kuitenkin ”mustaa valkoiselle” Ei näin isoa ja tärketä hanketa voi noin vain heittää roskakoariin.

Mitä te vaaditte Vaasan kaupungilta?

-Ainoastaan positiivista asennetta hanketta kohtaan. Maankäytöstä ja sen hinnasta on tehty reilu ehdotus. Taustalla saattaa olla jotain sellaista, mitä en tiedä.

Tietoja Kondis hankkeesta

Keskustelu jatkuu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa