Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Kirjalainoista huomautetaan nyt aikaisemmin

Kirjalainoista huomautetaan nyt aikaisemmin

Kirjaston palautuskehotusta asiakkaille aikaistetaan

Vaasan kaupunginkirjasto alkaa lähettää palautuskehotuksen asiakkailleen entistä aikaisemmin. Näin kirjasto haluaa osaltaan auttaa siinä, että myöhästymismaksut pysyvät kohtuullisina. 

Jatkossa ensimmäinen palautuskehotus lähetetään, kun eräpäivästä on kulunut 10 päivää. Muutos koskee 24.10.2016 jälkeen tehtyjä lainoja. Aikaisemmin ensimmäinen palautuskehotus lähetettiin vasta 21 päivää eräpäivän jälkeen.

– Muutos tehtiin asiakkaiden toivomuksesta. Nyt muistutamme asiakkaita myöhässä olevasta aineistosta aikaisemmin, jotta myöhästymismaksuja ei ehtisi kertyä niin paljon kuin ennen, kertoo kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtaja Marita Ahola.

Mikäli palauttamattomaan aineistoon on varaus, lähetetään palautuskehotus heti eräpäivän jälkeen. Asiakkaalle lähetetään myös ennen eräpäivää muistutus lähestyvästä eräpäivästä sähköpostitse, jos hän on ottanut kyseisen palvelun käyttöön kirjastossa.

Vaihda maksuttomaan sähköposti-ilmoitukseen

Myöhästymismaksuja kertyy vain arkipäivistä (0,35 € / laina). Lasten- ja nuortenaineistosta ei peritä lainkaan myöhästymismaksuja.

Kun myöhässä oleva aineisto palautetaan, tulee myöhästymismaksun lisäksi maksettavaksi myös maksu palautuskehotuksesta, riippuen kehotuksen lähetystavasta:

  • palautuskehotus sähköpostilla: maksuton
  • palautuskehotus tekstiviestinä: 0,50 €
  • palautuskehotus kirjeenä: 1,50 €

Asiakas voi vaihtaa palautuskehotuksen ilmoitustavan maksuttomaan sähköposti-ilmoitukseen ja ottaa eräpäivähälytyksen käyttöön ottamalla yhteyttä kirjastoon.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa