Author Topic: päivän politiikasta  (Read 12017 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Offline juhani

  • Kokelas
  • *
  • Posts: 5
    • View Profile
päivän politiikasta
« on: 29. 05. 2013 18:06 »

Politiikan tulisi olla yhteisten asian hoitamista ja poliitikot, etenkin sellaiseksi pyrkivät toki lupaavat ajaa äänestäjiensä asiaa.   Meillä kaikilla onkin paljon asioita sekä hoidettavaksi että ajettavaksi.  Haluamme varmaan kaikki säilyttää kaiken sen hyvän, mitä edeltäjämme ovat  meille hankkineet,  edistää osaltamme kaikkea myönteistä kehitystä ja osallistua esiin nousevien uhkien ja vaarojen torjuntaan sekä nyttemmin nyt myös auttaa huonompiosaisia. 
 
Tällaista pesän rakentamista on ollut ja tehty jo monien sukupolvien ajan ja tänään on helppo nähdä, että edeltäjämme ovat onnistuneet erinomaisen hyvin.  Heidän käsissään on pohjoisten luonnonvoimien,  armottomien ryöstöretkien ja vieraiden vallanpitäjien kurittamasta maastamme kehittynyt  - niin uskomatonta kuin se onkin - lähes kaikilla mittareilla mitaten eturivin eurooppalainen demokratia ja hyvinvointivaltio.

Hiemankin menneisyyttä tutkien huomaa, että vähin eväin aloitettu rakennustyö oli todella valtaisa, ettei vastuksia ja vastustajia ole puuttunut, ettei onneakaan aina ollut matkassa.  Myös näkyy, että sitä varmemmin ja enemmän tulosta on syntynyt, mitä suuremmalla yhteisymmärryksellä ja vähemmällä itsekkyydellä talkoisiin ryhdyttiin.  Apuakin on saatu kun se on rehellisyydellä ja omalla kovalla yrityksellä ansaittu.  Erityistä herraonnea on koettu - vai liekö ollut molemminpuolista vastuuntuntoa ja ymmärrystä - kun etenkin vaikeina aikoina on tärkeille  paikoille löytynyt   
todellisia isänmaan naisia ja miehiä, sellaisia joihin luottaen rivikansalaisetkin ovat sekä ylittäneet itsensä että yltäneet todellisiin urotekoihin.

Näitä tänään miettiessä mielen täyttää kiitollisuus edeltäjillemme ja samalla huoli huomisesta.  Miten me selviämme osastamme  Suomen rakentajina ?  Onnistummeko yhdistämään voimamme ja voittamaan vastukset vai pilaammeko ahneuksissamme  onnistumisen edellytyksiä myös lapsiltamme ?   Samaa on kysytty ennenkin ja valittu myös väärin. 

Useiden puolueiden ja  politiikkojen toimia seuratessa näyttävät tänään sekä hyviksi koetut keinot, saadut opetukset että annetut lupaukset monilta tosiaan  unohtuneen. Yhteisten asian hoitaminen jopa estetään sekä oman edun että keinotekoisen suosion hankkimiseksi!  Tänään kohtuullisen hankalia mutta välttämättömiä päätöksiä jätetään ovelasti muiden myöhemmin vaikeamman kautta tehtäväksi ja kasvavat laskut maksettavaksi.

Vikaa ei liene syytä etsiä vain poliitikoista, sillä meille äänestäjille - heidän esimiehinään ja palkanmaksajinaan - näyttävät mieluisat lupaukset, puolitotuudet, kaunainen syytely  ja nokkelat sanailut maistuvan paremmin kuin rehellinen ja usein ikäväkin totuus.  Uskomme näköjään riitelyn ja äksyilyn tehokkaammaksi tavaksi ajaa etujamme kuin asiallinen, kaikille kelvollisten kompromissien etsimisen.  Näyttää pahasti sitä, että - kaiken koetunkin jälkeen -turhan moni meistä luulee parhaaksi paikaksi elää ja asua maan, jossa minä itse ja muut meikäläiset saavat kaikesta leijonan osan ja muut jakavat mitä sattuu jäämään.  Tällä valheellisella luulolla meitä  houkuttelevat monien puolueiden lisäksi myös jotkut ammattiliitot ja  kansanliikkeet.   

Ennenkin on lupailtu, petetty ja petytty pahastikin, kuten ainakin varttuneempi väki varmasti muistaa. Työväestön paratiisiin  marssittiin kerran agitaattoreiden perässä liput liehuen, eikä paljastunut totuus olisi voinut koettua pahemmin lupauksia rikkoa.   Kerran kiristi merimiesten unioni voimansa tunnossa jäsenilleen runsaat edut vain huomatakseen enimpien työpaikkojen jättävän Suomen.  Kerran mahtava paperiliittokin onnistui taannoin säilyttämään ainutlaatuisen hyvät työehtonsa mutta vain monien jäsentensä lopputilin hinnalla.     

Voisiko koetusta yrittää oppia ? Miten me tavalliset tallaajat voisimme kertoa kaikille puolestamme ja antamillamme valtuuksilla demokraattista päätäntävaltaa käyttäville haluavamme tai peräti vaativamme asiallista rehellistä ja myönteistä, olosuhteet ja kaikki kanssaihmiset tasapuolisesti huomioivaa asiain hoitoa ja tiedottamista ?   Vai olisiko paras vain aina vain panna kova kovaa vastaan, vaatia lisää ja marssia ulos kunnes suostutaan tai hävitään ?     

Kuluttajina meitä valistetaan jo kouluissa,  julkisessa sanassa ja jopa viranomaisten toimesta.  Onko asiallista  totuudenmukaista valistusta saatavissa tai edes kuviteltavissa kansalaisjärjestöihin,  puolueisiin ja politiikkoihin perehtymistä sekä  äänestyskäyttäytymistä varten, vai pitääkö sitä varten elää pitkä elämä, yrittää uskoa  ja erehtyä ?
   


Offline S-K Eptikko

  • Kokelas
  • *
  • Posts: 20
    • View Profile
    • Email
Vs: päivän politiikasta
« Reply #1 on: 29. 05. 2013 19:07 »
Nostat esille niin isoja kysymyksiä, että niihin ei ole helppo vastata.  Suomalaisessa yhteiskunnassa ei tällä hetkellä ole niin suuria ristiriitoja että niitä ei pystyttäisi ratkaisemaan.
Puoluekannatuksessa tapahtuvat muutokset ovat itse asiassa terve ilmiö.  Vanhan sloganin mukaan kannatustaan vaihtava äänestäjä on demokratian vaeltavaa ritari. Juuri tämä vaihtelu vie demokratiaa eteenpäin.

Suhtaudun tyynesti Suomalaisen poliittisen järjestelmän kykyyn ratkaista edessä olevat talous- ja muut yhteiskunnalliset ongelmat kuten esimerkiki eläkeikäongelma. 

Uskon myös että maahanmuuttoon liittyvät ongelmat pystytään ratkaisemaan jos kaikista asioista kyetään keskustelemaan avoimaesti ilman "hyssyttelyä."

Juhanin pitkä kirjoitus sisältää niin monta mielenkiintoista kohtaan, että niiden purkamisessa on puurtamista pitkäksi aikaa.

Offline Obscurantti

  • Vakituinen
  • **
  • Posts: 55
    • View Profile
Vs: päivän politiikasta
« Reply #2 on: 30. 05. 2013 05:05 »
Nimimerkki Juhani syyllistyy luettelossaan yksipuolisuuteen:

”Ennenkin on lupailtu, petetty ja petytty pahastikin, kuten ainakin varttuneempi väki varmasti muistaa. Työväestön paratiisiin  marssittiin kerran agitaattoreiden perässä liput liehuen, eikä paljastunut totuus olisi voinut koettua pahemmin lupauksia rikkoa.   Kerran kiristi merimiesten unioni voimansa tunnossa jäsenilleen runsaat edut vain huomatakseen enimpien työpaikkojen jättävän Suomen.  Kerran mahtava paperiliittokin onnistui taannoin säilyttämään ainutlaatuisen hyvät työehtonsa mutta vain monien jäsentensä lopputilin hinnalla.”

Kyllä myös monet ”kapitalistien” lupaukset auvoisesta tulevaisuudesta ovat osoittautuneet kammottaviksi virheiksi.  Otan nyt esimerksi vain Vaasassakin viikonvaihteessa huomiota herättäneen Mosanton, jonka myrkky ja geenimanipulaatio uhkaa miljoonien terveyttä ja miljoonien maanviljelijöiden elintasoa tai banaaniyhtiö Dolen viljelyksileen kylvämät myrkyt, jotka ovat sterilisoineet työntekijöitä tai suklaateollisuuden rikokset kasvattajia kohtaan tai Nestle tai..

Itse peruskysymys on mielestäni sellaisen yhteiskuntajärjestelmän luomisesta joka on avoin ja, jonka jokaisella jäsenellä on niin halutessaan mahdolliosuus vaikuttaa omaan ja lastensa tulevaisuuteen.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: päivän politiikasta
« Reply #3 on: 30. 05. 2013 06:06 »

Itse peruskysymys on mielestäni sellaisen yhteiskuntajärjestelmän luomisesta joka on avoin ja, jonka jokaisella jäsenellä on niin halutessaan mahdolliosuus vaikuttaa omaan ja lastensa tulevaisuuteen.

Tässä:

" Liberalismi (lat. liber ’vapaa’) on ideologia tai poliittinen suuntaus, joka pitää keskeisenä arvonaan vapautta jostakin ja vapautta johonkin.

Liberalismi etsii yhteiskuntaa, jota kuvaa yksilöiden ajatuksenvapaus, rajoitteet hallituksen ja uskonnon vallassa, lain voima, vapaa ajatustenvaihto, vapaaseen yrittäjyyteen perustuva markkinatalous sekä läpinäkyvä hallinto."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Liberalismi

Ja huomio tämä ei todellakaan ole sama asia kuin suuryritysten ja hallinnon yhteenkietounut hämähäkin verkko, jota vaikkapa Monsanto edustaa. Joitain osia liberalismista on pyritty ottamaan käyttöön, mutta todellinen vapaus ja läpinäkyvyys on eri valtioissa kuten vaikka Yhdysvalloissa hautautunut korporativismin alle.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline juhani

  • Kokelas
  • *
  • Posts: 5
    • View Profile
Vs: päivän politiikasta
« Reply #4 on: 02. 06. 2013 10:10 »
kiitoksia kommenteista.

Kuten S-K Eptikko toteas on kysymys politiikasta ja puolueista tosi suuri ja tärkeä asia meille kaikille - vaikkei kovin monia edes näytä kiinnostavan.  Onhan helppoa ja mukavaa uskoa alan ihmisten osaavan ja ymmärtävän yhteiset asiamme paljon itseämme paremmin.

Kun elämme demokratiassa, on kansalaisten kyky seurata, ohjata ja antaa valtuuksia tärkeiden asioiden hoidosta vähintäinkin ratkaisevan tärkeää sekä koko kansakuntamme menestykselle että paljon kiitetyn demokratian säilymiselle.  Peruskoulutuksen laadulla ja julkisella tiedon välityksellä on tässäkin asiassa sekä suuri merkitys että vastuu.   Kun edellinen nykyisin keskittyy paljolti supistuneen talouden ongelmista selviämiseen ja jäkimmäinen myyntisä kasvattamiseen typeriä skandaaleja paisuttelemalla, ei vastuuta paljn kanneta eikä tulevaisuuteenkaan nyt sovi suhtautua huoletta.
 
Historia, niin omamme kuin muidenkin, kun on täynnä jopa kammottavia esimerkkejä siitä, miten tavallisten ihmisten mukavan lepsu asenne ja puolueväen  sinisilmäinen uskollisuus ovat johtaneet koettelemuksiin, joihin edes pahimmista pahimmat viholliset eivät olisi suoneet jouduttavan. 

Karismaattisten räväköiden ja kaikkitietävien puoluepukareiden puolitotuudet ja iloiset lupaukset ovat taas tarjolla asiallisten mutta maailmantilanteen mukaisten vaikeuksisen ja harmien sävyttämien pohdintojen, varoitusten ja pelkojen ohella.  Näistä vaihtoehdoista lapsi  (joiden mielipidettä ei toki ymärrettävistä syistä kysytä) varmasti mieltyisi edelliseen.  Ymmätävätkö aikuiset todellisuudesta sitä enemmän, ratkaisee pitkälle tulevaisuutemme.   Kyllä ja riittävänä enemmistönä vastaisin mieluusti, mutta en enää aivan huolettomana. 

Onnistuivathan poliitkot aivan viime aikoina paljastuneiden tietojen mukaan Kreikassa, Portugalissa, Espanjassa,  Italiassa ja Ranskassa ja ties vielä missä muualla turmelemaan maansa talouden pelkkää hyvää tarjoilemalla.

Kuluttajina meitä opastetaan valitsemaan kaikin puolin viisaasti niin peru
namme kuin paitamme.  Paljon tärkeämmästä politiikasta  ja politiikoista saamme yleensä vain vastustajien parjauksia ja kannattajien kehuja.  Edes pahimpien virhevalintojen välttämiseksi tarvitsemme siis nykyhetkeä pidempää ja yhtä puoluetta laajempaa näkökulmaa, omaa tarkkaa asioiden seurantaa, avoimia keskusteluja tuttujen kesken ja rehellistä asioiden puntarointia.   

Vaivaloiselta se vaikuttaa, mutta lienee verrattomasti helpompaa kuin oppia oman kokemuksen kautta olla seireenien lauluja uskomatta. 

Offline Obscurantti

  • Vakituinen
  • **
  • Posts: 55
    • View Profile
Vs: päivän politiikasta
« Reply #5 on: 02. 06. 2013 11:11 »
Juhani kirjoitti
Quote
Kun elämme demokratiassa, on kansalaisten kyky seurata, ohjata ja antaa valtuuksia tärkeiden asioiden hoidosta vähintäinkin ratkaisevan tärkeää sekä koko kansakuntamme menestykselle että paljon kiitetyn demokratian säilymiselle.

Luulen, että suurimmalle osalle meistä riittää kun on leivän päälle muutakin kuin ylähuuli, lämpimät vaatteet, kaunis koti ja joskus vähän rapsutusta.  Poliitikot, osakesijoittat, bonuksen nyhtäjät ja hyväveliverkostot ovat saaneet aikaan sen, että tavista ei enää jaksa kiinnostaa ns. yhteiset asiat, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: päivän politiikasta
« Reply #6 on: 02. 06. 2013 11:11 »
Tavista kyllä kiinnostaa. Sen takia tavikset äänestävät sitä, joka lupaa eniten, eivät sitä joka yrittää puhua järjen äänellä. Miksi muuten pelkällä "Tv-stä tuttu" profiililla pääsee jopa eduskuntaan asti. (Tottakai heissä on myös osaavia)

Toinen iso syy on vaihtoehtojen määrän lisääntyminen. Ihmisillä on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja käyttää vapaa-aikaansa, jolloin ei jakseta edes tutustua siihen, mitä ehdokas todellisuudessa tarjoaa ja miten toimii valituksi tulemisensa jälkeen. Ja miksi jaksaisi, ihmisellä on paljon tärkeämpiä päivittäisiä ongelmia, ja politiikkojen päätösten seuraukset eivät konkretisoidu omaan elämään kuin viiveellä ja usein hyvin monimutkaisten vaikutusketjujen kautta.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #7 on: 08. 07. 2016 14:02 »
.

1991 Neuvostoliitto oli hajoamassa ja pahasti näyttäisi siltä että historia toistaa itseään - mitähän tarkoittaa ne Putinin oudot puheet 1500 kilometristä

KGB ja puna-armeija yrittivät estää Neuvostoliiton romahduksen 25 vuotta sitten.

http://areena.yle.fi/1-3083108

Suomi paniikissa Neuvostoliiton hajotessa

Julkaistu 27.04.2016

"Pakolaispaniikki levisi Suomen poliittisen johdon keskuudessa kun Neuvostoliiton hajoamisprosessi kiihtyi vuonna 1991. Sisäministeri Mauri Pekkarisen kauhuskenaarioissa itärajan yli saattoi tulla jopa miljoona pakolaista.

Spotlight on selvittänyt syksyn 1991 tiedonkulkua, johtamista ja pakolaiskysymystä ulkoministeriön tähän asti salaisesta, mutta nyt avautuneesta arkistossa.

Elokuun 1991 vallankaappausyritys Neuvostoliitossa aiheutti hämmennystä. Päätöksentekoa vaikeutti tiedonsaannin loppuminen.

”Normaalien kanavien kuten Neuvostoliiton ulkoministeriön kautta ei tullut oikeastaan ollenkaan tietoa”, kertoo Heikki Talvitie, joka toimi tapahtumien aikaan Suomen Moskovan suurlähettiläänä.

Kun vallankaappausviikko alkoi 19. elokuuta, Talvitie luopui salattujen sähkeiden käytöstä ja soitti Helsinkiin tavallisella lankapuhelimella. Neuvostoliiton varapresidentin Janajevin johtama juntta aiheutti maailmanlaajuista pelkoa uustalinistisen diktatuurin uudesta tulosta.

Vasta sitten kun vallankaappausyritys näytti epäonnistuvan, Suomen hallitus uskalsi käyttää sanaa ”vallankaappaus”.

”Näin tehtiin koska lopputulos ei ollut absoluuttisen varma”, selittää Pekkarinen. Pahin pelko oli että hallitsematon pakolaisvyöry tulisi itärajan yli.

”Mietittiin, että mitä tehdään, jos tulee satojatuhansia tai miljoona pakolaista. Kouluja oli varattu mihinkä majoitettaisiin. Se olisi ollut todella vakava ja vaikea tarina”, sanoo Pekkarinen Spotlightissa.

Ulkoministeri Paavo Väyrynen sai kiusallista huomiota Tanskan Skagenissa, kun hän ainoana pohjoismaisena ulkoministerinä ei halunnut tuomita Neuvostoliiton sotilasjuntan poikkeustilahallitusta.

Tutkija Ilmar Metsalo on käynyt läpi UM:n raportteja elokuulta 1991, ja hän on löytänyt viitteitä siitä, että Suomessa varauduttiin ottamaan vastaan Virosta asevelvollisuutta pakenevia pakolaisia, jos sisällissota olisi syttynyt Neuvostoliitossa.

Spotlight selvitti myös miten vallankaappausviikon lopulla syntyi päätös avata diplomaattisuhteet Baltian kanssa. UM:n arkistojen mukaan suurlähettiläs Talvitie oli ainoa joka ymmärsi, että valta oli todella siirtynyt Neuvostoliiton presidentiltä Mihail Gorbatshovilta Venäjän presidentille Boris Jeltsinille.

Kuka johti käytännössä Suomen ulkopolitiikkaa, pääministeri Aho vai presidentti Koivisto? ”En viitsi arvioida Ahon ja Koiviston rooleja. Minulla on omat näkemykseni, mutta en halua tuoda niitä julki”, toteaa Pekkarinen.

Vuoden 1994 vaaleissa ehdolla ollut Martti Ahtisaari hyväksyi jopa aseiden käytön mahdollisen pakolaisvyöryn estämiseksi. Presidentti Ahtisaaren toimisto ilmoitti, että Ahtisaari ei halua kommentoida City-lehdelle vuonna 1994 antamaansa haastattelua."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/27/suomi-paniikissa-neuvostoliiton-hajotessa

.
« Last Edit: 08. 07. 2016 14:02 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #8 on: 14. 01. 2017 19:07 »

.

Tämä on sarjassa  ns. ikivihreää - historia toistaa aina itseään

<a href="http://www.youtube.com/v/r-WJ69MfXyY?version=3&amp;autohide=1" target="_blank" rel="noopener noreferrer" class="bbc_link bbc_flash_disabled new_win">http://www.youtube.com/v/r-WJ69MfXyY?version=3&amp;autohide=1</a>

https://www.youtube.com/watch?v=r-WJ69MfXyY

.

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #9 on: 10. 02. 2017 18:06 »
.

Kaksoiskansalaisuus puhututtanut lähinnä ylen toimittajattaria - muillehan kyse on selkeästä turvallisuusuhkasta

Mm. Venäjä ei salli kaksoiskansalaisuutta lainkaan eli vastavuoroisuus puuttuu tästäkin asiasta

Muuten tuossa häiritsee alkeellistenkin tapojen täydellinen puuttuminen eli jatkuva höpöttäminen toisten päälle

A-studio: Talk
to 9.2.2017

"Kaksoiskansalaisuus riidan aiheena. Keskustelemassa kansanedustajat Eva Biaudet ja Simon Elo, osastopäällikkö Ilkka Hanski Suojelupoliisista, sekä opiskelija Katja Mäkeläinen. Juontajana Sari Huovinen.
Linkit ja artikkelit

    Yle Uutiset 09.02.2017: Supo: Tiedossamme on tapauksia, joissa kaksoiskansalaisia on yritetty painostaa"



http://areena.yle.fi/1-3760231

.

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #10 on: 09. 03. 2018 15:03 »
.

On kaikenlaisia riskejä tietoturvariskejä terveysriskejä ym. mutta kaikista pahin on puoluekokousriski :

Sipilän hallitus haluaa eliminoida “puoluekokousriskin”

8.3.2018 15:52 Ossi Kurki-Suonio

"Hallitus haluaa saada sote-uudistuksen eduskunnan päätettäväksi ja äänestyksiin vielä ennen perjantaita 8. kesäkuuta.

–Tällainen on tavoite, vahvistaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Uudelle Suomelle.

Päivämäärä on tärkeä, koska samana päivänä alkavat sekä keskustan että kokoomuksen puoluekokoukset Sotkamossa ja Turussa. Hallituksessa on laskeskeltu yhdessä puoluekokousriskiä.

Se ei ole kovin suuri yllätys, kun miettii viime kesän perussuomalaisten puoluekokousta, joka melkein johti uusiin hallitusneuvotteluihin. Pääministeri Juha Sipilä oli ehtinyt kirjoittaa jo kirjeenkin presidentti Sauli Niinistölle.

Nyt vastaavat uhkakuvat halutaan siivota nopeasti pois historiallisen sote-uudistuksen edestä. Ettei kukaan vaikka intoutuisi kampanjoimaan sote-uudistusta vastaan puoluekokouksella. Saati vielä voittaa!"

  Kristian Sheikki Laakso
9.3.2018 09:39
Olishan se kiva nähdä jos Vapaavuoresta tuli puheenjohtaja ja sen jälkeen Orpo ja kumppanit perustais turkoosin tulevaisuuden :)

http://ossikurkisuonio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251958-sipilan-hallitus-haluaa-eliminoida-puoluekokousriskin?ref=karuselli

.

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #11 on: 07. 04. 2018 15:03 »
.

Joillakin ryhmittymillä (demareilla) on aina ollut enemmän vapauksia olla jotakin mieltä kuin toisilla tämähän ei ole mitään uutta

Myöskin ns. "sukupolvien törmäys" on tässä nähtävissä jotka ei ole eläneet Vaaran vuosia jolloin C.C.C.P. oli todellinen sotilasmahti Kylmän sodan aikoina

Venäjä on perussuomalaisille kiusallinen kysymys
Sami Metelinen·4. huhtikuuta 2018

Puolueen kansanedustaja Tom Packalén on antanut Venäjän medioille lausuntoja, joissa hän kyseenalaistaa Venäjän roolin Skripalin arvostelussa ja arvostelee Suomen päätöstä karkottaa diplomaatti.

Asiaan kiinnitti huomiota Uuden Suomen blogisti Jouni Snellman (sd.).

"Jussi Halla-aho kävi Snellmanin blogissa puolustamassa Packalénia. Hänen pääasiallinen viestinsä näyttäisi olevan harmitus siitä, että muissa puolueissa saa olla Venäjä-mielinen, mutta perussuomalaisten kohdalla se on tuomittavampaa.
Puolueen puheenjohtaja haluaisi siis samanaikaisesti pitää länsimielisen linjansa ja sallia myös Venäjän narratiivia myötäilevien näkemysten esille tuomisen puolueessa."




”Enemmän minua kiinnostaa se, että Venäjä on totalitarismia kohti kulkeva valtio, joka on läpeensä korruptoitunut, jonka oikeusjärjestelmä on poliittisessa kontrollissa, jonka johtopaikoilla istuu KGB:n teurastajia, joka suorittaa järjestelmällistä kansanmurhaa Kaukasuksella, joka on uusimmalla lainsäädännöllään riistämässä kansallisilta vähemmistöiltään itsehallinnon rippeitäkin, jonka ulkopolitiikka on ailahtelevaa ja ylimielistä, ja jonka perinteisiin kuuluu pöyristyttävä rasismi (vanhastaan "ystävyydeksi" tai "veljeydeksi" kutsuttu) kaikkia ei-venäläisiä kohtaan. Ja jossa nykyhallinnolla ja sen politiikalla on kansan syvien rivien vankka tuki. ”

Näin kirjoitti Jussi Halla-aho Scripta-blogissaan 19. lokakuuta 2004. Tämä osoittaa sen, että Halla-aholla on ollut johdonmukainen Venäjä-kriittinen linja pidempään kuin useimmilla Suomessa. Myös länsisympatiat ovat tulleet esille kautta linjan.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tietoisia tästä Halla-ahon pitkästä Venäjä-kritiikin ja länsimielisyyden linjasta."

https://www.facebook.com/notes/sami-metelinen/ven%C3%A4j%C3%A4-on-perussuomalaisille-kiusallinen-kysymys/1595044880543356/

<a href="http://www.youtube.com/v/2tT46h207ak?version=3&amp;autohide=1&amp;start=5" target="_blank" rel="noopener noreferrer" class="bbc_link bbc_flash_disabled new_win">http://www.youtube.com/v/2tT46h207ak?version=3&amp;autohide=1&amp;start=5</a>

https://www.youtube.com/watch?v=2tT46h207ak&feature=youtu.be&t=5s

.
« Last Edit: 07. 04. 2018 15:03 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #12 on: 28. 09. 2018 14:02 »
.

Kaiken kaikkiaan vajaan 800 000 on työvoiman hallinoimien palveluiden alaisissa projekteissa vajaan 300 000 suoraan työttömänä edelleen


Yrittäjä sanoo suorat sanat Juha Sipilän aktiivimalli-kommenteista – ”Emme ole tilastojen putsaaja”




Yrittäjät muistuttavat, että suomalaiset yritykset eivät ole työttömyystilastojen putsaajia.

"Yrittäjät ovat närkästyneet pääministeri Juha Sipilän (kesk.) lausuntoihin Ylen viime sunnuntaina lähettämän Pääministerin haastattelutunnin tiimoilta.

Lähetyksessä Sipilä sanoi, että "mä pidän meitä suomalaisia, yrityksiä ja työnantajia lampaina, jos emme löydä 200 000 ihmiselle joka toinen viikko kolmen tunnin työjaksoa".

Heinolalainen toimitusjohtaja Kristiina Ketomäki kertoo ajatuksistaan  Etelä-Suomen Sanomissa.  Ketomäki on Pertunmaan Kuortissa muoviosia valmistavan Plastep oy:n toimitusjohtaja ja osaomistaja. Yritys työllistää noin 40 ihmistä.

Sipilän kommentti on Ketomäen mukaan kohtuutonta työnantajien syyllistämistä.

– Pienyrittäjät työllistävät valtavasti ihmisiä, kouluttavat työntekijät ja pitävät heidän osaamisestaan huolta työsuhteen aikana. Meidän firmassamme työntekijä pitää perehdyttää, teki hän sitten mitä tehtävää tahansa, Ketomäki muistuttaa.

– Kysymys on laatu- ja turvallisuusvaatimuksista, joihin mitkään kolmen tunnin tai muutaman päivän työllistämispätkät eivät sovi.

Ketomäki ihmettelee, onko Sipilä unohtanut, miksi yritykset ylipäätään palkkaavat työntekijöitä.

– Me palkkaamme, jos asiakas ostaa tuotetta. Tai eläköityville työntekijöille seuraajia. Emme ole sosiaalitoimisto emmekä työllisyystilastojen putsaaja. Aktiivimalli ei tuota hyviä työntekijöitä eikä hyviä työsuhteita, Ketomäki sanoo."

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/598910-yrittaja-sanoo-suorat-sanat-juha-sipilan-aktiivimalli-kommenteista-emme-ole

.

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #13 on: 11. 10. 2018 22:10 »
.

IS:n sivuilla hämmentävä "äänestys" kun tulos ei ilmeisesti miellyttänyt peukaloitiin äänestystä useita kertoja onko meininki nykyään jo kuin vjenäjällä


Jussi Halla-aho
‏ @Halla_aho

Hämmentävää. Jutun yhteydessä oli äänestys siitä, kenen puoluejohtajan näkemykset ovat järkevimpiä. Viimeisen havainnon mukaan äänestäjiä oli lähes 10 000, ja minun näkemyksiäni piti järkevimpinä vajaa 80% vastanneista. Sitten koko äänestys katosi.



https://twitter.com/Halla_aho/status/1049639607787241472


Media sensuroi taas persujen suosiota-Nyt vuorossa oli Iltasanomat.
9.10.2018 17:04 Pekka Hetta



    Jussi Halla-aho Persut

64 kommenttia

    ilmoita asiaton viesti

    Media sensuroi taas persujen suosiota-Nyt vuorossa oli Iltasanomat.



Tämä tulos poistettiin Iltasanomien sivuilta. Keksittiin äänestysvirhe syyksi.



    Kohta sivuille laitettiin uusi äänestys, mutta ilman Jussi Halla-Ahoa.



    Kun yli 2000 ihmistä oli saanut äänestää, lisättiin Jussi Halla-Aho sinne vihdoin.

Oli ikävä taas huomata tämä mediapeli mitä pelataan perussuomalaisia vastaan. Iltasanomat julkaisi oheisen uutisen https://www.is.fi/autot/art-2000005857676.html.

 

"Uutiseen kuului myös äänestys. Äänestyksessä kysyttiin lukijoilta, että kenellä oli kaikista parhaimmat ideat ilmasto asioissa. Halla-Aho oli n.10000 äänestäjän mielestä selvästi parhaimman idean tuonut esille.

Tämä ei kelvannut Iltasanomille, vaan he poistivat äänestyksen kokonaan. He muokkasivat juttua ja keksivät eri selityksiä sivuillensa, miksi äänestys oli poistunut. Lopulta äänestys tuli takaisin, mutta kappas, ilman Jussi Halla-Ahoa! Näin toimii vastuullinen media, kun inhokki edustaja on ylivoimainen. Silloin otetaan käyttöön sensuuri. Hävetkää!


Lopulta, kun yli 2000 oli saanut jo ääniä, saatiin Jussi Hall-Ahokin äänestyslistoille. Alkaa muistuttamaan Ruotsin vaaleja. Eli pimitetään mahdollisuus ensimmäisen tunnin aikana äänestää omaa ehdokasta, jotta saadaan haluttu tulos."

http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262285-media-sensuroi-taas-persujen-suosiota-nyt-vuorossa-oli-iltasanomat
« Last Edit: 11. 10. 2018 22:10 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #14 on: 13. 02. 2019 20:08 »
Valtaoja löytää Halla-ahon puheenvuoroista tiettyjä synergioita - maapallon täyttäminen ihmisillä on järjetöntä ja ainut joka puhuu näin on Halla-aho

Esko Valtaoja Turun Sanomissa: Synnytyslakko Suomeen – ”Huonosti ovat asiat kun ainoa järjen ääni tulee Halla-aholta”



    Mikä oikeus Suomella olisi kasvattaa holtittomasti väestöään, kysyy professori Esko Valtaoja kolumnissaan. Arkistokuva.


"Avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja aktiivinen julkinen keskustelija Esko Valtaoja kaipaa Suomeen synnytystalkoiden sijaan synnytyslakkoa.

Valtaoja tyrmää Turun Sanomien kolumnissaan    kansallisen hätätilan, jollaisena ennustetta Suomen väestön kääntymisestä laskuun yleisesti käsitellään. Professorin mukaan väestöennuste on mainio tulevaisuusennuste.

”Mutta eihän juuri kukaan sitä näin selväjärkisesti ajatellut. Sen sijaan päättäjät huusivat yhteen ääneen maailmanloppua ja ehdottivat vaihtelevan järjettömiä toimenpiteitä syntyvyyden nostamiseksi. Muuten kuolemme sukupuuttoon, kestävyysvaje tekee meistä selvän, kukaan ei enää hoida vanhuksia, eläkemaksut nousevat mahdottomiksi, maaseutu autioituu ja niin edelleen”, Valtaoja ihmettelee.

Valtaojan mukaan hyvinvointivaltion ylläpitämisen ongelmat täytyy ratkaista aivan muulla tavalla kuin synnytystalkoilla, esimerkiksi automatisaation ja robotisaation keinoin.

”Ei lisää ihmisiä, vaan vähemmän työntekijöiden tarvetta kehittyvän teknologian ansiosta.”

Valtaojan mukaan ”huonosti ovat todella asiat, kun ainoa järjen ääni tulee Jussi Halla-aholta”. Perussuomalaisten puheenjohtaja linjasi Helsingin Sanomissa, että perussuomalaiset eivät näe periaatteellisesti tärkeäksi, että väestö kasvaa.

”No, Jussihan on tottunut olemaan poliittisesti epäkorrekti, ja linjauksen takana on tietysti ennen kaikkea pelko siitä, että väkilukua yritettäisiin kasvattaa maahanmuutolla. Mutta kuitenkin. Halla-aho muistutti myös siitä, että kehitys on sama kaikissa teollistuneissa maissa. Ja kohta myös koko maailmassa. YK:n ennusteiden mukaan väkiluku tasaantuu tämän vuosisadan aikana – matalan ennusteen mukaan vain vähän myöhemmin kuin Suomessa, keskitason ennusteessa vuosisadan lopussa. Muu ei tietysti ole mahdollistakaan, ei maapallo rajattomasti ihmisiä kestä”, Valtaoja kirjoittaa.

Hän päättää kirjoituksensa toteamalla, että ylivoimaisesti vaikuttavin ekoteko ei ole aamupuuron syöminen kylmänä tai edes Thaimaan lomasta luopuminen.

”Se on jättää tekemättä vielä se yksi lapsi, vaikka poliitikot siihen kuinka patistaisivat.”

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/265066-esko-valtaoja-turun-sanomissa-synnytyslakko-suomeen-huonosti-ovat-asiat-kun-ainoa


Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #15 on: 27. 02. 2019 19:07 »
Tässä alkaa olla aineksia isommankin skandaalin syntymiseen

Sote-valiokunnassa kiehuu: Puheenjohtaja Krista Kiuru poistui 12 minuutiksi – sillä aikaa järjestettiin tärkeä äänestys



Krista Kiurun mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan työmoraali on kunnossa. Kiurun mukaan keskiviikkonakin vedettiin ”kuusi tuntia yhdellä 15 minuutin taolla”.

"Valiokunta päätti Kiuran poissaollessa lopettaa asiantuntijakuulemiset.
Lopullista sote-mietintöä kovassa aikataulupaineessa sorvaava sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti keskiviikkona äänestyspäätöksellä, että valiokunta ei kuule enempää asiantuntijoita.

Päätös tehtiin aivan kokouksen lopussa heti sen jälkeen, kun valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun (sd) oli lähtenyt puhemiesneuvoston kokoukseen.

IS todisti tilannetta eduskunnan neloskerroksen käytävällä – Kiuru pyyhälsi vähän ennen kahta kovaa vauhtia sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoushuoneesta puhemiesneuvoston kokoukseen.

Samoihin aikoihin, juuri äänestyksen alla sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoushuoneesta poistui sinisten sote-kriitikko Vesa-Matti Saarakkala ja sisään pujahti valiokunnan varajäsen Simon Elo (sin).

– Tämä käänne on tapahtunut tämän 12 minuutin aikana, jolloin olin puhemiesneuvostossa kuultavana sote-aikatauluista eli eduskunnan ylin johto on halunnut kuulla, miltä eduskunnan käsittelyaikataulu suhteessa sosiaali- ja terveysvaliokunnan työkuormaan näyttäisi, Kiuru kommentoi asiaa tuoreeltaan toimittajille.

– Yksityiskohdista kannattaa kysyä edustaja (Hannakaisa) Heikkiseltä, joka on valiokunnan varapuheenjohtaja, Kiuru kommentoi kysymystä siitä, että tehtiinkö päätös puheenjohtajan selän takana."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006016997.html


Heikkinen: Sote-valiokunta äänesti, että asiantuntijakuulemiset lopetetaan – Kiuru ei ollut paikalla



Valiokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk)

"Sosiaali- ja terveysvaliokunta äänesti tänään, ettei valiokunta kuule enää ulkopuolisia asiantuntijoita hallituksen vastineista, kertoi varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen STT:lle.

Äänestys käytiin sillä aikaa, kun puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) oli puheenjohtajaneuvoston kokouksessa, ja Heikkinen johti hänen tilallaan valiokunnan kokousta."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006016877.html

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #16 on: 04. 03. 2019 00:12 »
Eestin vaaleissa sai kansallismielinen Ekre jymyvoiton ja Anu Saagim ei tullut valituksi :

Äärikansallismieliselle Ekrelle jytky Viron parlamenttivaaleissa - Anu Saagim ei tullut valituksi

Tänään klo 1:16
Ekren kannatus nousi eniten, mutta Reformipuolue vahvisti asemaansa Viron suurimpana puolueena.



Reformipuolueen puheenjohtaja Kaja Kallas on Viron vaalien äänikuningatar ja todennäköinen seuraava pääministeri.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/df0cc054-c566-4919-b3ed-c8ca4d554316

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #17 on: 04. 03. 2019 01:01 »

Uutta tietoa valiokuntarähinästä ilmeisesti ei annettu enää puheenvuoroja

Oikeusoppineiden mukaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kohutussa kokouksessa keskiviikkona saatettiin rikkoa perustuslaissa turvattua kansanedustajan puheoikeutta.

"Kyseisessä kokouksessa valiokunnan varapujeenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk) äänestytti asiantuntijakuulemisten lopettamisesta valiokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (sd)  poissaollessa. Äänestys tapahtui kokouksen lopussa 12 minuutin aikana, jolloin Kiuru oli poissa valiokunnasta osallistuakseen puhemiesneuvoston kokoukseen.

Uusi käänne tuli ilmi sunnuntaina, kun valiokunnassa istuva vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto kertoi Twitterissä, ettei Heikkinen antanut pyydettyjä puheenvuoroja. Alanko-Kahiluoto sanoo, että tämän takia esimerkiksi perussuomalaisten Arja Juvonen ei pystynyt tekemään vastaesitystä asiantuntijakuulemisten aloittamisesta.

”Jos näin on tapahtunut, mitä Outi Alanko-Kahiluoto tässä kertoo, on Hannakaisa Heikkinen paitsi toiminut eduskunnan vakiintuneen tavan ja ohjeiden vastaisesti myös rikkonut eduskunnan työjärjestystä ja perustuslain 31 §:ssä turvattua kansanedustajan puheoikeutta”, julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen arvioi Twitterissä.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

    Jos näin on tapahtunut, mitä @outialanko tässä kertoo, on @HannakaisaHeikk paitsi toiminut eduskunnan vakiintuneen tavan ja ohjeiden vastaisesti (mistä @paularisikko häntä nuhteli) myös rikkonut edk työjärjestystä ja perustuslain 31 §:ssä turvattua kansanedustajan puheoikeutta. https://t.co/olV0J1zuU6— Pauli Rautiainen (@PauliRautiainen) March 3, 2019

Myös julkisoikeuden professori Juha Lavapuro arvioi Heikkisen menetelleen perustuslain 31 pykälän vastaisesti.

”Tämä on tärkeä havainto. Kyse kansanedustajan PL 31 §:n mukaisesta puheoikeudesta. Sitä voitaisiin sinänsä rajoittaa, jos asiasta säädetään työjärjestyksessä. Ei kuitenkaan ole säädetty vaan varapuheenjohtaja toimi työjärjestyksenkin vastaisesti. Siksi varapuheenjohtaja menetteli myös vastoin PL 31 §:ää”, hän toteaa Twitterissä."

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/273571-uutta-tietoa-sote-valiokunnan-12-minuutin-naytelmasta-jos-nain-tapahtunut-heikkinen

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #18 on: 04. 04. 2019 19:07 »
Tämä että kelpaako pahvinen ajokortti tunnisteeksi vaaleissa näyttää olevan hyvin eläväinen asia, jopa kesken uutisartikkelin saattaa tulkinta muuttua

UutisetKotimaan uutiset

Pahvinen ajokortti ei välttämättä enää kelpaa äänestyspaikoilla – ”Joillakin äänestäminen voi jäädä kokonaan tämän vuoksi”

Tänään klo 7:44 (muokattu klo 13:51)

"Eduskuntavaalien ennakkoäänestys avautui keskiviikkona, mutta monen iäkkään äänestäjän matka tyssäsi jo ennen äänestyskoppia.

    Pahvinen ajokortti ei välttämättä kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen.
    Suuri osa pahvista ajokorttia edelleen käyttävästä vajaasta 300 000 kansalaisesta on iäkkäitä ja pienituloisia.
    Ennakkoäänestyspaikoilla oltiin huolissaan siitä, että ajokorttiongelman takia osalta saattaa jäädä ääni kokonaan antamatta.

Ennakkoäänestys alkoi. IL vieraili Nurmeksessa.

Ennakkoäänestyspaikoilla eri puolilla Suomea törmättiin keskiviikkona pian ennakkoäänestyspaikkojen avauduttua pahvisten ajokorttien synnyttämään ongelmaan.

Pahviversiota ei välttämättä hyväksytä äänestyspaikoilla äänestämään pyrkivien kansalaisten tunnistamisvälineenä. Vaalivirkailijoiden mukaan heidät on ohjeistettu eväämään äänestäminen, jos tulijalla on tarjota ainoastaan pahvinen ajokorttiversio.

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä kiisti Iltalehdelle, että virkailijoita olisi ohjeistettu olemaan hyväksymättä pahvista ajokorttia henkilöyden tunnistamisessa äänestyspaikoilla.

– Vaalilain mukaan äänestäjä on velvollinen selvittämään henkilöllisyytensä vaalivirkailijalle. Vaalivirkailija arvioi aina tapauskohtaisesti, mikä selvitys on riittävä. Kysymys ei ole siitä, kelpaako pahvinen ajokortti vai ei vai, vaan siitä, pystyykö äänestäjä pahvisen ajokortin avulla selvittämään henkilöllisyytensä vaalivirkailijalle. Jos vaalivirkailija tunnistaa äänestäjän pahvisen ajokortin kuvasta, se kelpaa. Jos ei tunnista, se ei kelpaa, vaalijohtaja Jääskeläinen viestitti Iltalehdelle torstaina. (Jääskeläisen kommentti lisätty artikkeliin ensijulkaisun jälkeen)

Etelä-Savossa Mikkelissä usea iäkäs äänestäjä jouduttiin kuitenkin käännyttämään pois ääntä antamatta.

Oikeusministeriön mukaan pahvista ajokorttia ei välttämättä hyväksytä, koska korttien kuvat ovat pääsääntöisesti vanhentuneita. Nuoruudessa otettujen kuvien perusteella on mahdotonta varmistua äänestäjän henkilöllisyydestä.

Ministeriöstä korostetaan kuitenkin, että äänestämään pyrkivän kansalaisen tunnistamiseen riittää, että vaalivirkailija tuntee äänestäjän. Maaseudulla sekä pienillä paikkakunnilla virkailijat ja äänestäjät ovat usein tuttuja keskenään. Myös toinen äänestäjä kelpaa oikeusministeriön mukaan tunnistusavuksi

Vuoden 2019 alusta alkaen ainoastaan passi ja kuvallinen henkilökortti kelpaavat henkilöllisyyden todistamiseen viranomaisasioinnissa, pankeissa ja muissa vahvaa sähköistä tunnistautumista edellyttävissä palveluissa. Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion myöntämä ajokortti ei ole enää hyväksytty tapa henkilöllisyyden varmistamiseen.

Juttua muokattu 4.4.2019 klo 13:47: Täsmennetty otsikkoa ja artikkelia tiedolla, että oikeusministeriö ei ole yksiselitteisesti kieltänyt pahvisen ajokortin hyväksymistä henkilöyden tunnistamiseen äänestyspaikoilla. Lisätty myös vaalijohtaja Arto Jääskeläisen kommentit."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e6674be9-932c-42a4-9499-8ad953f6b548

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #19 on: 07. 04. 2019 13:01 »
Tulevaisuuden ennustaminen aina vaikeaa mutta ennusteita voidaan tehdä

Lapin Kansan mielipidekysely lupaa rajua vaalitaistelua Lappiin: keskustaa uhkaa murskatappio



"Keskustan kannatus on huvennut vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen yli kymmenen prosenttiyksikköä Lapissa. Perussuomalaisten kannatus on Taloustutkimuksen Lapin Kansalle tekemän mielipidekyselyn mukaan 19,9 prosenttia, mikä on lähes yhtä kova tulos kuin vuoden 2011…"

https://www.lapinkansa.fi/lappi/lapin-kansan-mielipidekysely-lupaa-rajua-vaalitaistelua-lappiin-keskustaa-uhkaa-murskatappio-vihreat-hurjassa-nosteessa-ohi-kokoomuksen-miesten-ja-naisten-erot-suuret-3513654/


Keskusta voi menettää kolme paikkaa Oulun vaalipiirissä – Perussuomalaiset, SDP ja vihreät lisänneet gallup-suosiotaan



"Keskusta voi menettää neljänneksen kannatuksestaan perinteisesti vankimmalla tukialueellaan Oulun vaalipiirissä.

Vaikka keskusta pitää puoluekannatusmittauksessa vaalipiirin ykköstilaa, puolueen kannatus on romahtanut yli kymmenen prosenttiyksikköä verrattuna…"

https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/keskusta-voi-menettaa-kolme-paikkaa-oulun-vaalipiirissa-perussuomalaiset-sdp-ja-vihreat-lisanneet-gallup-suosiotaan-3514335/


Vielä Varsinais-Suomeen liittyvä ennuste

SSS:n kannatusmittaus: SDP nousee maakunnan suurimmaksi, kokoomus ja perussuomalaiset tulevat perässä



"Kannatusmittauksen mukaan SDP:llä olisi Varsinais-Suomessa ensi vaalikaudella neljä kansanedustajaa, kokoomuksella kolme ja keskustalla, vihreillä ja vasemmistoliitolla kaksi.

Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliitto saisi kannatusmittauksen mukaan neljä paikkaa. Ehdokkaiden henkilökohtaiset äänet ratkaisevat, miten ne jakautuvat.

SDP:n osuus olisi kannatusmittauksen mukaan 19,6 prosenttia. Kokoomus saisi äänistä 16,5 prosenttia, perussuomalaiset 16,5 prosenttia, keskusta 12,8 prosenttia, vihreät 12,2 prosenttia, vasemmistoliitto 12 prosenttia, RKP 4,5 prosenttia ja kristillisdemokraatit 2,6 prosenttia."

https://www.sss.fi/2019/04/sssn-kannatusmittaus-sdp-nousee-maakunnan-suurimmaksi-kokoomus-ja-perussuomalaiset-tulevat-perassa/


Kommentti: Hallituspuolueiden puheenjohtajilla karu tilanne – Sipilä ja Orpo saavat nyt kylmää kyytiä kotikentillään

"Kalevan ja Lapin Kansan gallupit näyttivät torstaina keskustan rajun alamäen Pohjois-Suomessa. Turun Sanomien kannatusmittaus kertoi tänään kokoomuksen pudotuksesta Varsinais-Suomessa. Keskusta olisi menettämässä neljänneksen kannatuksestaan Oulun vaalipiirissä, kokoomus 4,5 prosenttiyksikköä Varsinais-Suomessa.

Kokoomuksen puheenjohtajalle Petteri Orpolle kävi TS:n gallupissa samoin kuin Sipilälle pohjoisessa. Tuki vajoaa huolestuttavasti omassa vahvassa vaalipiirissä. Mittaukset enteilevät eduskuntavaaleihin historiallisia muutoksia. Keskustan vankinta tukialuetta on ollut Pohjois-Suomi, kokoomus on ollut Varsinais-Suomen suurin puolue todella kauan. Alle neljä kansanedustajaa puolueella on ollut Varsinais-Suomesta viimeksi vuonna 1975."

https://www.satakunnankansa.fi/a/93c72282-aeeb-4769-b3ea-dd8f780ae4de?c=1528874183846
« Last Edit: 07. 04. 2019 14:02 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #20 on: 23. 04. 2020 22:10 »
Business Finlandin säännöt ei salli koronatukia varsinaisesti vaan kaikki jaettava tuki pitää liittyä jollakin tapaa kehittämiseen - jopa kiinteisiin kuluihin liittyvä tuki täytyy olla kehitystyöhön sidottua

Hallitus teki koronatukien jakamisessa heti aluksi ratkaisevan virheen, jota on nyt vaikea korjata

"Hallitukselle kävi liian myöhään ilmi, ettei Business Finland ole nykysääntöjensä puitteissa toimiva kanava kriisirahoituksen myöntämiseen. Sääntöjä voidaan yhä muuttaa, mutta se voisi aiheuttaa merkittäviä viivästyksiä.



Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) suoristaa kravattiaan eduskunnan täysistunnossa Helsingissä tiistaina. Taustalla istuu työministeri Tuula Haatainen (sd).

Viimeistään tällä viikolla on kuitenkin käynyt ilmi, että kehityshankkeiden rahoittamisen sijaan hallitus haluaisi ennen kaikkea lievittää koronaviruksesta kärsivien yritysten ahdinkoa ja auttaa niitä pysymään pystyssä.

”Rahoituksen tarve ja mahdollisuudet myöntää rahaa Business Finlandin ja ely-keskusten kautta eivät kohtaa. Nyt yritykset tarvitsisivat rahaa ennen kaikkea akuutin kassakriisin selättämiseksi. Tämä on ilman muuta suurin ongelma tällä hetkellä”, Lintilä sanoi HS:lle maanantaina.

Business Finland on Lintilän mukaan varmasti tehnyt mokia käsitellessään tuhansia hakemuksia poikkeuksellisen nopeassa tahdissa. Business Finland ei silti täydellisellä onnistumisellakaan olisi pystynyt täyttämään hallituksen toivetta eli myöntämään kriisirahoitusta ahdingossa oleville yrityksille.

Päättäjät toki tiesivät, että Business Finland saa lain mukaan myöntää rahoitusta vain kehittämishankkeisiin
. Maaliskuun loppupuolella virkamiehet ja hallitus silti uskoivat, että rahoituksen säännöt venyvät ja käytännössä Business Finland pystyy myöntämään myös kriisirahoitusta.

Lintilä kertoi julkisuudessa ohjeistaneensa hakemusten arvioinnissa ”laveaan ja joustavaan toimintaan”.

Huhtikuussa on käynyt ilmi, ettei viranomaispäätöksinä tukihakemuksia arvioiva Business Finland katso pystyvänsä joustamaan niin paljon kuin hallitus oli ajatellut.

Business Finlandin myöntämiin tukiin sisältyy 20 prosentin osuus, jonka yritykset voivat käyttää kiinteisiin kuluihin. Näidenkin kulujen on silti oltava suoraan sidoksissa yrityksen kehittämishankkeeseen, kertoi rahoitusjohtaja Ari Grönroos keskiviikkona."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006484687.html


HS hankki Business Finlandin sisäisen ohjeen koronatukien jakamiseen: Ratkaisevaa ei ole, kuinka paljon yritys on kärsinyt kriisistä

”Hakemuksen hylkääminen perustuu siihen, ettei yrityksen juridinen rahoituskelpoisuus toteudu tai projektin toimenpiteet kohdistuvat johonkin muuhun kuin kehittämiseen”, Business Finlandin käsittelijöille suunnatussa ohjeessa sanotaan.



Moni yritys on saanut Business Finlandin tukea korona-aikana

Ohje vahvistaa sen, että tuet on suunnattu kokonaisuudessaan nimenomaan uusien kehitysprojektien rahoitukseen eikä kriisirahoitukseen, kuten menetetyn liiketoiminnan korvaamiseen tai kiinteiden kulujen kattamiseen.

Arvioinnin tärkeimpänä tekijänä on ohjeen perusteella ollut hakemuksen kohdistuminen kehitystoimintaan eikä se, kuinka paljon hakijayrityksen liiketoiminta on kärsinyt koronaviruksesta. Tämä johtuu siitä, että lain mukaan Business Finland voi myöntää vain kehitysrahoitusta eikä tukea tappioiden korvaamiseen.

Yritykset ovat ohjeen mukaan hakeneet tukia ”ultrakevyellä” hakemuspohjalla, jossa yritysten on pitänyt kuvailla ensimmäisessä kentässä nykytilaansa ja toisessa kentässä kaavailemaansa kehitysprojektia tai sen esiselvitystä.

Kehitysprojektiin on voinut saada tukea enintään 100 000 euroa, esiselvitykseen enintään 10 000 euroa. Noin joka viides tukihakemus on hylätty.

”Perusperiaate rahoituksen hakemisessa ja hakemusten käsittelyssä on helppous, yksinkertaisuus ja nopeus”, Business Finlandin käsittelijöille suunnatussa sisäisessä ohjeessa lukee.

Keskeisintä rahoituksen saamisessa on ollut se, että yritys on hakemuksessaan uskottavasti perustellut rahojen menevät nimenomaan uuden hankkeen toteuttamiseen eikä koronakriisin aiheuttaman notkahduksen paikkaamiseen.

”Arvioinnissa tulee muistaa, että rahoitukseen riittää yritykselle uusi tekeminen. Emme arvioi kansallista tai kansainvälistä kilpailuetua. Kehitysprojektin arvioinnissa tulee varmistua, että tekeminen kohdistuu nimenomaan kehittämiseen, ei esimerkiksi koronan aiheuttamien tappioiden korvaamiseen tai vientitoimintojen rahoittamiseen.”

Yritysten tulee hakemuksessaan kuvata myös, miten koronaviruspandemia on vaikeuttanut niiden liiketoimintaa. Ohjeen mukaan yrityksen taloudellista tilannetta koskeva analyysi perustuu viimeisimpään vahvistettuun tilinpäätökseen.



Juridinen rahoituskelpoisuus viittaa esimerkiksi siihen, että yrityksellä on osoitus jatkuvasti kannattavasta liiketoiminnasta ennen koronakriisiä. Business Finland ei rahoita yrityksiä, jotka olivat menossa nurin jo ennen kriisiä.

Varsinaisena arviointikriteerinä ei siis sisäisen ohjeen mukaan ole ollut se, kuinka paljon kukin yritys on kärsinyt koronaviruksesta.

Business Finlandin myöntämiin tukiin sisältyy enintään 20 prosentin osuus, jonka yritys voi käyttää kiinteisiin kuluihin sekä matkoihin ja materiaaleihin. Näidenkin tukirahojen tulee silti Grönroosin mukaan kohdistua liittyä nimenomaan kehityshankkeen aiheuttamiin menoihin, ei yrityksen normaalin liiketoiminnan ylläpitämiseen.

Jos Business Finlandin kautta haluttaisiin myöntää varsinaista kriisitukea vaikeuksiin ajautuneiden yritysten tappioiden paikkaamiseen, se vaatisi Grönroosin mukaan asetusmuutoksen. Lisäksi lisätalousarvioissa Business Finlandille myönnettyjen lisämäärärahojen tarkoitus pitäisi määritellä uudelleen.

Näistä toimenpiteistä vastaisivat Business Finlandin sijaan työ- ja elinkeinoministeriö, hallitus ja eduskunta."

https://www.hs.fi/talous/art-2000006483424.html
« Last Edit: 23. 04. 2020 22:10 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #21 on: 24. 05. 2020 19:07 »
Presidentti Sauli Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa pohdittiin tänään sunnuntaina koronapandemian jälkeistä aikaa.

Voit katsoa keskusteluista tallenteen klikkaamalla tämän jutun kuvaa.
Kultaranta24.5.2020 klo 12.37päivitetty 24.5.2020 klo 20.32



HLS-streami lähetyksestä

"Tätä käytiin läpi maailman, talouden ja yhteiskunnan näkökulmista. Keskustelut on pidetty perinteisesti presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa, mutta tänä vuonna ne järjestetään poikkeusjärjestelyin.

    Eu-komissaari Jutta Urpilainen sanoi keskustelussa uskovansa EU:n integraation syvenemiseen. Hänen mukaan unionin maiden on yhdessä pystyttävä huolehtimaan siitä, että EU-maiden talous lähtee toipumaan koronan jälkeen.
    Entinen pääministeri Esko Ahon mukaan velkaa tarvitaan akuutista kriisistä selvämiseen. Hän kuitenkin muistutti, että velkarahaa on osattava käyttää taitavasti.
    Presidentti Niinistö nosti esiin huolensa velkaantumisesta ja "rahan nyhjäisemiseen tyhjästä" Euroopassa. Esko Ahon mukaan eurossa on valuvika.
    Pääministeri Sanna Marin kiitti keskusteluissa eduskuntaa joustavuudesta ja sanoi itse jo odottavansa normaalimpaa arkea."

https://yle.fi/uutiset/3-11356689

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #22 on: 24. 05. 2020 21:09 »
Näitä kokeneiden politiikan hahmojen turinoita on aina mukava kuunnella vaikka olisi jotain muuta suuntaa kannattava
Käydään läpi neukkiaikaa "yleiset syyt" demokratialla ei ollut niin väliä eikä merkitystä siihen aikaan muut seikat ratkaisi

 Itse asiassa kuultuna: Pertti Salolainen



    56 min
    to 21.5.2020
    toistaiseksi
    49062 katselua

Ministeri, EU-neuvottelija, puoluejohtaja ja luonnonsuojelija - Pertti Salolaisen monet roolit. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.

https://areena.yle.fi/1-50397461
 
« Last Edit: 24. 05. 2020 21:09 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #23 on: 13. 06. 2020 21:09 »

Ben tv:llä myös ajankohtaista asiaa

BenTV: Älä nyt hermostu, Sanna Marin

<a href="http://www.youtube.com/v/hW89rWq6xMk?version=3&amp;autohide=1&amp;start=95" target="_blank" rel="noopener noreferrer" class="bbc_link bbc_flash_disabled new_win">http://www.youtube.com/v/hW89rWq6xMk?version=3&amp;autohide=1&amp;start=95</a>

https://www.youtube.com/watch?v=hW89rWq6xMk&feature=youtu.be&t=95

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #24 on: 26. 08. 2020 13:01 »

Pitkäaikainen vaikuttaja Paavo Väyrynen huolissaan nykytilanteesta

Hätätilanne, Vaikeat Ajat Ovat Edessä - Paavo Väyrynen | Dosentti

<a href="http://www.youtube.com/v/EDjL_cNiFWM?version=3&amp;autohide=1" target="_blank" rel="noopener noreferrer" class="bbc_link bbc_flash_disabled new_win">http://www.youtube.com/v/EDjL_cNiFWM?version=3&amp;autohide=1</a>

https://www.youtube.com/watch?v=EDjL_cNiFWM

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #25 on: 27. 08. 2020 10:10 »
Politiikka|EU-rahoitus
Ensimmäiset miljardit EU:n korona­hätäpaketeista liikkeelle: Suomi ei ole hakenut rahaa

Euroopan komissio ehdottaa yli 80 miljardin euron lainoitusta 17 jäsenmaan työllisyystoimiin. Suomi takaa lainaa yhdessä muiden EU-maiden kanssa, mutta ei ole itse hakenut rahaa.

"Euroopan unionin koronapandemian hätärahoituksen ensimmäiset erät etenivät tällä viikolla, kun Euroopan komissio laittoi eteenpäin 17 jäsenmaan lainahakemukset työllisyysrahoituksesta.

Yli 80 miljardin euron lainasumma käytettäisiin jäsenmaiden lyhytaikaisen työllistymisen tukemiseen ja työpaikkojen säilyttämiseen. Suurimpia lainanpyytäjiä olivat Italia ja Espanja, joille molemmille komissio ehdottaa yli 20 miljardin lainaa. Belgia hakee yli seitsemän miljardin lainaa.

Vaikka EU:n koordinoimaa koronahätärahoitusta olisi nyt saatavilla, Suomi ei ole laittanut lainahakemusta sisään. Suomen työministeri Tuula Haatainen (sd) vastasi komission tiedusteluun kesällä, ettei Suomi hae rahoitusta tässä vaiheessa.

Lainansaajien joukossa ei ole muita Pohjoismaita eikä EU:n vauraita jäsenmaita. Hakijamaiden joukossa ovat esimerkiksi Kreikka, Portugali, Tšekki, Puola, Latvia, Liettua ja Romania.

”Olisi ollut signaali markkinoille, jos Suomesta olisi päädytty hakemaan tätä lainaa”, Henriksson sanoo."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006615138.html


Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #26 on: 10. 11. 2020 17:05 »
extrauutiset
865 tilaajaa

190514 Jukka Davidsson Totuudesta muutokseen (Kansallisvaltion kumoaminen ym.)

<a href="http://www.youtube.com/v/ahJPpZgWlpc?version=3&amp;autohide=1" target="_blank" rel="noopener noreferrer" class="bbc_link bbc_flash_disabled new_win">http://www.youtube.com/v/ahJPpZgWlpc?version=3&amp;autohide=1</a>

https://www.youtube.com/watch?v=ahJPpZgWlpc


Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #27 on: 12. 11. 2020 15:03 »
Tuohon edelliseen jatkumona todisteaineistoa siitä että maassamme tosiaan on kansallisvaltiomme lopettamista aivan kirjaimellisestikin  toivovia tahoja

Anna Kontula AL:lle: Valtio on historiallisen kaarensa lopussa
Matti Lepistö | 01.11.2020



Anna Kontula.

"Kansanedustajan mukaan keskeiset ratkaisut tehdään globaalisti tai paikallisella tasolla.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula toteaa Aamulehdelle, että hän ei ole kovin huolissaan nuorten vähäisestä kiinnostuksesta osallistua puoluepolitiikkaan.

– Jos poliittinen järjestelmä toimii, se vetää mukaansa sen verran porukkaa, mitä se tarvitsee. Jos se ei toimi, se korvautuu jollakin aikavälillä muulla järjestelmällä. Itse uskon, että valtio on joka tapauksessa passé eli historiallisen kaarensa lopussa, kolmannen kauden kansanedustaja sanoo.

Vastausta Kontula ei tiedä siihen, mitä valtion tilalle tulee.

– Riippuu siitä, millaiseksi maailma menee. Selvää on, että keskeiset ratkaisut meidän eloonjäämisemme kannalta tehdään tällä hetkellä globaalisti tai hyvin paikallisella tasolla."

https://www.verkkouutiset.fi/anna-kontula-allle-valtio-on-historiallisen-kaarensa-lopussa/#ea7cdd1f

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #28 on: 21. 11. 2020 15:03 »
Vaalipiirikohtaisista ennusteista on joku ystävällinen kerännyt hommafoorumille koosteen noista iltalehden tiedoista

"Analyysi: SDP ja perussuomalaiset jyräävät, keskusta ei ole enää suurin yhdessäkään vaalipiirissä

Vaalipiirikohtaiset kannatusluvut paljastavat, mihin suuntaan ollaan menossa tulevissa vaaleissa, kirjoittaa Iltalehden Juha Ristamäki.

Taloustutkimuksen Oy:n tekemät vaalipiirikohtaiset kannatusmittaukset paljastavat, millaisissa asetelmissa puolueet ovat menossa kohti kevään kuntavaaleja. Iltalehti on tätä analyysia varten kerännyt syksyllä tehtyjen mittausten tietoja eri lähteistä.

Vaikkakin kannatuskyselyissä mitataan puolueiden eduskuntavaalikannatusta, antavat ne hyvää osviittaa myös kuntavaaleja silmällä pitäen. Pitää kuitenkin muistaa, että kuntavaaleissa hyvin ratkaisevaa on ehdokasasettelu: ehdokkaiden määrä ja laatu.

Puolueiden kannatusta vaalipiireittäin tutkittaessa tilanne on tämä: SDP on suosituin viidessä vaalipiirissä, perussuomalaiset neljässä, kokoomus, RKP ja vihreät yhdessä, keskusta ei yhdessäkään."



Perussuomalaiset aikoo Helsingissä kahmia puheenjohtajansa Jussi Halla-ahon johdolla kokoomusta äänestäneiden ääniä.



SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin on kirittänyt puoluetta kannatusnousuun useissa vaalipiireissä.

    Oulun vaalipiiri
    PS 23,7
    kesk 23,6
    SDP 16

    Lapin vaalipiiri
    PS 24,4
    kesk 24
    SDP 19

    Helsingin vaalipiiri
    vihr 23
    kok 21
    SDP 19
    PS 13

    Hämeen vaalipiiri
    SDP 24
    PS 22
    kok 21

    Kaakkois-Suomen vaalipiiri
    SDP 26
    PS 19
    kok 16
    kesk 16

    Keski-Suomen vaalipiiri
    PS 22,7
    SDP 22,3
    kesk 17

    Pirkanmaan vaalipiiri
    SDP 31,5
    PS 19
    kok 17

    Satakunnan vaalipiiri
    PS 25
    SDP 24,6
    kesk 15,5
    kok 13

    Savo-Karjalan vaalipiiri
    SDP 21
    kesk 20,6
    PS 17
    kok 17

    Uudenmaan vaalipiiri
    kok 22,5
    SDP 21
    PS 18
    vihr 12,4

    Vaasan vaalipiiri
    RKP 21
    PS 19,6
    kesk 16,5

    Varsinais-Suomen vaalipiiri
    SDP 24
    PS 21,2

    Vaalipiirikohtaisissa kannatusluvuissa virhemarginaali on +/- 2,5 - 4,6 %. Kannatusmittausten tiedot on kerätty elo-, syys- ja lokakuussa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e78d4932-f9b1-4ff8-829a-60fdf549ae6a
https://hommaforum.org/index.php?topic=518.msg3244331#msg3244331
« Last Edit: 21. 11. 2020 15:03 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #29 on: 22. 11. 2020 18:06 »


Ajoneuvovero kolminkertaiseksi? – ”Kannattavinta jäädä kotiin”

Kokoomuksen Arto Satosen mukaan rajut korotukset autoilun veroihin söisivät työn kannustimia.

"Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satosen mukaan polttoaine- ja ajoneuvoveron merkittävät korotukset tarkoittaisivat, että monissa ammateissa haja-asutusalueilla olisi kannattavinta jäädä kotiin töihin ajamisen sijasta.

– Yhteiskunta, joka kannustaa ihmisiä jäämään mökkiin ei kauan kykene huolehtimaan ympäristöstäkään, Satonen tviittaa.

Kokoomusedustaja viittaa VTT:n liikenne- ja viestintäministeriön fosiilittoman liikenteen työryhmälle tekemiin vaikutusarviointeihin ja aiempiin selvityksiin polttoaineverojen korotuspaineista.

VTT:n laskemissa käytiin läpi eri keinojen vaikutuksia liikenteen päästöihin. Ilta-Sanomat kertoi tänään, että taustalaskelmissa selvitettiin esimerkiksi vuotuisen ajoneuvoveron kolminkertaistamista. Tässä yhteydessä todettiin IS:n mukaan, että puolitoistakertaistamisen vaikutus päästöihin olisi ollut hyvin pieni."

https://www.verkkouutiset.fi/ajoneuvovero-kolminkertaiseksi-kannattavinta-jaada-kotiin/#61d9a3d6

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #30 on: 12. 02. 2021 14:02 »
Onko Suomi enää pohjoismaa
A-Talk: Putoaako Suomi muiden Pohjoismaiden kelkasta?

"Miksi Suomen talous jää muiden Pohjoismaiden jalkoihin? Onko työperäinen maahanmuutto yksi ratkaisu ongelmaan? Keskustelemassa kansanedustajat Matias Mäkynen (sd.) ja Sakari Puisto (ps.) sekä ekonomistit Sanna Kurronen, EVA ja Patrizio Lainà, STTK. Juontajana Sakari Sirkkanen #yleastudio"


(native hls-addon)
https://areena.yle.fi/1-50647088
« Last Edit: 12. 02. 2021 15:03 by herkkoo »

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Re: päivän politiikasta
« Reply #31 on: 05. 07. 2023 18:06 »
Jostakin syystä tämän hetkisestä poliittisesta tilanteesta tulee mieleen tämä 80-luvun tykki:

Bat & Ryyd - Ehtaa tavaraa


https://www.youtube.com/watch?v=utKE1mS_6wI

http://192.81.221.236/keskustelut/index.php?topic=3892.msg134131#msg134131