Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Kaupunki hakee energiatehokkaan rakentamisen osaajia

Kaupunki hakee energiatehokkaan rakentamisen osaajia

Kaupunki hakee energiatehokkaan

rakentamisen osaajia

Vaasan kaupunki hakee energiatehokkaan rakentamisen osaajia toteuttamaan viisi pientalotonttia Björsinkallion alueelle. Hakijoina voivat olla ammattirakentajat, urakoitsijat ja pientaloteollisuuden talotehtaat, jotka tuottavat taloja Vaasan alueelle.

Tavoitteenamme on ohjata ja kannustaa rakennuttajia ja suunnittelijoita pientalojen energiatehokkuuden kehittämiseen. Taustalla ovat vuonna 2012 voimaan tulleet määräykset, joihin on tulossa kiristyksiä vuonna 2020, kertoo tonttipäällikkö Pertti Onkalo Vaasan kaupungilta.

Rakennettavien talojen tulee olla mahdollisimman energiatehokkaita. Niissä voidaan tutkia rakentamismenetelmiä, joilla pyritään kehittämään turvallisia ja perusteltuja ratkaisuja rakennettaessa lähes nollaenergiatasoa.

Sundomissa, jossa Björsinkallio sijaitsee, on parhaillaan menossa myös älykkään sähköverkon tutkimus- ja kehittämishanke. Hanke tukee osaltaan energiatehokasta rakentamista mahdollistamalla uusituvan energian käyttöönottoa.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa