Home / Tapahtumat / Kasvot näyttely Pohjanmaan museossa 2014

Kasvot näyttely Pohjanmaan museossa 2014

Kasvojen kertomaa
Kiertonäyttely ja työpaja

Lainattavissa Pohjanmaan museosta 3.3.2014 lähtien

Kasvot ovat olennainen osa ihmisyyttä. Niiden kautta ilmaistaan tunteita kuten iloa, surua, vihaa ja myötätuntoa.

Kasvojen ilmeet ovat toisille suunnattuja viestejä. Jos kasvot ovat merkitykselliset elämässä, ovat ne sitä myös kuvataiteessa.

Ihminen on taiteen kestoaihe ja kasvojen kuvaaminen tulee luonnollisesti osana sitä. Kasvojen kuvaamisella on kuvataiteessa pitkä ja monimuotoinen historia. Nykykulttuurissakin kasvojen kuvaaminen on noussut isoon rooliin muun muassa sosiaalisen median ja selfie-kuvien myötä.

Toivo Talvi_Timo Lipitsän muotokuva

 

 

Pohjanmaan museo – Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluetaidemuseo – on tuottanut kasvoja taiteessa käsittelevän kiertonäyttelyn, jota voi lainata museosta 3.3. lähtien. Näyttelyä voivat lainata esimerkiksi kunnat, seurakunnat, kirjastot, kulttuuritoimijat, yhdistykset ja yritykset. Näyttelyn laina-aika on 1-3 kuukautta ja museo perii lainasta maksun.

 

Näyttelykokonaisuuteen kuuluu yhteensä 22 teosta museon kokoelmista. Teoksista vanhin on ruotsalaisen Axell Fridellin omakuva vuodelta 1928 ja uusin vaasalaisen Janika Herlevin Victorian Sisters vuodelta 2009. Kasvo-teemaa tarkastellaan näyttelyssä grafiikanvedosten ja piirustusten kautta. Näyttely on hiihtolomaviikon ajan, 25.2.–2.3.2014, esillä Pohjanmaan museossa Café Novassa.

Näyttelyn lisäksi museo tarjoaa kasvojen kuvaamiseen keskittyvän hiilipiirustustyöpajan, joka sopii kaikille alakouluikäisistä ylöspäin. Työpaja on myös maksullinen ja sen voi tilata näyttelyn lisäksi tai erikseen ilman näyttelyäkin. Jos työpaja tilataan ilman näyttelyä, siihen kuuluu lyhyt visuaalinen alustus, missä tarkastellaan näyttelyn teoksia kuvien kautta.

Lisätietoja näyttelymaksusta, lainauskäytännöistä ja työpajasta:

Vs. aluetaidemuseotutkija Niina Lahtinen
niina.lahtinen@vaasa.fi /font>

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa