Juustomaa


Juustomaa on nyt täällä

Vaasan kauppahallissa avataan tänään juustopuoti. Juustomyymälä on nimetty Juustomaaksi. Paikan omistaa Hannele Laitinen.

Laitinen on aikaisemmin toimitnut Kivihaan Citymarketin juustopuolen hoitajana ja hoitanut samaa postia myös Kesportin noutotukussa.

-Juustopuodin konseptina on tarjota juustoja jokaiseen makuun. Ensialkuun tarjoan paikallisia juustoja, mutta jo ensi viikolla tiskiin tulee myös ulkomaisia juustoja. Yksi näistä on Västerbotten, jota monet ovat kyselleet.

-Västerbottenin ongelma on vain siinä, että tahko painaa 18 kiloa ja sen olisi saatava myydylsi 2-3 viikon aikana. Myyntiin tulee myös kermaa, viilejä ja maitoa, lupaa Laitinen.

Jusstot on saateltava

Kun Hannele Laitiselta kysyy omaa henkilökohtaista panosta, nostaa Hannele esille itse keksimänsä termin ”juuston saattelu”. Ei riitä että juusto vain myydään asiakkaalle. Se on myös ”saateltava” jääkaappiin sakka.

-Asiakkaalle on kerrotva monia asioita juustosta: millaisen viinin kansa se maistuu parhaimmalta, millaisiin ruokiin juusto sopii ja kaikkea muuta juustosta. Näin asiakas muistaa juustoon liittyvät tarinat joka kerta kun avaa jääkaapin oven.

Näillä konstein Hannele Laitinen aikoo ottaa oman siivunsa vaasalaisesta herkkutarjonnasta.

Keskustelu jatkuu foorumissa.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa