Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Jorma Ojaharjun kolumni

Jorma Ojaharjun kolumni

” Totuus on hävinneitä varten. Voittajat eivät sitä tarvitse.”, kirjoittaa Jorma Ojaharju.

Helsingin Sanomien pääkirjoiussivulla oltiin 5.9. -07 vihaisia englantilaiselle talouslehti Financial Timesille. FT oli nimittäin julkaissut erikoisliitteen Suomesta ja puhunut Suomen todellisuudesta sellaisena kuin se lähes puolelle miljoonalle suomalaiselle päivittäin näyttäytyy.

FT toteaa mm. että "Suomi on kova maa, jossa työttömyys, toivottomuus, alkoholismi, epätoivo ja yleinen syrjäytyminen pistävät silmään selvemmin kuin muualla."

Hesarin mukaan FT:n toimittaja on Suomessa tavannut vain "yhdeltä kannalta asioita tarkastelevia ihmisiä ja että lopputulos on siksi vääristynyt."

Totuus on hävinneitä varten. Voittajat eivät sitä tarvitse.

Kun entinen presidentti Mauno Koivisto kuuli lamanaikuisista leipäjonoista arveli hän, että parisataametrinen jono oli toimittajien keksintö, jolla haluttiin tahrata Suomen maine ulkomaitten silmissä.

Toimeentulorajan alapuolella kärvisteleviä on Suomessa puolisen miljoonaa, mutta heitä ei paremminvoivalle Suomelle ole olemassa.

On Hesarissa joskus asiaakin. Sunnuntaina 9.9. siinä kyseltiin, koska Ojaharjun Vaasa-trilogiasta tehdään elokuvasovitus?

Iltapäivällä soiteltiin ja ihmeteltiin, miksi Colorado Avenuen kirjoittaja Lars Sund ei julkisesti tunnusta velkaansa Valkoiselle kaupungille.

Suotta ihmettelivät. Selitin, ettei se noin mene. Siinä tapauksessahan minun pitäisi tunnustaa velkani Väinö Linnalle, Marquezille ja Bulgakoville. Ja heidän puolestaan taas leegiolle kirjailijoita.

No, joo. Mutta lämmittihän se vähän aikaa.

Keskusteluun:

Jos Sinua kiinnostaa kirjoittaa kolumneja vaasalaisia.info blogiin, ota yhteys Palautelomakkeen kautta.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa