Home / Tapahtumat / Jokke ja Olli WDD:hen

Jokke ja Olli WDD:hen

Tulevana keväänä ja kesällä on luvassa mukavia lauluhetkiä kun seniorilaulumestari Jokke Kytö (Jouko Kytömäki) ja toimittaja ja viisuntekijä Olli Orrenmaan musisoivat yhdessä.

Kaksi ”tukkijätkää

Jokkea esiintyy Vaasassa seuraavan kerran WDD :n naistentansseissa 30.1.2014

Jokella ja Ollilla on tarkoitus järjestää ensi kesänä ”Skansenin” tyyppisiä yhteaislaulutilaisuuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

-Olli on mun vanhoja soittokavereita 70 – 80 luvuilta, ja on toiminut myös solobändinä ja trubaduurina Vaasassa ja lähialueilla.

Olli on ollut aiemmin vetämässä vastaavia yhteislaulutilaisuuksiamm. Marjut Rothoviuksen, Mikko Alatalon ja Jussi Asun kanssa, sanoo Jokke Kytö.

Vaasalainen Jouko Kytömäki alias Jokke Kytö voitti 9.11. Suomen seniorilaulumestaruuden miesten sarjan Tamperetalolla. Naisten sarjan voitti tuomariston yksimielisellä päätöksellä keravalainen Riitta Harmia. 60+ sarjan ykkönen on Pertti Alho Jämsästä ja 70+ sarjan ykkönen on Oulun Veikko Kettunen.

Joken voittokappale oli Toivo Kärjen ja Reino Helismaan tunteellinen ralli ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”, joka on siis nyt tulevan yhteislauluidean nimenä.

Vaasalaisia info seuraa miten idea kehittyy
Tapio Parkkari

About Toimitus

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa