Home / Kolumnit / Jaakko Vainionpää: Kantakaupunki ja autopaikat

Jaakko Vainionpää: Kantakaupunki ja autopaikat

Asukasyhdistys on autopaikoista taittanut peistä aikaisemmin ainakin kaksi kertaa. Tuloksetta. Kaupungin päättäjät ovat sensijaan suuressa viisaudessaan langenneet rakennusliikkeiden ja muiden seireenilauluihin.

Kaupunkirakenteeseen hyvin sijoittuva pysäköintitaloverkosto on rikottu. Pikarahaa kaupunki on saanut. Pysäköintiongelma on synnytetty. Kaupungissa on surutta toimittu omien päätösten vastaisesti. Eli kaupunki on tehnyt ja tekee päätöksiä sitoutumatta niihin. Poikkeamisia voimassa olevista päätöksistä ei perustella. Poiketaan vain.

Yleiskaavassa kantakaupungin elävänä pitämiseksi ei ehdotuksia ole. Eikä analyysejä kehityksen suunnasta. Laitamille on sensijaan piirretty jättiliikkeitä ja muuta, joka siirtää painopisteet periferiaan. Kantakaupunki kärsii. Pian keskusta on kevyttä kamaa, ellei ”tehdä jotain”.

Tarvitsemme ainakin yhden tasavertaisen kumppanin kitumarketille keskustaan. Ja paljon pieniä putiikkeja, joita meillä ei ole juuri ollenkaan. Myös keskustan viihtyisyys ja vetovoimaisuus kaipaavat kohentamista. Puille ja pensaille, kulttuurille ja huvittelulle, työlle ja levolle, elämälle on annettava tilaa ja mahdollisuuksia. Arkitoimien sujuvuus on valttia. Luoville, villeillekin ideoille saa olla tilaa. Ruotsinkielen imago on saatava käännetyksi plussan puolelle. Temppu sinänsä!

Mustasaari on nyt kuristava kielirengas. Valitettavasti. Ei tarvitse kovin kauas maakuntiin mennä, kun Vaasaa pidetään ruotsia puhuvana kaupunkina. Kivihaalle ja muille pitää kantakaupungissa olla vastavoimia ja vetovoimaista erilaisuutta.

Päätöshistoriasta näkyy vähättely pysäköinnin suhteen virkamiestenkin joukossa. Valtuuston palauttama pysäköintiselvitys valmistuu lopullisesti vasta kuudessa vuodessa v.2007 kh:n hyväksymänä. Ja jää siihen, tulematta enää valtuustolle!

Päätöksiä valmistellaan, mutta kesken jäävät. Tehtyjä päätöksiä ei panna toimeksi. Kuntalaisten aloitteet jäävät pöytälaatikoihin. Aika hoitaa. Päätöksenteko ja muu kaipaa myös ravistelua. Vuodatukseni loppuu tähän tällä kertaa

Jaakko Vainionpää

Tämänpäivän motto: politiikan mylly on sattumanvarainen.

 

Jaakko Vainionpää on Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hallituksen kunniapuheenjohtaja.

http://www.vaasaennenjanyt.blogspot.fi/

About Toimitus

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa