J. Laurila

Tapahtumat Kondis-hankeen ympärillä saavat yhä omituisempia muotoja. Viimeisin episodi on ns. Juhani Laurilan selvitystyö,

Outoja piirteitä Kondis-hankkeessa

Kondishankkeen selvitysmieheksi sanottu Vaasan kaupungin kunnossapitopäällikkö Juhani Laurila ei ole virallisesti valittu tehtävään, vaan hän on ottanut tehtävän hoitaakseen. Puhelimessa viimein tavoitettu Laurila kiemurtelee itsensä irti jokaisesta selväsanaisesta Kondista koskevasta kysymyksestä.

Laurila sanoo, että hän ei toimi kenenkään mandaatilla, vaan hanketta lähellä olevien pyynnostä. Lause viittaa arkkitehti Eeku Strahliin ja toimitusjohtaja Pentti Tarpioon, jotka molemmat kiistavät tällaisen yhteyden. Keitään muita ”lähellä olevia” ei ole olemassa.

Laurila kiemurtelee itsensä irti myös kysymyksestä, kenen suuntaan hän toimii Vaasan kaupungin sisällä. Minkäänlaista vastausta ei tule, vaan Laurila sanoo soittavansa ensi viikolla.

Ketä varten Laurila on siis kerännyt tietoja hankkeesta, joita hänelle on luovutettu avoimesti, mitä hankituilla tiedoilla tehdään ja kenen syliin ne  lopulta päätytvät?

Kukaan ei tiedä, kukaan ei kerro

Kukaan ei tiedä, kukaan ei sano, mutta pitkän selvittelyn jälkeen näyttäisi siltä, että J.J. Pitkämäen vitkutteluun kyllästyneet tutkija Leif Sand ja kunnallisneuvos Raimo Rauhala olisivat pyytäneet Juhani Laurilaa selvittämään hankkeen taustat. Tässä syy siihen, että Laurila kiemurteli kuin mato koukussa.

Jos kuvio pitää paikkansa, se herättää kysymyksen J.J. Pitkämäen asemsta ja kyvystä toimia ristiriitatilanteissa. Ja myös kysymyksen siitä, onko Pitkämäki noudattanut hallintilain henkeä.

Kummallinen juttu

Sekä arkkitehti Eeku Strahl että toimitusjohtaja Pentti Tarpio ihmettelevät tapausten kulkua. Tarpio kysyykin suoraan, että onko J.J. Pitkämäen ovi niin kapea, että siitä ei mahdu sisään normaalilla tavalla.

-Me näemme positiivisena asiana, että edes joku on tarttunut asiaan ja olemme rakentavassa mielessä antaneet kaiken tiedon, joka asian selvittämisessä auttaa.. Me tietysti odotamme, että asia nyt edistyy., sanovat Strahl ja Tarpio

Vaaan kaupungin sisältä tihkuneiden tietojen mukaan hanke on nyt myönteisemmässä vaiheessa kuin koskaan aikaisemmin tai ainakin siltä näyttää. Tätä ei nyt haluta vaarantaa ja hiljaisuus sekä linnarauhna jatkunee ainakin jonkin aikaa.

Kondishankkeen saama julkisuus mm. eilaisilla foorumeilla mustaa Vaasan virkamiesjohdon mainetta. Myös valtakunnallinen media on havahtunut. Jotain on siis tehtävä ja pian.

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa