Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Isto Jakolan näyttely

Isto Jakolan näyttely

Oulun ja Australian kautta Vaasaan jo 1980-luvun lopulla rantautunut Isto (Pekka Viljami) Jakolan näyttelyssä on esillä sekä uusia että kymmenen viime vuoden aikana tehtyjä töitä. Jakolalla oli yksityisnäyttely viimeeksi pari vuotta sitten.

Oman elämänsä kuvaaja

Isto Jakola
Galleria Risto Helin Art
Kauppapuistikko 26
aina 15.5 saakka

Jakola on pysynyt uskollisena valitsemalleen tyylille ja tekniikalle. Suurin osa töistä on tehty sekatekniikalla. Jakola käyttää liitu- ja rasvaliituja, tussia, guassitekniikkaa mutta maalaa myös akryylillä. Väreiksi Jakola löytänyt sinisen, mustan, hopean ja kullan.

Jakola on kehittänyt guassitekniikkaa sotkemalla väreihin erikeepperiä. Näin taiteilija saa aikaan paperin pinnalle massan, jota voi työstää jopa palettiveitsellä. Lopputuloksena on jännittävä muotoja korostava struktuuri.

-Kankaan vieminen kohteeseen ja öljyllä maalaaminen oli nuorempana hankalaa ja raskasta. Näin löysin paperin ja kevyemmät välineet. Huomasin myös että en ole perinteinen akvarellisti, perustelee taiteilija valintojaan.

Jakolan näyttelyn täytyy nähdä ja kokea itse. Uusinta uutta on mm. ikoneista lainattu Madonna ja Jeesuslapsi, joka nousee kirkkaasti muutenkin hyvätasoisesta näyttelustä. Taattua Jakolaa ovat tietysti naisfiguurit. Jakolan naiset eivät ole provosoivia, eivätkä edes sensuelleja. Naishahmot ovat enemmänkin raukeita kuin parittelun jäljiltä.

-En halua tehdä rivoja ja provosoivia naiskuvia. Näisessä minua kiehtoo pehmeät naiselliset muodot. Yhdessä vaiheessa en maalannut naisille lainkaan kasvonpiireitä mutta sitten ryhdyin tutkimaan miten suuret mestarit kuten Rembrant ja da Vinci ovat saaneet aikaan muotoja ja varjostuksia. Nykyään naisillani on myös kasvot ja ilme, pohtii taiteilija.

Jakola tunnetaan myös ”kissamaalarina” Jakolan kissat ovat oman itsen symboli. Tämä oman elämän kuvaaminen korostuu myös monissa myrskyä ja haaksirikkoa kuvaavissa motiiveissa. Jakola on siis myös oman elämänsä kuvittaja

Ristinummen miehiä

Oulussa 10.5 1940 syntynyt Jakola on ollut taiteilija koko ikänsä. ”Mitä nyt hanttihommia välillä”, sanoo taiteilija tähän asti eletystä elämästään. Vaasalainen Jakolas tuli vuonna 1987, jolloin hän tuli Vaasaan silloisen ex-vaiminsa perässä monen Australiassa vietetyn vuoden jälkeen.

-Toinen oulainen, silloinen kaupunginjohtaja Martti Ursin, järjesti minulle asunnon Ristinummelta ja siitä saakka olen siellä asunut ja pois en muuta. Sieltä kestää vain 15 minuuttia kaupunkiin.

Tuttu mies

Jakola tunnetaan hyvin Vaasalaisissa pubeissa. Moni on hankkinut itselleen tuoreen taulun kapakan ilmapiirissä ja kasvattanut näin pääomaansa.

Jakola myöntää itse asian ja sanoo että alkoholin kanssa on vain yritettävä elää. Se onkin sujunut aina vain paremmin.

-Nykyään alkoholi on vain seurustelujuoma ja ajanviete. Viinaksia ei saa juoda kuin iloonsa, kuittaa taiteilija.

Isto Jakola on sosiaalinen ja ystävällinen ja nopeasti reagoiva keskustelukumppani, jota jaksaa kuunnella pitkänkin. Mies tiivistää elämänasenteensa lauseeseen ”Ystävällisyys on maailman suurin uskonto”.

Juuri nyt Jakola on keskitynyt terveytensa ja kuntonsa hoitamiseen sekä pienen ystäväjoukon vaalimiseen.

Monessa mukana

Jakola aloitti näyttelytoiminnan jo 17-vuotiaana nuorukaisena. Ensimmäinen oma näyttely oli Tampereella 1967 ja 1971. Sen jälkeen Jakola on osallistunut lukemattomiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Jakolan töitä on useissa julkissa kokoelmissa ja mm. Vihuri-säätiön kokoelmissa sekä Vitrums Konst föreningin kokoelmissa Ruotsissa.

Tapio Parkkari

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa