Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Hotelli- ja ravintola-alan koulutus täyttää 40 vuotta Vaasassa

Hotelli- ja ravintola-alan koulutus täyttää 40 vuotta Vaasassa

Vaasan hotelli- ja ravintola-alan

koulutus täyttää 40 vuotta

Vaasan hotelli- ja ravintola-alan koulutuksen 40-vuotista taivalta juhlitaan tällä viikolla opetusravintola Silveriassa. Koulutus on kokenut pitkän taipaleensa aikana monia muutoksia.


Hyvillä mielin kohti muutoksesta toiseen

Oppilaitos perustettiin Vaasan ravintolakouluna vuonna 1976. Vuonna 1986 se muuttui Vaasan hotelli- ja ravintola-alaoppilaitokseksi. Vuonna 1996 oppilaitos kunnallistettiin, jolloin toiminta siirtyi valtiolta Vaasan kaupungille. Tuolloin nimeksi tuli Vaasan liiketalous- ja hotelli-instituutti. Vuonna 2000 oppilaitos yhdistyi osaksi Vaasan ammattiopistoa.

Muutoksen tuulet puhaltavat myös tammikuussa 2017, jolloin hotelli- ja ravintola-alan koulutus tulee osaksi uutta ammatillisista koulutusta Vamiaa.

–          Meillä on aina ollut positiivinen ja sitoutunut henkilökunta. Se on puhaltanut yhteen hiileen, vaikka koulutus on käynyt läpi monia uudistuksia. Kaikki ovat auttaneet toisiaan ja halunneet olla edelläkävijöitä, Maratan koulutuspäällikkö Hans Foxell kiittelee.
Juhlassa muistoja eri vuosikymmeniltä

Pyöreitä vuosia juhlitaan kutsuvierastilaisuudessa 27.9. Luvassa on puheita, musiikkia sekä muistelmia koulutuksen eri vuosikymmeniltä. Ravintolassa on juhlaviikolla 70-luvun teema.

–          Teema näkyy ruokalistassa ja sisustuksessa. Nähtävissä on myös pienimuotoinen näyttely. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita juhlaviikolle Ravintola Silveriaan, Foxell kertoo.

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa