Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Heli Kruger – Asiakkaasta kokemusasiantuntijaksi

Heli Kruger – Asiakkaasta kokemusasiantuntijaksi

Asiakkaasta kokemusasiantuntijaksi

– Käännekohta omassa tarinassani tapahtui runsas puolitoistavuotta sitten, 26-vuotias Taika sanoo ja kiittää vuolaasti niitä ihmisiä, jotka uskoivat häneen monista epäonnistuneista raitistumisyrityksistä huolimatta.

Lämmöllä hän muistaa etenkin Ari Lyttistä, Nuorisoasema Klaaran psykiatrista sairaanhoitajaa ja Terveysneuvontapiste Tipsin vetäjää, jonka kertoo uskoneen häneen sekä suonensisäistä huumeista toipumiseen ja oikealla hetkellä ohjasi hoitopolulla eteenpäin. – Hän jaksoi ajaa asioitani, vaikka itse mokailin.

Ensikertaa Taika muistelee tulleensa murrosiässä hakemaan Klaarasta apua ahdistukseen, sittemmin elämään astui syömishäiriö ja asemalla hän suoritti myös ajoseurannan menettäessään ajokortin päihteiden vuoksi.

– Monenlaista on ollut, mutta vaikeina hetkiä juuri kannattelu on vienyt eteenpäin, Taika pohtii. – Piti kokea oma pohja ennen kuin käänne elämässä tapahtui. Enää huumeet eivät tuottaneet mielihyvää vaan psyyke sekä fyysinen olo vain huononivat. En kyennyt enää käymään töissä ja elämä pyöri kaman ympärillä.

Tällä hetkellä Taika toimii yhtenä SOS II hakkeen kouluttamista kokemusasiantuntijoista, joiden näkökulmaa tarvitaan sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittämiseksi. Tärkeää asiakkaan näkökulmaa on tarkoitus viedä palveluprosessien arviointiin ja kehittämiseen tasavertaisena ammattilaisten kanssa. Taikasta tuntuu erityisen hyvältä, että hän voi omien kokemuksiensa kautta antaa muille jotain arvokasta takaisin.

Ari Lyttisen kanssa Taika on viimeksi toiminut Terveysneuvontapiste Tipsissä, jossa suonensisäisiä huumeita käyttävät vaasalaiset voivat vaihtaa nimettömänä käyttövälineitä, saavat tietoa hoitovaihtoehdoista ja pääsevät testeihin. Käyttövälineiden vaihdolla pyritään estämään tarttuvien tautien kuten hepatiitin ja Hiv:n leviäminen.

Vuodesta 2007 saakka Tipsiä pyörittäneellä Arilla on pitkä kokemus päihdehuollosta ja hän pitää Tipsin toiminnassa tärkeänä etenkin luottamuksellista kontaktia käyttäjiin. Alussa Tipsin käyttö oli vähäistä, mutta vuonna 2014 käyntejä oli jo yli tuhat ja käyttäjiäkin tilastoitiin 120.

Sekä Ari että Taika ovat tyytyväisiä nykyisiin palveluihin, mutta aina löytyy kehitettävääkin. Ari näkee tilausta myös huumeidenkäyttäjille suunnatulle päiväkeskustoiminnalle, jossa asiakas voisi saada tilanteeseen kokonaisvaltaista tukea ja palvelunohajusta. Myös Taika kaipaa toimintaa.

Vaikka kokemusasiantuntijat on koulutettu ensisijaisesti palvelujärjestelmien kehittämiseen, toimii Taika mielellään myös vertaisena. – Vertaistuki on ollut itselleni tärkeä kannatteleva voima ja toimin mielelläni myös muiden elämän käännekohdissa tukena.

Terveysneuvontapiste Tipsi

Avoinna ti ja to klo 14 – 16

Heli Kruger

Klaara

21.8.2015

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa