Home / Kolumnit /
Heimo Hokkanen – Muumioituuko Palosaari

Heimo Hokkanen – Muumioituuko Palosaari

Otsikko perustuu arvioihin, joita Palosaaresta on lehdistössä annettu. On kerrottu, että Palosaaren koulua ei tarvita. Kun koulu rakennettiin, oli oppilaita niin paljon, että koulua piti käydä kahta vuoroa.

Koulurakennus on suojeltu ja sitä on vuosien varrella remontoitu kovalla rahalla. Nyt väitetään, että Palosaarella on vain vanhaa väkeä eikä koulua oppilaiden vähyyden takia tarvita.

Puppua on, että alueella asuisi vain vanhoja. Tapahtumassa on selvä muutos, suuri ikäluokka on katoamassa ja uusia lapsiperheitä tulee koko ajan lisää.

Mielenkiintoista olisi nähdä vuoteen 2025. Vanha koulu olisi purettu ja lapsia olisi kouluun tulossa isoja määriä. Valtuusto joutuisi pohtimaan mihin Palosaaren koulun parakit sijoitetaan. Valtuuston vanhimmat muistelisivat, että eikös se koulu purettu, kun ajattelimme, että asuinalue muumioituu eikä sinne enää tule lapsiperheitä? Virheratkaisuja pitkällä tähtäimellä on Vaasassa tehty ja toivon, ettei niitä suuresti enää tehtailtaisi.

Koulumatkan pituus seuraavaan kouluun jää alle kolmeen kilometriin, joten ei muuta kuin ekaluokkalainen laputtelemaan kaupungin suuntaan.

Nyt kun säästökuuri puree kaikkeen, täytynee muistaa sekin, miksi veroja kerätään. Siksi, että peruspalvelut, lasten koulutus, terveyspalvelut ja vanhushuolto turvataan. Sen jälkeen tulee muita asioita.

Yleensä on ollut ajatuksena, että koulutie olisi turvallinen ja tarpeeksi lyhyt. Tämä turvataan sillä, että lähikoulut, pienet luokkakoot ja inhimillinen koulunkäyntiympäristö säilytetään. Sitähän kaikki poliitikot ovat ”huutaneet” jo pidemmän ajan.

Linjaavatko talousjohto ja budjettipäälliköt sen, mitä kansalaiset tarvitsevat tai eivät?

Heimo Hokkanen (kd.)

Kaupunginvaltuutettu Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa