Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Heikki Lamminmäen kolumni

Heikki Lamminmäen kolumni

Tietysti voi olla myös mahdollista, että Rabbe näin hyvät lainaehdot yhtiölle saatuaan, myy yhtiön takuineen päivineen Viroon, spekuloi Heikki Lamminmäki kolumnissaan.

Valtuuston enemmistön tekemä RG Line oy:n jälkirahoituspäätös tulee lyhyellä aikavälillä osoittamaan onko yhtiöllä todellista kykyä nousta itsekannattavaksi. Yhtiön taholta on tunnustettu matkustajaliikenteen kannattavuus ongelmat. Johtuen vähäisestä matkustajamäärästä. Vaikka yhtiöstä kuinka ponnisteltaisiin matkustajaliikenteen kehittämiseksi, niin luontainen matkustustarve on osoittautunut näinä verovapaanmyynnin loppumisen jälkivuosina laskusuuntaan.

Rahtiliikenteen kasvun ongelmaksi nousee laivan kapasiteetin pienuus, niin moottoreiden tehojen, kuin autokansien osaltakin. Lähtöjen määrän kasvattaminen ei myöskään ole nykyisellä kalustolla kovinkaan mahdollista. Kannattavuus saadaan nousuun vain hankkimalla tehokkaampi ja tilavampi alus. Tähän eivät nyt tehdyt jälkirahoituspäätökset tule riittämään. Kysymys kuuluukin, kuinka monta vuotta ja paljonko maksamattomia satamamaksuja syntyy ennen uuden laivan hankintatakuiden pyytämistä Vaasan kaupungilta?

Yllä oleva näkemys perustuu nyt tehtyihin päätöksiin jotka sitovat Vaasan kaupungin 12 vuodeksi RG Line yhtiöön. Estäen täten kilpailevien laivayhtiöiden pääsyn Merenkurkkuun. Tietysti voi olla myös mahdollista, että Rabbe näin hyvät lainaehdot yhtiölle saatuaan, myy yhtiön takuineen päivineen Viroon, kun ehtoihin ei ole kirjattu estoa kolmannelle osapuolelle tapahtuvasta luovutuksesta.

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa