Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Fiksuhuuto kansainvälistyy

Fiksuhuuto kansainvälistyy


1.000.000 meni rikki illansuussa

Miljoonan kävijän määrä meni rikki vaasalaisen Jussi Mäntylän ja oululaisen Tuomo Siuran Fiksuhuuto online huutokauppasivulla tänään illan suussa.

Miljoona kävijää on varsin tyydyttävä määrä kun ottaa huomioon että huuotokauppapalvelu on perustettu vasta kaksi viikkoaa sitten ja palvelua ei ole juuri mainistettu. Parhaillaan pyörii tosin kaksi radiospottia, sanoo Jussi Mäntylä.

Fiksuhuuto kansainvälistyy

Fiksuhuuto aloittaa ensi viikolla Ruotsissa. Palvelun nimi julkistetaan lähiaikoina. Mäntylän mukaan palvelua pyörittämään on palkattu muutama suomenruotsalainen, jotka tuntevat hyvin Ruotsalaista kulttuuria.

-Konsepti kiinnostaa myös maailmalla. Aikaisemmin tällä viikolla meihin on oltu yhteydessä Espanjasta ja tänään otti yhteyttä australialainen toimija. Etenemme maltillisesti mutta emme jarruttele. Matkijoita tulee varmasti mutta ensimmäisenä markkinoille päässyt on yleensä myös voittaja, linjaa Mäntylä. Mäntylä on vaasalaisia.info foorumin toinen perustajajäsen.

”Jo pikkupojasta bisnesmieheksi”

Vuonna 2001 kirjoitin Jussi Mäntylästä jutun Pohjalaiseen. Juttu olisi kadonnut arkistoon ellei Mäntylä olisi tallentanut sitä kehittämälleen Kalassa.net sivustolle. Tallentamisen syy oli se, että kysymyksessä oli ensimmäinen hänestä tehty lehtijuttu.

Nyt seitsemän vuotta myöhemmin huomaan että Jussi oli jo tuolloin valinnut tiensa. Minä olin jo tuolloin varma siitä että Jussista kuullaan vielä, Juuri siksi jutun teinkin.

Tapio Parkkari

Keskusteluun:


Bisnes aina mielessä

Jussi Mäntylä oli 12 vuotias seitsemän vuotta sitten kun hän myi ensimmäis web-sivunsa Seinäjokiselle kiinteistöalan yrittäjälle.

-Firma ei enää ole pystyssä, mutta se ei varmaan johdu nettisivuista, naursekelee Mäntylä nyt vuosia myöhemmin.

Alahärmässä lapsuutensa viettänyt Jussi kiinnostui tietokoneista ja internetistä kuultuaan, että kysymys on rahakkaasta alasta. Ensimmäisen tietokoneensa Jussi sai joululahjaksi vuonna 1995.

-Minun piti päästä vielä jouluaattona internettiin katsomaan miltä ne webbisivut oikein näyttivät ja samalla haistelemaan, miten ne oli tehty.

-Sain ensimmäiset teko-ohjeet netistä vielä joulupyhien aikana. Kesti viikon verran ennen kuin sain omat sivuni valmiiksi. Rohkaistuin niistä sen verran, että lähdin heti kaupalle Seinäjoelle.

-Aivan helppoa se ei ollut 12-vuotiaalle reppuselkäiselle pojalle. Minut naurettiin monesta paikasta ulos, mutta viimein vuokrakiinteistöjä välittävä yritys kiinnostui ja kauppa syntyi.

-Kauppahinta oli 2000 markkaa, joka oli 12-vuotiaalle koulupojalle sikaiso raha.

Kauppamies syntyjään

Jussi Mäntylällä on koko ajan ollut mielessä ajatus tehdä bisnestä. Mistään syvästä rakkaussuhteesta tietokoneisiin ei ole kysymys.

-Tietokoneet ja ohjelmat ovat vain väline tehdä kauppaa, tiivistää Mäntylä.

Jussi Mäntylän mukaan parasta on se, että nettisivujen teossa yhdistyy bisnes ja luovuus. Tällä hetkellä Mäntylällä on tekeillä kymmenkunta sivustoa. Joukossa on suuria osakeyhtiöitä, mutta myös aloittavia yrityksiä. Valmiita sivustoja Web Design Jussi Mäntylällä on kymmeniä.

-Käytännössä asiat hoituvat niin, että olemme kehittäneet päivitysohjelmiston, jolla asiakas tekee itse päivityksensä. Päivityksen tekeminen ei vaadi asiakkaalta ohjelmointitaitoja.

Me tarkoittaa että Web Design Jussi Mäntylässä on töissä Samsa Rintala ja Jari Ojaharju, kalassa.netin toinen perustaja. Mukana oli myös perhokalastusexpertti Aleksi Määttä.

Kalassa.net

Yksi Jussi Mäntylän mielenkiintoisimmista hankkeista on Kalassa.net. Kysymyksessä on laaja kotimainen kalastusportaali. Sivu lanseerattiin toukokuussa. Se sai heti kalastuksenharrastajat innostumaan.

Kalassa.netissä käy päivittäin noin 500 kävijää, joka on hyvä kävijämäärä
erikoissivustolle.

-Sain idean kun katselin eri sivustoja. Huomasin että kalastus on Suomen suosituin harrastus, mutta aiheesta ei ollut aikaisemmin kunnon portaalia. Sivuston kehittäminen vei vuoden päivät. Emme halunneet pitää liikaa kiirettä. Kysymyksessä on kalastajien "Kommuuni", missä on paljon tietoa kalastuksesta.

-Sivuston tunnuslause on "Kaikkea kalastuksesta", selittää Mäntylä.

-Tällä hetkellä sivuston keskeisin osa on keskustelufoorumi. Foorumille on kirjoitettu yli 10 000 viestiä neljän kuukauden aikana. Kirjoitusten skaala ulottuu kalastusvihjeistä yleisiin kalastusta koskeviin keskusteluihin ja kirjoittajat edustavat maantieteellisesti koko Suomea. Näin kalavedetkin kattavat koko maan.

Sivustolla on myös chat ja harrastajien artikkeleita ja kalastuslinkkejä sekä
tee-se-itse-ohjeita ja kalapaikkaraportteja.

Sivustosta on tarkoitus kehittää suomalaisten todellinen kalastuksenharrastajien keskus, joka uudistuu jatkuvasti, sanoo Mäntylä.

Näin siis Pohjalaisessa 2001

Kalassa.Net

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa