Home / Kolumnit / Eeku Strahl Kokemuksia Suomesta-Ansichten über Finnland

Eeku Strahl Kokemuksia Suomesta-Ansichten über Finnland

Kondishankkeen isä, seinäjokinen arkkitehti Eckhard ”Eeku” Strahl on antanut saksankielisen, varsin sapekkaan haastattelun kokemuksistaan ulkomaalaisena Suomessa ja kokemuksistana Vaasasta saksalaiselle nettilehdelle. Haastattelu on levinnyt varsin laajalle saksaa puhuvalla kielialueella, mutta on levinnyt myös mm. japanilaiselle palvelimelle.

 

Virkavaltaisuutta ja muita kokemuksia
Interview Eckhard Strahl ”Ansichten über Finnland”

-En ole vieläkään kovin innostunut haastattelusta ulkomaille. Kävi kumminkin niin, että ennen joulua yksi sikäläinen reportteri oli käymässä Suomessa ja hän otti yhteyttä. Tiedusteluja oli kyllä tullut monta kerta aikaisemmin, josta aina kieltäydyn tyyliin, että en ole tulossa Saksaan lähiaikana.

-Syy että juuri minuun otettiin yhteyttä on varmaan siinä, että kirjoittelen silloin tällöin saksankielisille palstoille sekä Saksassa, Itävallassa että Sveitsissä. Taidan olla niillä palstoilla ainoa saksaa täydellisesti taitava kontakti Suomeen.

Haastattelu

-En tiennyt haastattelun kysymistä etukäteen. Vain, että se koskee Suomea. Olen hyvin hämmästynyt kysymyksien sisällöstä ja sen näkee myös videossa. -Videon alussa kysyttiin, minkä takia minä olen tullut Suomeen ja bla, bla. Sitten mitä olivat minun 35v. kokemukset, johon minä vastasin. Sitten tuli jo kysymys maahanmuuton ongelmista, johon minä en voinut olla vastaamatta.

-Täysin yllättynyt olin, kun seuraava kysymys koski rasismia. Suomessa ja Saksassa ymmärretään termi aivan eri tavalla, joten jouduin vastamaan kysymykseen saksalaisten termi-käsitysten mukaan.

-Muut kysymykset koskivat Suomen yhteiskunnan tilaa, Pisa-tutkimusta ja sitten tuli kysymys korruptiosta, joka sai minut melkein sekaisin. Sanan merkitys ja sen sanan laajuus ymmärretään saksankielisessä maailmassa aivan eri tavalla kun Suomessa.

-Väistelin vähän vastauksessa, kunnes tuli suoraan kysymys Kondis- projektista. Annoin lyhyen faktapohjaisen selityksen 10 vuoden tapahtumaketjusta lähtökohdasta nykypäivän patti-tilanteeseen saakka, syytämättä tai kehumatta ketään. Viimeaikojen Vaasan kaupungin toimintaa kutsuin Apparatchik-tyyliseksi.

-Sana on täysin tuntematon Suomen kielessä. Annoin kumminkin tietoa, että vamhusasian viimeaikainen kehitys Suomessa ja julkisessa keskustelussa ovat yleisesti positiivisia, josta minäkin voin olla iloinen.

-Viimeinen kysymys koski Suomen / Skandinavian tulevaisuutta ja vastasin siihen avoimesti ja korostin suuria mahdollisuuksia mutta toin myös esille pienen pelonkoni tulevaisuuden arvioimisessa.

-Haastattelu oli saksakielistä yleisöä varten Itävallassa ja Sveitsissä. Haastattealu on siellä ollut esillä erilaisissa sosiaalisissa foorumeissa ja nettilehdistössä, josta ei ole minulla edes tietoa, Sain tiedon, että haastattaelu se pyörii myös espanjan ja japanilaisessa mediassa.

-Videon sananmukainen käännös suomeksi voi johtaa aivan väärään tulkintaan, eli en ole kovinkaan onnellinen, että se tuodaan esille täällä Suomessa, mutta kun kerran sanaa ”Vaasa”  on käytetty videossa, ymmärrän kiinnostuksesi videota kohtaan.

-Jälkeenpäin huomasin sen kiusallisen jutun, että olisi pitänyt katsoa suoraan vastapuolta silmiin kun se on enemmän tapa Saksankielisessä maailmassa. Vuodet Suomessa ovat siis jättäneet jo jälkiä. 

Eeku Strahl

Edit: Tapio PARKKARI

About Toimitus

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa