Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Asko Halme – Muistojen Rewell Center

Asko Halme – Muistojen Rewell Center

Jatkan tuota Viljo Revellin 60-luvulla kauniisti toteutuneen Vaasan keskuskorttelin muutoshistoriaa Rewell-Centeriksi. Pari ottamaani ilmakuvaakin korttelin liepeiltä pitäisi löytyä.

Kun kortteli oli ollut n. 25 vuotta valmiina ja suunnittelijansa turhan nuorena kuollut halusivat jotkut rakennusten osakkaat tai poliitikot asemakaavamuutosta sen lisärakentamiseksi.

Rakennustarkastuksen apuna oli muutamista virka- ja luottamusmiehistä koostuva ”Julkisivukatselmusmiehet”- niminen porukka johon viimeisenä Setterbergin seuraajana itsekin kuuluin.

Meille näytettiin turhan ahneesti rauhallisen piha-alueen kokonaan poistava suunnitelmaluonnos. Sinänsä liiketilan rakentaminen kaupungin keskustaan on terveempi kehitys kuin lukuisat super- tai hypermarketit laidoilla mutta kun arkkitehtuuriltaan onnistunutta taloa tai tässä korttelia lisärakennetaan pitäisi uudispalojen sopeutua ja alistua kokonaisuuteen.

Kirjoitin silloin 80-luvun lopulla tekstin jossa ehdotin että päättäjät ennen päätöksiään pyytäisivät Museoviraston lausunnon lisärakentamisesta ja sitten mahdollisesti arkkitehtikilpailulla tutkittaisiin sopiva lisärakentamisen määrä ja muotoilu Revellin ehjän korttelin keskellä. Mitään ei tehty vaan kaavamuutos ja Nurmisen toimiston luonnokset hyväksyttiin.

Pari kh:n kokoomuspoliitikkoa kirjoitti Vaasa-lehteen vai oliko jo Pohjalainen mielipiteensä: ”Kaupungin kehitystä vastustavat virkamiehet” tulisi erottaa. Suunnilleen tuo ajatus oli näiden allekirjoittamassa jutussa.

Ihminen aika nopeasti sopeutuu rakennettuunkin ympäristöön eikä tule katsoneeksi talojen muotoilua jos on kiire kauppaan. Mutta jos pysähtyy korttelia ulkopuolelta tai entisen pihan kohdalta sisältä arvioimaan voi todeta, että melkoinen ristiriita vanhan rakennuksen ja uudisosien välillä on.

Rakennussuojelukysymyksissä vaikeutena se, että säilyneet n.100-vuotiaat talot helposti tajutaan suojelun arvoisiksi. Sitä nuorempia hienoja arkkitehtuurikohteita voidaan köykäisesti muuttaa ja lisärakennella etenkin jos alkuperäinen suunnittelija jo haudassa.

Itseäni harmittaa omien tänne suunnittelemieni kohteiden muutteleminen ja lisärakentaminen sekalaisten konsulttien suunnitelmin ja mielipiteitäni lähes huomioimatta. 1984 valmistuneen Kappelinmäen / Nummen koulun lisärakentaminen viimeisin huolenaihe.

Asko Halme

julkaistu Halmen facebooksivulla 23.11. 2014

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa