Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / C-Express neuvottelee

C-Express neuvottelee

Kuva: Johan Hagström

C-Expressin omistaja on tehnyt Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen Suomen ympäristökeskuksen heinäkuussa tekemästä päätöksestä ja vaatinut asetetun siirtokieltopäätöksen kumoamista.

C Express neuvottelee uudelleenmyynnistä

Vaasan satamassa siirtokiellossa olevan C Express -laivan omistaja Attar Construction Ltd. on ilmoittanut Suomen ympäristökeskukselle neuvottelevansa kolmannen osapuolen kanssa aluksen myynnistä.

SYKE on pyytänyt laivan omistajaa toimittamaan 26.10.2007 mennessä tarkemman selvityksen myyntiaikeesta, uudesta ostaja-ehdokkaasta ja aluksen suunnitellusta käytöstä.

Laivan omistaja on tehnyt Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen Suomen ympäristökeskuksen heinäkuussa tekemästä päätöksestä ja vaatinut asetetun siirtokieltopäätöksen kumoamista. Helsingin hallinto-oikeus pyysi tästä valituksesta SYKEltä lausuntoa. Uusien myyntiaikeiden johdosta Suomen ympäristökeskus on pyytänyt ja saanut Helsingin hallinto-oikeudelta lisäaikaa 2.11. saakka vastineensa valmistelemiseen.

SYKE teki 11.7.2007 päätöksen C Express-nimisen aluksen siirtokiellosta, koska oli syytä epäillä, että laiva aiotaan siirtää Suomesta romutettavaksi.

Laivan omistaja toimitti elokuussa siltä pyydettyjä selvityksiä, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut esittämään SYKEn näkemyksen mukaan riittävän uskottavaa suunnitelmaa aluksen tulevasta käytöstä. Näin ollen CExpress on edelleen Vaasan satamassa.

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa