Home / Kolumnit / Avoimmuutta ehdokkaiden taustoihin

Avoimmuutta ehdokkaiden taustoihin

Kaikenkarvaisia ehdokkaita

Kyllä puolueiden tulisi olla selvillä ehdokkaiden taustoista”, sanoo valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta (Pohjalainen 3.4.).

Media tekee ehdokkaiden suhteen myyräntyötä kaivamalla etenkin rikostaustat selville. Viimeksi Aamulehti oli ansiokkaasti tonkinut perussuomalaisten tontilla, kuinka monta rikokseen syyllistynyttä oli ehdokkaiden joukossa.

Entäpä jos kuntavaaliehdokas onkin syyllistynyt rikokseen ehdokasaikanaan? Miten käsitellä tapausta, jossa tuomioistuin ei ole vielä ratkaisua tehnyt, mutta henkilö on tutkintavankeudessa? Tulisiko äänestäjien tai edes puolueväen saada tietää henkilön tekemästä rikoksesta?

Kyllä. Näin ajattelee suurin osa oikeudentuntoisista ihmisistä.

Yleisesti ottaen kaupungissamme tapahtuneesta rikoksesta tulisi kirjoittaa lehdessä avoimesti, kertoa tapahtunut ja tekijän tausta, ilman että pelätään sen julkitulon aiheuttamaa kohua. Harhaanjohtavaa tietoa on se, että rikoksentekijä kerrotaan usein nimimerkkityylillä ”vaasalaismieheksi”, joka aiheuttaa arvailujen sarjan etenkin sosiaalisessa mediassa.

Åbo Akademin valtio-opin professori Göran Djupsund toteaa, että aiemmin kärsityn rangaistuksen ei ainakaan periaatteessa pitäisi vaikuttaa siihen, kelpaako henkilö ehdokkaaksi. Puhtaalta pöydältä pitäisi päästä aloittamaan, kun rikos on sovitettu.

Helsinkiläisen professorin mielestä väkivaltarikokset ovat selvä haitta poliitikolle. Hänen mielipiteestään paistaa läpi se, että kyseessä olisivat lähinnä pahoinpitelyt. Lainaus: ”Väkivaltarikokset ovat yleensä miesten puuhaa. Sellaisten miesten, jotka ovat huonoja kommunikoimaan asioita.”

Mihin kategoriaan luokitellaan sitten raiskaajat? Onko raiskaaminen ylipäänsä merkki huonosta kommunikointikyvystä vai jostakin geeneissä olevasta asiasta samalla tavoin kuin alkoholismikin? Voiko tämänkaltaisen rikoksen tehnyt toimia kunnanvaltuustossa, jos teosta tietämätön äänestäjä antaa hänelle valtakirjan ja samalla ”peukutuksen” henkilön teolle?

Kansa äänestää mieleisensä ehdokkaat ajamaan itselleen tärkeitä asioita valtuustoihin. Käyttäkää äänioikeuttanne. Jokainen ääni on tärkeä.

ANNE RINTAMÄKI (kesk.)

kuntavaaliehdokas

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa