Asemakatu 14 nurin

Asemakatu 14:ssä sijainnut vanha huonokuntoinen puutalo purettiin tänään aamulla. Varhain aamulla alkanut purkutyö kesti noin kaksi tuntia. Valtavan pölyn vuoksi paikalla oli myös VPK:n mies suiskuttamassa ja sitomassa pölyä.

Asemakadun rötiskä nurin

Maarakennusliike Cederlövin edustaja kertoi aamulla että purkutyö kestää n. 2-3 tuntia. Suurin ongelma on pölyn sitominen vedellä. Purkutyön jälkeen isoin työvaihe on kasata puutavara, metalliaromu ja muovijäte omiin kasoihinsa. Työn suorittaa Kamo-rakennus.

-Tämän jälkeen tontti siivotaan kaupungin toimesta. Tontti on nykyisessä kaavassa varattu pysäköintiä varten, joten on mahdollista että ns. teatterin pysäkönti alue laajenee purkutontille tai sitten se vain siistitään. Tontille on tekeillä kaavamuutos, sanoi rakennuspäällikkö Per Strömman Vaasan talotoimaesta aamulla.

Tiettävästi Skanska on kiinnostunut kyseisestä tontista ja naapuaritontista eli ns. Matkustajakoti Olon tontista, josta on väännetty kauppoja jo pidemmän aikaa. Mitään tulosta ei kuitenkaan ole syntynyt. Nyt tapahtunut naapuritalon purku jouduttanee neuvotteluja. Olon rakennus ja tontti ovat yksityisomistuksessa.

Keskusteluun

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa