Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Ari Sivula: Joukkoistamisesta isot hyödyt yrityksille

Ari Sivula: Joukkoistamisesta isot hyödyt yrityksille

Uusi tuote ja valmis asiakaskunta

joukkoistamisesta isot hyödyt yrityksille

Väitös

Ari Sivulan tuotantotalouden alaan kuuluvan väitöksen mukaan yritysten tulisi pyrkiä olemaan asiakaslähtöisempiä innovaatioiden tuottamisessa.

Yritykset pyrkivät usein tuottamaan innovaatioita, joilla ei välttämättä ole laajaa kysyntää markkinoilla ja jotka tulevat loppujen lopuksi yritykselle kalliiksi, Vaasan yliopistossa väittelevä Sivula toteaa.

Joukkoistaminen on yksi parhaista keinoista ottaa asiakkaat ja muut sidosryhmät mukaan kehittämään innovaatioita, kuten uusia tuotteita ja palveluita. Joukkoistaminen voi tuoda yritykselle myös merkittäviä taloudellisia hyötyjä.

Yritysten tulisi ottaa rohkeammin käyttöönsä uusia toimintatapoja innovaatioiden tuottamisessa, joista joukkoistaminen on yksi parhaista tavoista globaalissa liiketoimintaympäristössä. Yritys saa suoran kontaktin juuri niihin henkilöihin Suomessa ja muualla maailmassa jotka ovat motivoituneita kehittämään yhdessä yrityksen kanssa juuri heille soveltuvia tuotteita ja palveluita, Sivula toteaa.

Joukkoistamisessa yrityksen jokin toimi, kuten esimerkiksi tietokoneavusteinen suunnittelu, ulkoistetaan määrittelemättömälle joukolle ihmisiä. Joukkoistamisen hyödyntäminen osana innovaatioiden tuotantoa on jokaiselle yritykselle mahdollista.

Toimintamallit ovat erilaisia kehitettävästä tuotteesta, palvelusta tai konseptista riippuen, Sivula tähdentää.

Uusi tuote ja valmis asiakaskunta joukkoistamalla

Sivula tutki väitöskirjassaan, miten joukkoistamista hyödynnetään organisaation innovaatiojohtamisen osana. Sivula kertoo, että tutkitut organisaatiot käyttävät joukkoistamista monin eri tavoin. Joukkoistamista voidaan hyödyntää muun muassa ideoiden jatkojalostamiseen, kehittämistyöpanoksen saamiseen tuotekehitykseen, strategiseen suunnitteluun sekä tuotekehitysprojektin rahoittamiseen joukkorahoituksella.

Yritykset voivat parhaimmillaan toteuttaa uuden tuotteen täysin joukkoistamalla tai rahoittaa sen kehittämisen osittain. Ne voivat tällä tavoin saada valmiin asiakaskunnan ja puskaradion soimaan, Sivula sanoo.

Tutkimuksessa organisaatioiden johtajat ja asiantuntijat kertoivat omassa toiminnassaan hyväksi havaituista joukkoistamisen tavoista. Sivula kehitti näistä kokonaisvaltaisen innovaatiojohtamisen mallin sekä yhdisti tutkimuksessa havaitut joukkoistamisen metodit siihen.

Sivulan väitöstutkimus osoittaa, että joukkoistaminen mahdollistaa yrityksen innovaatiojohtamisen uudella tavalla siten, että kehitetyillä tuotteilla ja palveluilla on laajempi kysyntä markkinoilla.

Esimerkiksi tutkimuksessani mukana oleva teknologiayhtiö Cisco Systems on joukkoistanut teknologisten innovaatioiden ideointiprosessinsa. Lisäksi he ovat joukkoistamalla kehittäneet yhdessä teknologiaa käyttäjien kanssa etsien seuraavaa miljoonan dollarin bisnestä onnistuneesti. He ovat laskeneet, että joukkoistaminen tuottaa yhtiölle miljoonien hyödyt. Kyseessä on siis äärimmäisen tehokas malli innovaatiotoimintaan, josta yritys voi parhaillaan hyötyä merkittävästi myös taloudellisesti, Sivula pohtii.

Joukkoistaminen ei kuitenkaan itsessään tuo lisäarvoa ja kaikkia toimia ei ole edes viisasta yrittää joukkoistaa, vaan yrityksen tulisi pohtia, milloin joukkoistaminen on oikea ratkaisu tuotekehityksellisiin tehtäviin.

 Sivula ilmaisee lopuksi, että joukkoistaminen yrityksessä voidaan aloittaa hyvin kevyellä panostuksella. Johtajat voivat testata markkinoiden vetovoimaa joukkoistamalla tuoteideansa testaamisen, kommentoinnin ja arvioinnin esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Sivula rohkaiseekin yrityksiä ottamaan käyttöönsä uudet joukkoistamisen mallit laajemmin osaksi omaa toimintaansa.

Yritysten on fiksua ottaa joukkoistamisen mallit käyttöönsä omassa innovaatiotoiminnassaan, jotta uusille tuotteille sekä palveluille syntyisi laajempi ja globaali kysyntä entistä nopeammin, Sivula ohjeistaa yrityksiä.

Riikka Kalmi

Asiantuntija, tutkimusviestintä/ Specialist, Research Communications

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa