Vaasan lähivuosien budjettien valmistelussa leikkaukset ja monien toimintojen alasajo ovat olleet keskiössä. Meidän pitää vaihtaa näkökulmaa nopeasti. Mitä voimme saada aikaa käytössämme olevilla sittenkin aika merkittävillä resursseilla? Miten voimme parhaiten luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle?

Vaasassa on pitkällä aikavälillä rakennettu ennakkoluulottomasti erinomaiset palvelut ja hyvä infrastruktuuri. Ne ovat antaneet sekä elinkeinoelämälle että julkisen sektorin yliopistoille, korkeakouluille, hovioikeudelle, poliisille, keskussairaalalle jne. hyvät toimintaedellytykset. Panostukset ovat maksaneet, mutta sijoitukset ovat onnistuneet. Olemme pärjänneet kilpailussa, kun valtiovalta on tehnyt päätöksiä toimintojen sijoittamisesta.

Maassamme on lähtemässä liikkeelle hallinnon raju muutos. Kuntauudistuksesta ei tullut mitään, mutta nyt taitaa olla edessä iso muutos sote-palvelujen organisoinnissa ja sen seurauksena monella muullakin alalla. Valmistelutyö on käynnissä ministeriöissä.

Tässäkin meidän vaasalaisten ja koko alueen väen pitää olla aktiivisesti liikkeellä. Ei jäädä vain odottamaan Helsingin ratkaisuja.

Maa jaetaan uusiin hallintoalueisiin, ensin sote-tehtävien hoitamiseksi. Samaa aluejakoa sovelletaan sitten monien muiden tehtävien organisoinnissa. Selvityksissä on esitetty 9-12 aluetta tai jopa vain viittä aluetta.

Miten uusien alueiden rajat tulisi piirtää, jotta koko maassa päästään parempaan kokonaisuuteen ja jotta Vaasan seudun toimintaedellytyksille luodaan jatkossakin hyvä pohja?

Alueiden rajat pitää muodostaa toiminnallisin perustein ja siten, että muodostuu väestöpohjaltaan riittävän suuria alueita. Paras ratkaisu meille olisi kolmesta nykymaakunnasta – Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa – muodostuva uusi Pohjanmaan alue. Alueella on pitkät perinteet yhdessä toimimisesta. Maakuntarajat ylitetään jatkuvasti monissa toiminnoissa. Kolme maakuntaa muodostaa lisäksi edelleen yhden vaalipiirin.

Uudella Pohjanmaalla olisi runsaat 440 000 asukasta. Heistä yli 90 000 on äidinkieleltään ruotsinkielisiä, täällä asuu toisin sanoen kolmannes Suomen ruotsinkielisestä väestöstä.

Uusi Pohjanmaa olisi monipuolinen, taloudellisesti ja kulttuurisesti vahva alue, joka kykenisi hyvin vastaamaan sekä vaativista sote-tehtävistä että muista suurempaa väestöpohjaa vaativista tehtävistä.

Anita Niemi-Iilahti (sd.)

Vaasan kaupunginhallituksen vpj.