Home / Kolumnit

Kolumnit

Kolumnit kategoria pitää sisällään vaasalaisten vaikuttajien ja tavallisten vaasalaisten mielipiteitä.

Auttaminen on kristillinen perusarvo

Auttaminen ei ole rikos Heikomman tai vainotun lähimmäisen pyyteetön ja erottelematon auttaminen on kristillinen perusarvo. Myös muukalainen on lähimmäinen. Jeesus opetti ”laupias samarialainen” -kertomuksen avulla, kuinka apua tarvitseviin muukalaisiin kuuluu suhtautua. Laupias samarialainen antoi vielä rahaa majatalon isännälle, että hän majoittaisi, ruokkisi ja hoitaisi muukalaisen. Kirkko siis toimii siten kuin …

Lue lisää »

Valtaosa henkirikoksen tehneistä suomalaisia

Pelko vie suhteellisuudentajun Turun terroriteon jälkeen monet ihmiset ovat alkaneet pelätä suhteettomasti henkensä puolesta. Kuitenkin täytyy muistaa, että Suomessa on tehty satakunta henkirikosta vuosittain. Tuomio on määräaikainen. Elinkautinenkin on käytännössä keskimäärin 15 vuotta. Näin ollen keskuudessamme elää tuhansia tuomionsa kärsineitä henkirikoksen tehneitä tai sellaisia, jotka tulevat tekemään henkirikoksen elämänsä aikana. …

Lue lisää »

Mistä valtuutetuille ei voi puhua

Kaupunginvaltuusto ja vaasalaisten etu Vaasan kaupunginvaltuusto oli torstain ja perjantain Uumajassa matkalla. Päätavoitteena oli luoda kaupungin strategia tälle valtuustokaudelle. Olimme juuri nousemassa bussiin kun valtuutetut rupesivat vähän kohisemaan että mitä Turussa oikein on sattunut. Ryhdyin lukemaan uutista ääneen: ”Ulkomaalaistaustaisen näköinen mies iski lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista puukolla selkään. Hän toimi …

Lue lisää »

Huoltokiusaaminen murentaa

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 000 lasta. Parisuhteiden päättymisen myötä vakaviksi yhteiskunnallisiksi ilmiöiksi ovat viime vuosina nousseet vieraannuttaminen ja huoltokiusaaminen. Suuri osa erolapsista menettää yhteyden toiseen vanhempaansa kokonaan tai osittain. Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen …

Lue lisää »

Ei ole valittujen vika että valitaan

Ymmärrykseni politiikasta lisääntynyt Juha Sipilä halusi lopettaa tämän vatutuloinnin. Hän alkoi ajaa yksityisen puolen johtamistapaa julkiselle puolelle. Sipilän uusi johtamistapa on ollut vanhan liiton miehille vaikea sulattaa. Joka tapauksessa sote on ottanut Sipilän johdolla kahdessa vuodessa paljon pidemmän kehitysloikan kohti meitä palvelujen tarvitsijoita kuin edelliset hallitukset vuosikymmenessä. Kulloinenkin oppositio aina …

Lue lisää »

Riittäisikö hyvä englannin taito?

Monikielisyys Vaasan valtti Suomalaisten hyvinvointi luodaan viennin kautta maahan tuoduilla euroilla. Koska pelkällä suomen kielellä ei ulkomailla kauppasuhteita synny, tarvitsemme monikielisyyttä luodaksemme hyvinvointia. Esimerkiksi yli sadan äidinkielen Vaasan seudulta lähtee yli kolmannes koko maan energiateknologiaviennistä. Vaasassa pärjää silti yksikielisenäkin suomen kielellä, eikä kaikkien todellakaan tarvitse olla kieliguruja. Asenne ja motivaatio …

Lue lisää »

Valtio maksaa kotouttamisesta

Pakolaiset tuovat rahaa Vaasaan Rahan pitää kiertää kansantaloudessa. Pysähtynyt raha ei työllistä. Tekemällä toisille kulutettavaa saa itse ostovoimaa kuluttaa toisten tekemää. Rahan virtausta tarkastellaan yleensä yksi porras kerrallaan, esimerkiksi työnantajalta työntekijälle tai työntekijältä verottajalle. Tarkastellaan rahavirran yhtä haaraa pitempänä ketjuna. Työnantaja maksaa asiakkailtaan, mieluummin ulkomaisilta, saamillaan myyntituloilla työntekijöitten palkat. Työntekijät …

Lue lisää »

Ikärasismia vai piiloeutanasiaa?

”Kaikki, paitsi elämä, on turhaa” – sanoi Juice. Elämää ajatellessa epäilen itsekin olevani kannattamaton kuluerä valtiokonttorille tai eläkeyhtiölle. Elänyt jo kohtuuttoman kauan, miltei elinajan odotuksen keskiarvoon. Tuleeko indeksikorotus, vai saako terveyssektori yhdessä soten kanssa hoitaa ongelman? Ikärasismista tai eutanasiasta ei mieluusti puhuta, mutta ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” – sanoi …

Lue lisää »

Hyvinvointia pyöräillen

Ihmistä suojeleva hyvinvointia edistävä liikunta Hyvinvointia pyöräillen Retkipyöräily on ihanaa Aerobisen kunnon ylläpitäminen suojelee ihmistä sairauksilta. Vanhuusiän sairauksia voi torjua harrastamalla liikuntaa. Pyöräilyä voi harrastaa itselleen sopivalla tavalla; -hyötymatkapyöräilyä, kuntopyöräilyä, retki- ja matka-pyöräilyä. Verenkierron ja lihaskunnon lisäksi liikunnasta hyötyvät myös ihmisen aivot. Liikunnan yhteyttä on tutkittu aivosairauksien yhteydessä. Hyväkuntoiset ihmiset …

Lue lisää »

Hallitus rikkoo omaa ohjelmaansa

Uudistus jättää heikoimmat heitteille Numeroita on toisteltu jo monta vuotta, mutta ne eivät lakkaa shokeeraamasta. 20–29-vuotiaista miehistä joka viidennellä ei ole mitään peruskoulun jälkeen suoritettua tutkintoa. Tämän lisäksi yli viidennes 20–24-vuotiaista miehistä ei opiskele, ei ole työelämässä eikä edes hae töitä. Lukuun eivät sisälly esimerkiksi varusmiespalvelusta suorittavat. Tilanne pahenee: Vuonna …

Lue lisää »

Hiukan valoa tunnelin päässä

Haaveiden kaupungista aaveiden kaupungiksi Räntää ei ole tullut enää useampaan viikkoon eikä hikeäkään tarvitse hakemalla hakea tunkkaisista sisätiloista itseään rääkkäämällä, näin ollen voi kai todeta kesän tulleen Vaasaan. Kesä vie ainakin omalla kohdalla muistoja nuoruuteen ihan 90-luvun ja 2000-luvun taitteeseen, Vaasassa oli tuolloin tapahtuma nimeltä Rantarock. Muistan kuin eilisen päivän, …

Lue lisää »

Tempation Arkadianmäki

Eduskunta vai kansallisteatteri? Viime päivät politiikassa juonenkäänteineen ovat jättäneet varjoonsa Netflixin hittisarjatkin. Kuten hyvissä realitysarjoissa, eivät asiat tapahdu sattumalta ja itsestään, vaikka se kuva katsojalle halutaankin antaa. Temptation Arkadianmäen viimeisimmän jakson käsikirjoitus alkoi jo kuukausia sitten, kun kolmen hallituspuolueen johtohahmot tajusivat, että Jussi Halla-aho saattaa tulla perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tämä oli …

Lue lisää »

Jolla vähän on, siltä viedään loputkin

Pitääkö vielä valehdellakin Nyt on kyse Raamatussa mainituista ”vähäisimmistä” eli vammaisista lähimmäisistämme. Pohjalaisen iso lööppi 8.6.2017 kertoo, miten kaupungin uudet vammaisten kuljetuspalvelun säännöt suututtavat. Olen ikäväkseni joutunut perehtymään monivammaisen kuljetuskysymykseen sisältä päin. Vaasan kaupungin nk. taksikortti oli tarkoitettu 18 ”asiointi- ja virkistysmatkaan” kuukaudessa. Kuitenkin jo vanhassakin käytännössä oli niin runsaasti …

Lue lisää »

Tehtiin myös kurjia päätöksiä

Aina eivät tehdyt päätökset miellyttäneet Taakse jäänyt neljä ja puoli vuotta varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan puheenjohtajana on ollut tosi vaiherikas. Aina eivät tehdyt päätökset ole miellyttäneet, ei itseäni eikä aina kaikkia vaasalaisiakaan. Jatkuvat säästövelvoitteet aiheuttivat päänvaivaa, tuskaa ja joskus mielipahaakin. Kurjimpia päätöksiä mielestäni oli kolmen koulun (Asevelikylä, Palosaari ja Teeriniemi) lakkauttamispäätökset. …

Lue lisää »

Turvapaikkaa hakevien joukossa myös onnenonkijoita

Kaikki turvapaikanhakijat eivät ole avun tarpeessa Jokaisessa maassa ja jokaisessa yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka käyttävät olemassa olevaa järjestelmää hyväkseen sekä niitä, jotka pyrkivät kaikella tavalla olemaan osa yhteiskuntaa, jossa elävät. Tätä tekevät niin maahanmuuttajataustaiset kuin kantasuomalaisetkin. Tausta ei katso toimintaa. Turvapaikanhakijat ovat saaneet aikaiseksi keskustelua, ja on selvää, että elämme …

Lue lisää »