Vaasassa toimivan kansainvälisen kulttuuriseura Mira ry:n toiminta kaipaa todellakin lähempää tarkastelua ja julkisuutta.

Kaupungin talotoimi on vuokrannut Miratalon Mira ry:lle. Yhdistyksen puheenjohtaja Harri Niskanen peräänkuulutti valtuutetuilta faktoja väitteisiin yhdistyksen saamasta erityiskohtelusta.

Annan niitä Niskaselle mielelläni. Totuus ja faktat ovat valttia tässäkin asiassa. Kyseiset summat perustuvat Mira ry:n itsensä kaupungille toimittamaan tilinpäätökseen.

Vaasan kaupunki tuki vuonna 2012 yhdistystä ja sen toimintaa vuokran suuruisella avustuksella, 12 000 eurolla. Jos tähän lasketaan päälle vielä Miratalon jälleenvuokraustulot, jotka samana vuonna olivat 11 356,40 €, puhutaan jo todella kovasta liiketoiminnasta ja tuloista, joista kaupungin muut yhdistykset voivat vain haaveilla.

Kaupungin tuet muille, esimerkiksi liikunta- ja nuorisoseuroille ovat keskimäärin vain 2 000–3 000 euroa vuodessa, joten Miratalo painii näiltä osin aivan omassa sarjassaan.

Eikä tässä kaikki. Miratalon toimintaa ei todellakaan pyöritetä harmittomalla vapaaehtoistyöllä, vaan jos lasketaan kaupungin avustukset, jälleenvuokraus sekä muut tuet yhteen, saamme yhdistyksen vuosituloiksi huikeat 69 686,70 €.

Arvoisa yhdistyksen puheenjohtaja Niskanen! Mielestäni Miratalo on röyhkeä ja häikäilemätön rahastusautomaatti, joka kauniiden monikulttuurisuusperiaatteiden ja eri etnisten ryhmien vuorovaikutuspuheiden sijasta toimii kaupungissa aivan omilla säännöillään.

Lisäksi puheenjohtaja Niskaselle tuottaa äärimmäistä tuskaa Miratalon toimintaa koskeva avoin ja rehellinen keskustelu. Kenen etuja Miratalo toiminnallaan loppujen lopuksi ajaa?

Risto Helin
kaupunginvaltuutettu (sit.)
Vaasa

ristoHlogo

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa