Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
32 000 kysytään mielipidettä kuntien palveluista

32 000 kysytään mielipidettä kuntien palveluista

32 000 kysytään mielipidettä kuntien

palveluista ja päätöksenteosta

Kaikkiaan 31 950 kansalaista ympäri Suomea saa lähiviikkojen aikana kyselylomakkeen, jossa kysytään vastaanottajan käsityksiä omasta asuinkunnastaan ja sen tavasta hoitaa asioita. Samalla selvitetään, mitä vastaajat ajattelevat kunnallisista palveluista ja miten he osallistuvat kuntansa päätöksentekoon.

Kysely on osa kunnissa toteutettuja ja tulevia uudistuksia arvioivaa laajaa ARTTU2-tutkimusohjelmaa. Tutkimusohjelma seuraa kuntien kehitystä vuoteen 2018 saakka.

Nyt toteutettava kysely on yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä kartoittavista selvityksistä. Edelliset vastaavanlaajuiset kyselyt on tehty vuosina 2011 ja 2008.

Kysely tarjoaa kunnille tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkukesällä 2015.

Kuntaliiton tutkimuspäällikön Marianne Pekola-Sjöblomin mukaan on äärimmäisen tärkeää, että ne kuntalaiset, jotka saavat kyselylomakkeen, tuntevat asian omakseen ja vastaavat aktiivisesti kyselyyn.

Tutkimuksen kattavuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi kyselyn vastausprosentti pitäisi saada mahdollisimman korkeaksi. Edellisessä vastaavassa kyselyssämme vastausprosentti oli 40,1, Pekola-Sjöblom sanoo.

Mukana 40 kuntaa

Kysely lähetetään Väestörekisterikeskuksen otoksen mukaisesti kaikkiaan 31 950 täysi-ikäiselle kuntalaiselle. Kuntakohtaiset otokset vaihtelevat 250:sta 1900 henkilöön. Kuntakohtaisiin otoksiin vaikuttaa kuntakoon lisäksi toteutettujen kuntaliitosten laajuus.

Tutkimusohjelmassa on mukana 40 kuntaa, joiden joukossa on myös Vaasa.

Kuntalaiskysely lähetetään 40 tutkimuskunnan lisäksi myös Hollolan kanssa vuonna 2016 liittyvän Hämeenkosken ja Kurikan kanssa vuonna 2016 liittyvän Jalasjärven kuntalaisotoksille.

Kysely lähetetään suomen- ja ruotsinkielisenä. Postikyselyn saavat voivat vastata kyselyyn myös sähköisesti.

ARTTU2-tutkimusohjelma arvioi uudistusten vaikutusta kuntakenttään

Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten arviointitutkimusohjelma 2014–2018 eli ARTTU2 on useasta osaprojektista koostuva tutkimuskokonaisuus. Sen tavoitteena on tuottaa systemaattista ja vertailukelpoista tutkimustietoa kuntia koskevien uudistusten ja kehittämistoiminnan vaikutuksista. Se selvittää, miten uudistukset ovat vaikuttaneet kuntien palveluihin, talouteen, demokratiaan ja johtamiseen, henkilöstövoimavaroihin sekä elinvoimaan.

Ohjelmassa on mukana 40 tutkimuskuntaa, jotka edustavat erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia eri puolilta Suomea. ARTTU2 on jatkoa vuosina 2008–2012 toteutetulle, vastaavantyyppiselle Paras-arviointitutkimusohjelmalle. Ohjelma on eri tutkimustahojen yhteinen, ja sitä koordinoi Kuntaliitto.

Kuntaliitto

http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2015/03/Sivut/Kuntalaisten-suhtautumista-kuntiin-selvitetaan.aspx



										
									

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa